Sateen ja paisteen tanssiaskeleita

 Sade saatteli eilisen päivän iltaansa. JAksoi koskettaa pisaroillaan pitkälle tummuviin tunteihin. Aamuun kutsui auringon. Ulkona kevättuulen kuiskeessa tuntui tänään pehmeä tuoksu. Sateenjälkeinen. Aamukaste viipyi nurmen nukassa. KAiken vihreytensä avannut luonnon syli kutsui luokseen. Miten voikaan yksi väri loistaa niin monena!

Ulkosalla kasvun melkeinpä kuulee. Sateen ja paisteen vuorotanssi on houkutellut sitä näkösälle. Tekisi mieli seisahtaa seuraamaan pienten vihreiden nyyttien avautumista. Jokaisessa päivässä saa huomata uutta ympärillään. Valo kutsuu. Uinunut herää ja asettuu ympärille vehreäksi kehykseksi keväisiin päiviin. Kuljettaa kesään.

 Suuntaan katseeni sisimpääni. Omaan kasvuuni. Mitä sateen antama ja auringon jakama saa minussa esiin. Siunauksen sade ja Jumalan huolenpidon lämpö, välittämisen valo. Suhteeni kasvattajaani on kaiken vaalimisen arvoinen. Ammennan sanastaan janooni. KAsvaakseni. Pienen vahvistuvan taimen tavoin kohottaudun valoaan kohti. Kuiskin ja kuuntelen.

Hymyssäni siintää ilo näiden uudesta kasvuvaiheesta. TArvitsevat pörriäisensä. Kaipaavat sateen antamaa kosteutta juurilleen. Venyttävät varttaan valoa kohti. Jaan kanssaan toiveen hallattomista öistä. Jotta saapuu se hetki, jolloin saan poimia makean antinsa. Vielä viivyn hetken vain ihastellen herkkää vaaleanpunaa. Se tarttuu poskilleni tyytyväisyyden punaksi. Iloksi. Hän toimii samoin. Jää vierelleni hiljaisiin hetkiin. Tietää tarpeeni, torjuu osaltani haitaksi koituvan. Poimii ilon itselleen sanoistani, joita kiireetönnä jaan kertoakseni, kysyäkseni. Viihtyy  kanssani kasvuani kaitsemassa. VAstauksissaan viisaus.

 Askeltaa keskenään sade ja paiste. Rinnakkain ja vuorotahtiin. Kumpikin kasvua esille kutsuen. 

Niin kaikessa tässä. Ympärillä. LÄhellä.