Alun äärelle

Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Ja maa oli autio ja tyhjä ja pimeys oli syvyyden päällä ja Jumalan henki liikkui vetten päällä.(1.Moos.1:1-2) Sunnuntain pieni tihkusade tuntui vain pehmeltä tyhjyydeltä, kun kaiuttimista taivasalla alkoi soida Vivaldia. Vivamon Raamattukylän retkelle pääsin tyttöjeni kanssa mukaan. Luomisen puutarha oli esityksistä ensimmäinen. Puutarha omenapuineen tarjosi sille oivallisen näyttämön. Kameroita ei sallittu. Saimme uppoutua alkulähteille luomisen tunnelmaan tanssillisen musiikkiesityksen kuljettaessa kauas aikojen alun äärelle.

VAlkeus erotettiin pimeydestä. VAhva tanssi ja liike sekä koskettavan kaunis koreografia eri-ikäisten esiintyjien toteuttamana jakoi minuun jotakin, mille en löydä sanaa, en nimeä. Liikutus on liian laimea. Jokin kietoi kätensä ympärilleni ja otti syliinsä. Avasi eteemme kaikkeuden alkamisen.

 

 Ja Jumala teki taivaanvahvuuden ja erotti vedet, jotka olivat taivaanvahvuuden alla vesistä, jotka olivat taivaanvahvuuden päällä; ja tapahtui niin. (1. Moos.1:7) Erisävyiset kankaat liehuivat tanssijoiden käsissä. Toukotuuli kulki yllämme.

Maa alkoi kasvaa vihantaa ja ruohoja.Tämän kevään vihreä meri ympärilläni näyttää nyt vieläkin vihreämmältä. Jokainen avautuva kasvun ihme on tarkasti paikalleen tarkoitettu. Meille annettu.

Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän hallitsemaan yötä, sekä tähdet. (1.Moos.1:16)

Kun nurmelle marjapensaiden ja omenapuiden lomasta kirmasi erikokoisia eläviä, en voinut olla huokaisematta ihastuksesta. KAtsojana olleen näkövammaisen opaskoira haukahteli hämmästyksestä ja oli kuin osa tätä huikeaa näytelmää. Pieni suloinen kissa konttasi maukuen kasvoillaan piirrettyjen viiksien lisäksi iloinen hymy. Kalat heiluttelivat läpikuultavia eviään ja posket pullistellen hengittelivät kiduksillaan. Valkea kyyhky lenteli pikkulintujen kanssa kepeästi kostealla nurmella. Leijona, kirahvi, seepra sekä uhkea norsu sovussa kengurun, apinan ja tiikerin kanssa. KArhu, orava, jänis ja lehmä. Kukin lajinsa mukaan. Ja Jumala näki, että näin oli hyvä. Minä katselin tyttöjä vierelläni. Luin heidän kasvoiltaan saman haltioituneisuuden, joka viipyi omillani. Käsikirjoittajana Anna-Mari KAskinen vahvisti käsitystäni siitä, että hänelle on annettu suuri lahja.

Jumala loi jo luomaansa paratiisiin lopuksi ihmisen. Omaksi kuvakseen. Mieheksi ja naiseksi. Aatami astuu esiin hiljaa ja ihmetys muuttuu riemuksi hänen kasvoillaan. Ihonvärinen eleetön asu on kauniisti alaston. Eeva löytää Aatamin uinumasta nurmivuoteelta. Alkaa tanssi, jossa kauneus ja puhtaus kietoutuvat rakkaudeksi. Kaikki muuttuu. Jumalan suunnitelmaan luikertelee käärme. Tuo notkea tyttö oli roolissaan juuri niin viekoitteleva kuin pitikin. Kietoo itsensä omenapuun oksistoon ja kutsuu Eevaa luokseen. Ihminen lankeaa ja joutuu jättämään paratiisin. Raamatun ensimmäinen kertomus ei jäänyt viimeiseksi. Jumala kutsuu Nooaa ja jakaa hälle uskomattomalta ja mahdottomaltakin tuntuvan tehtävän. KAtsojat kutsutaan siirtymään suuren puisen arkin luo. LAstenomaisesti ja hauskasti esitetty Nooan arkki lauluineen rikkoo omaa lumoani. Hieman. LApsille se jakaa helpottuneisuuden. Tähänkään päivämme ei päättynyt. Ruokailun jälkeen pääsimme vielä seuraamaan Tuhlaajapoika-näytelmää. Siitä kerron ensi kerralla. Sen monisäikeinen kosketus kulkee vieläkin kyynelissäni mukana. Monien tunteiden nauhana. Päivämme oli lahja.