lauantai 29. tammikuuta 2011

Kajastuksia

Minä laitoin sukset jalkaan (vastoin parempia neuvoja, auts)ja sain lapsenvauhtiin hiihdettyä jonkun matkaa. Kylältä löytyy herttaisia ihmisiä. Ovat laittaneet ladun varteen mehupöydän. Pipariakin löytyi ja vieraskirjanen, johon mekin puumerkkimme jätimme.  Rakas jatkoi koko 10km:n kierroksen pojan kanssa. Me käännyimme kotiin kanakeiton tuoksuun. Polvi ei niin retkestäni ilahtunut, mutta itselleni jäi hyvä mieli. Ole varovainen äiti, toisteli tyttö paluumatkan mutkissa ja notkoissa. Eilispäivän aurinko ei kulkenut mukaamme tähän päivään, mutta eiliseltä lämmitti hyvältä tuntuva muisto sisimmässäni. Ystävän luona vietettyjen hetkien helminauha helisi toppahousuni taskussa:)
Talvi on kietonut viittaansa tiukasti . Lumivaipan alla maa nukkuu vielä. Siellä on kaikki valmiina kasvamaan kukoistukseensa, kun aika on. Kaikella on aikansa. PAikkansa ja järjestyksensä. Ja epäjärjestyksensä. Tällä viikolla Riihipirtissä oli kutsumattomien vieraiden aika. Kina, Tora ja Eripura saapuilivat terhakkaina portaita ylös. Istuivat seuraamme ja toivatpa tullessaan vielä Eipän ja Juupankin. Lasten kyljessä viihtyivät ja virnuilivat. Ilveilevän tuntuivat suuntaani. Ilkkuivat ja vilkuilivat alta kulmain. Tunsin itseni niin pieneksi, rikkinäiseksi ja riittämättömäksi. Äitinä olossakin kaikella on aikansa. Onneksi kiukun jälkeen on anteeksipyynnön ja uuden ilon aika.
Pikkuisin kyseli tänään, että toivoisinko jo kesän saapuvan. Tavallisena vuotenani uskoisin vastaukseni olevan erilainen kuin nyt. Toki sitä odotan, mutta en niin, etten jaksaisi nauttia tästä nyt olevasta. Tuntuu hyvältä malttaa viipyä jokaisessa päivässä. Ja ottaa vastaan rajattomat riemut ja kiivaat kiukut. Talven syleilystä on hiljalleen hyvä soljua kohti kevään kirkkautta. Uusiin väreihin.
Minua lohduttaa ja riemastuttaa tietous siitä, miten paljossa hyvyydessä saan askeleitani kulkea. Huolieni reppu ei koskaan ole tyhjä, mutta sen painon alla kuitenkin jaksan. Saan heittää sen aina nurkkaan ilon tieltä. JA kun nakkaan sen selkääni, hymyilen huomatessani painon keventyneen. Jokin minussa vahvistuu. Koko ajan kasvaa ja täyttää sydäntäni. Tuntuu hyvältä. Ottaa piukemmin kädestä ja kulkee keralla. Antaa jokaiseen päivään omansa. Ehken muutoin jaksaisikaan.
"Kaikkeen todelliseen kasvuun liittyy nöyryys.
Niinpä inhimillinen kasvu ei olekaan kasvamista suuremmaksi,
vaan pienemmäksi.
Se on omaan keskeneräisyyteen tutustumista ja sitä,
että oppii antamaan itselleen anteeksi-
rakastamaan itseään."
Tommy Hellsten

Iloitaan siitä valonmäärästä, joka päiviimme annetaan. 



13 kommenttia:

  1. Miten kauniisti taas kirjoititkaan!
    Muistaisipa aina nauttia juuri tästä hetkestä tässä ja nyt, liian usein tulee haikailtua juuri esim. talvella että olispa nyt jo kevät tai maanantaina, että olispa jo perjantai... Ja kuitenkin ikimuistoisia hetkiä kaikki. Ja elämäähän se vaan on, että välillä kiukuttaa ja sitten taas paistaa aurinko.
    Leppoisaa lauantaita Sinulle!

    VastaaPoista
  2. Peppi,
    juuri noin. Elämä on annettu elettäväksi! Ja siihen kuuluu erilaiset hetket ja vaihtuvat vuodenajat. Tartutaan kaksin käsin jokaiseen hetkeen ja hippuun!
    Leppeää lauantaioloilua!

    VastaaPoista
  3. Kiitos taas kannustavista ja vahvistavista sanoistasi, sain voimaa jatkaa omaa taivaltani ja oma repuni keventyneenä :)

    VastaaPoista
  4. MArjamatilda,
    iloitsen sanoistasi:)

    VastaaPoista
  5. Luin kirjoituksesi loppuun ja aloitin alusta... hymy nousi suupieliini lukiessani noista teidän yllätysvieraista... ihanansti niistäkin kerroit... taitavat olla samoja vieraita, jotka vierailevat, aina välillä, kaikissa lapsiperheissä ja valitettavasti, joskus ihan vain aikuistenkin luona. Mutta onneksi vain vierailevat, eivät jää asumaan..:))

    VastaaPoista
  6. Emme muistaisi antaa arvoa onnen hetkille, jos ei välillä tora ja paha vierailisi muistuttamassa meitä.
    Kirjoitat niin hauskasti.
    Elän tässä hetkessä ja olen onnellinen.
    Onnellisuuden hetkiä sinullekin ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Olet aika veitikka kun sinne ladulle lähdit!Leppoisaa oloilua ja rauhallisia hetkiä tammikuun viimeisiin hetkiin.odotan kevättä mutta tänään huomasin että haluan jarrutella:) vähän että ehdin oikein nauttia kun se kunnolla tulee...
    Halaus
    maria

    VastaaPoista
  8. kauniita ajatuksia, kauniita kuvia!
    kyllä se vain on niin, että kaikki hetket ovat ihan yhtä tärkeitä, ja yhtä kauniita.on suuri taito nauttia juuri tästä hetkestä....
    ihanaa lauantaita!

    VastaaPoista
  9. Kiitos taas kauniista kuvista ja ihanasta kirjoituksesta.
    Niin on että nautitaa tästä päivästä.
    Annetta taakka kannettavaksi sille jolla on vahvemma hartiat ja kannetta omamme, meille sopivaa.
    Virkistävää viikonloppua sinulle!♥

    VastaaPoista
  10. Tuo Hellstenin kirjoitus koskettaa...kasvaa pieneksi, nöyräksi, huomata ja hyväksyä oma keskeneräisyys..
    näin se on..

    Varoen edeten laduillakin..

    Minä oikeasti mietin, että ikävöin lempeää, pehmeää sadetta..
    Sateella kaikki on niin herkkää, niin raikasta, puhdasta...

    VastaaPoista
  11. Kuvaat niin kauniisti ja arvokkaasti maltista viipyä jokaisessa päivässä. Näissä meille annetuissa hetkissä. Läsnä, kaikellaan!
    Maltahan parannella polveasi lempeydellä.
    Ilon helmiä ja lämpöisiä ajatuksia viikonloppusi tinttarus♥

    VastaaPoista
  12. Oli taas ihana lukea tekstejäsi, kiitos!

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥