Sisimpäni laulaa ja kiittää

 Oman tietokoneen ollessa edelleen korjauksessa, en saa siirrettyä kuvia kamerasta näkösälle. En osaa. Viikonloppumme järvimaisemissa piirtyi sydämeni filmille ikiajoiksi, uskon. Kuviksi, joiden katseluun ei tarvita sähköisiä laitteita. Suljen silmäni ja kuulen järven laineiden lempeän laulun. Muistini kuvissa näen ilta-auringon kimaltelevan sillan, jota pitkin uin pehmein liikkein. Tunnen tuulen huminan, jossa kuuluu kuiskaus taivaallista rakkautta. Iloitsen pilvilampaiden valkoisista silhueteista. Ojennan käteni kohti ja voin silittää niiden valkeaa nukkaa. Nenäni tavoittaa iltanuotion kutkuttavan tuoksun. Herään taas aamuvarhaisten lintujen liverrykseen. Saimme olla kauneuden keskellä. Virkistyä järven aaltojen sylissä. JAnoisina ammentaa virkeyttä. VAhvistua.

 Ylleni satoi jotakin, jonka voimin astun arkisia askeleitani jaksavammin kuin ikinä. Kiitollisuuden siemenistä sai kasvaa kukkaketo ympärilleni. Olen iloisesti ihmeissäni. Sain kiivetä suuren sylin lämpöön. Olla kosketettuna tavalla, josta en kyennyt aiemmin edes unelmoimaan. Sain seistä taivaan alla sen avatessa itseään sateeseen ja paisteeseen. Näiden pisaroiden alla en halunnut avata varjoani. Ne huuhtoivat kipua minusta. Ne vierittivät taakkaani kasteeksi nurmen vihreään mattoon. KAikellani virvoituin. Pääni päällä kirkkaisiin väreihin pukeutunut sateenkaari. Lupaus. Kuin jaetussa sanassa.

Tänään kuuntelen sisintäni. Se hymisee. Huulillani viipyy tyytyväinen hymy. On hyvä olla. Voiko muusta unelmoida! Tässä on kaikki. Avaan mustikkasuuni kiitokseen. Uudelleen ja aina vain. LAkkaamatta. Väsymättä. Äiti, mitä itkit?", kysyi tyttönen. "Voi, sain olla niin lähellä Jumalaa, että taivaan pisarat koskettivat poskeni pintaa". KAikki on hyvin. Metsän kosteassa aamupäivässä poimiessa mustikoita tunsin sen. Se jäi luokseni. Se kuuluu tutun palokärjen nakutuksessa. Se maistuu mustikkaisessa pirtelössä, jonka poikanen pöräytti ihan itse. Se tuntuu rakkaan katseessa. Se loistaa ystävän hymyssä ja hyvässä uutisessaan. Se kietoo kätensä vyötäisilleni ja lupaa viipyä vierellä.



Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä,

eivät enkelit, eivät henkivallat,

ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva

eivätkä mitkään voimat,

ei korkeus eikä syvyys,

ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta,

joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa,

meidän Herrassamme.

Room.8:38-39