perjantai 7. tammikuuta 2011

Tämän päivän hiutaleita

 Lunta. Tänään sitä on tullut eri tavalla kuin paukkupakkaspäivinä. Tänään se on laskeutunut kuin painoksi hartioille. Sen kosketuksesta on puuttunut kepeys. Se on ottanut paikkansa kuin päätös, josta ei enää tingitä. Uusi vuosi on monelle päätösten tekemisen aikaa. Päätöksiä kevyemmästä. Enemmästä taikka vähemmästä. VAnhan muuttamisesta, uuden hyväksymisestä. Omalle osalleni tämän pakollisen liikkumattomuuteni keralle olisi oivallisesti sopinut semmoinen kevennyspäätös. Mutta ei. En päätä jättää herkkuja, sillä pidän niistä:) Päätän kuitenkin yrittää parhaani. KAikessa. JA uuttakin on luvassa: ilmoittauduin valokuvauskurssille!
 Tänään olen hipsutellut pihapiirissä ihailemassa kinoksia. En kylläänny niihin ollenkaan. Kummaa. TUntuu kuin niiden kauneudessa minulle kuiskittaisiin tärkeyksiä. Sellaisia pieniä ihmeellisiä arjen lomassa viipyviä ihmeitä. Yhtenä iltana iltarukouksen jälkeen tyttösemme sanoi: "Äiti minusta tuntuu, että Jumala puhui  minulle. Mistä sen tietää, että Jumala puhuu?" "Uskon, että sen tuntee sydämessä", vastasin. Sitten sain kuulla, miten pieni muisti kuulleensa, miten meidän sydämemme liekki lepattaa. Joskus joku  koittaa puhkua sitä sammuksiin, mutta Jumala pitää huolen kanssamme, siitä, ettei se sammu. Sitäkö se Jumalan puhe on? Sitä juuri. USkoisin. Tuossa hetkessä vierellämme oli suunnaton lämpö.
 
 Ilta alkaa hämärtyä. Lumi puiden oksilla painaa. Mutta ne kestävät taakkansa alla nurisematta. Ehkäpä jo saavat voimansa ajattelemalla kevättä, jota kohti kuljemme. Minä en vielä haikaile sen perään. Haluan nauttia jokaisesta lahjavuoteni hetkestä. Ammennan itseeni voimaa jokaisesta eletystä, ohimenevästä hipusta. KAtselen ja hämmästelen ja haluan nähdä aina vain selkeämmin!
 Käväisen tuikkukulholla ja sytytän tuikkivaisia iltaamme. Niistäkään en vielä ole saanut kyllikseni. Jokainen pieni liekki laulaa omaa lauluaan. Nyt ovat lapset luistelemassa. Rakas tuuppii lunta oikeille sijoilleen. Minä nautin villasukkaoloilusta , liekin lämmöstä ja hyvästä kirjasta.
Polvipäiväni opasti minua kuuntelemaan sydämelleni puhuttua. SAttumaa ei ole se, että kirjan rivit vain vahvistavat osalleni tarkoitettua. 
"....niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten minä sen lähetin." Jes.55:11

4 kommenttia:

  1. Lumen kauneuteen, lumikinoksiin en myöskään kyllästy.. Satumaisen kaunista ja ihmeellistäkin :)
    Ihana iltarukoushetki teillä siellä!! Kyllä vaan, Jumalan puhetta voimme kuulla sydämellä ja Sanassaan..
    Pienen lupauksen, tai päätöksen tein vuoden alusta itselleni että otin kaksi "luvallista" herkku/karkkipäivää käyttöön (koska yksi on liian vähän) ja aina kyllä jälkiruoat sallin joka päivälle:)

    Ihanaa viikonloppua toivottelen <3

    VastaaPoista
  2. Tänään on ollut itkettävän kaunis päivä.Kaikkineen.Onneksi olosi alkaa hiljalleen parantua.
    Voi hyvin♥

    VastaaPoista
  3. Minäkään en kyllästy lumeen ja talven ihmeisiin. Meillä on satanut kevyttä lunta tosi paljon, tuntuu kuin pumpuliharso oli levittäytynyt pihan ylle. kaunista, jaksan koko ajan ihastella tätä luonnon ihmeellisyyttä.

    Minä olen keventänyt kevättä kohden, mutta pitää sallia itselle se pieni herkkuhetkikin.

    Kaunista viikonloppua.

    VastaaPoista
  4. Oi lumen valkeutta. Meillä on pyryttänyt pitkin viikonloppua. Kotonen kuin lumivaipan pehmoisessa sylissä.

    Voimia hetkien hippusista, aivan pienistäkin! Voi hyvin Ystäväinen♥

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥