Sunnuntaiaamun pehmeydessä istuin vierelläni äärimmäisen tärkeä. Ahnaasti ammensin sanojen jakamaa viisautta sävelten ensin leviteltyä iloa, hoivaansa . Ylleni taisi sataa lempeää lunta! Valo sai ääneti laajeta mieleni maisemassa. Nyt katson peiliin ja sanon itselleni: ole rohkeasti heikko, sinä pieni vahva nainen, sinä ruskeasilmäinen hauraaksi kasvanut, monen läpi kulkenut. Haavasi ovat jo hyvän maaperäksi muuntuneet. Säröinesi olet kaunis. Otan vastaan ojennetun voiman, jolle oma keskeneräisyys jättää tilan kasvaa mittaansa. Tuntui turvalliselta kuunnella lohdullisen huolenpidon tuttua sanomaa. Eilisen peltolenkin varrelta poimitut törröttäjät kertoivat samaa , olemuksessaan jotakin omastani. Voimamme tulee täyteen heikkoudessa.
Oppijoiden kanssa pääsemme alkavan viikon taidetuokioissa telaamaan väriä levyille. Tarttumapiirroksena tallennamme törröttäjien haurasta vahvuutta, kauneudeksi kasvanutta pienuutta. Elämän grafiikkaa. Ympärillämme on paljon viisautta puhuva luonto. Reippailupuna viipyy vielä poskipäillä metsässä kuljettujen sunnuntaiaskelten jäljiltä. Nyt kun pakkanen on hellitellyt tiukkaa otettaan, on ulkosalla lempeämpi hengitellä. Huomisessa odottavat askeleet ystävän kanssa, ensimmäiset yhteiset tänä vuonna. Hiljainen jokivarsi kuuntelee ilomme ja huolemme.
Olen talvessani opiskellut luopumisen koulussa. Kummasti oma arvomaailma muuntuu nöyrtymisen myötä. Olen tutustunut uskallukseen olla vain oma itsensä kaikkineen, peittelemättä, korostamatta, muuttamatta, peittämättä, liikoja yrittämättä. Hyväksymisen kanssa yhä reputan, yritän ja erehdyn. Kun suostun nojaamaan siihen voimaan, joka on tarjolla itsessäni Luojani kautta ,voin jatkaa eteenpäin. Enkä silloinkaan omissa voimissani.
Pieniä ilon murusia kuin siemeniä talven lintusille on tähänkin sunnuntaihin mahtunut poimittavaksi. Poikasen keittämän aamukahvin tuoksuun sain herätä oman rakkaan viereltä. Hänen, joka jaksaa muistuttaa , minä selviydyn läpi viimojen, yli kynnysten ja rakastaa puutteistani huolimatta. Sunnuntailevähdys voimistavien totuuksien äärellä. Vierellä ystävä, jonka käsi viipyi omani yllä vahvistaen juuri ne viisaat sanat, jotka talletin sisimmän soppeen voimaksi uuteen alkavaan viikkoon. Ääneti kertoi, en ole yksin. Tyttönen, jonka sormissa juuri tuossa seinän takana liitu kopsahtaa oveen maalattuun tauluun. Leikkii pientä opastajaa. Leikkiä, jonka aloitti kun neljä vuotta sitten astui omalle opintaipaleelleen. Joskus pysähdyn kuuntelemaan viisauttaan ja jokin hypähtää syvällä minussa ilosta ja kiitollisuudesta, rakkaudesta tuota laulavaista kohtaan. Viesti punaisesta piposta, jonka taitavat kädet minulle valmistivat. Kiitos. Ja sitten vielä ne pienet jyvät, hyvän siemenet, jotka näen, kun pysähdyn ja avaan sydämen silmäni katsomaan.
En tiedä miksi minuun sattuu tuo herkkyys ja kauneus ja tulee epäilys voiko se olla totta, vai onko se sadusta... Kuinka kaipaan, mutta en osaa nöyrtyä elämän äärellä vain vastaanottamaan...uskosta uhoan, mutta sehän vasta epätodellista onkin tai ainakin nousee lihasta eikä hengestä. On kuitenkin ilo lukea jakamaasi ja kyllä se jälleen jää työtä tekemään... taitavat olla hengestä syntyneitä... t.kyselijä
VastaaPoistaJotakin haluaisin tässä sanoa, mutta jään vain sanattomaksi sanojesi äärellä. Sinä Tinttarus varmaankin aavistat mitä kaikkea haluaisin sanoa, kuitenkaan kykenemättä niitä sanomaan.Sanani tuntuvat niin pieniltä ja mitättömiltä sanojesi vieressä. Iloa viikkoosi!
VastaaPoistaKiitos jälleen osuvista sanoista. Lempeyttä viikkoosi♥
VastaaPoistaKiitos siunaavista sanoista, ja eheyttävistä ajatuksista, Tinttarus! ... olla rohkeasti heikko, ja kasvaa hauraaksi ... Ilon ja onnenhetkiä viikkoosi,
VastaaPoistaNina
Kyselijä,
VastaaPoistapohdin pitkään jättämiäsi sanoja.
Minulle on täyttä totta se tietoisuus, että Jeesus kuoli syntiemme puolesta, voitti kuoleman, ja elää. Jumalan armo on kaikille avoin. Riittää kun ottaa vastaan. En tiedä tarkoititko tätä hengellistä todellisuutta/satua vai kokemaani. Olen kulkenut ja yhä kuljen huolien, sairauksien ja vastoinkäymistenkin polkuja. Mutta kantava voima on se voima ,jonka saan Jumalalta.
Toivon, että jokin pieni uskon siemen saisi itämispakan sydämeltäsi. Kun antautuu kulkemaan ei-omissa voimissa, voi saada paljon iloa ja valoa elämäänsä.
Kaikkea hyvää sinulle päiviesi kulkuun!
KAisa,
VastaaPoistavoi sinua.♥
Ja itsestä kun tuntuu, että kaikki sanat ovat lentäneet talvituulien mukaan!
Ihana kuulla, että esille laittamani, riveiksi puetut saavat koskettaa ja tuoda sinulle iloa.
Voi hyvin!! Kiitos sanoistasi, ne lämmittivät mieltä.
Villa Vaahtokarkki,
sinunkin päiviisi paljon talven ilovaloa!!
Olkoon päiviesi yllä lempeyttä ja hyvää!!
Nina,
mukavaa, että piipahdit ja jätit sanoja jälkeesi. Kiitollinen olen jokaisesta!
Onnen tuokioita sinunkin päiviisi!!
Minäkin täältä huokaisen hiljaisen aamenen. Siunatuin sanoin meille taas puhelet, Tinttarus. Valoa kohti! :)
VastaaPoistaKiitos ajatuksistasi, ne aina pysähdyttää miettimään missä mennään. Luen, palaan takaisin ja luen uudestaan. Rakastan näitä sinun mietteitäsi!
VastaaPoistaKaikkea hyvää viikkoosi.
Tiikerimaa,
VastaaPoistakiittelen, halaan ja hymyilen suuntaasi!
Helmeilköön pian alkava helmikuu osallesi hyvää mieltä ja valoisuutta!!
Mummeli,
voi sinua, niin suloisesen kauniisti sanot, että sydän hypähtää!
Kaikkea hyvää päiviisi♥
Oh, these pictures are so pretty. I love pictures of the snow, as I don't see it that often where I live. Such a delicate and lovely flower.
VastaaPoista~Sheri
Kiitos Tinttarus ja ehkä muutkin lukijat... kuin olisitte huokailleet puolestani tuntuu, että varjo olisi väistynyt elämäni yltä ja uskon siemen noussut pintaan, sen kauneus ja todellisuus minunkin sydämessäni. Se olikin valehtelija, joka kuiskutteli omiaan ja sai minut hetken epäilemään. Kannattaa näköjään valita sekin ketä oikeasti kuuntelee. Kiitos ja siunausta edelleen Parhaan hoidossa ja johdossa, siinä uskaltaa olla pieni ja heikko oma itsensä. t. kyselijä
VastaaPoistaVierailut blogissasi ovat kyllä pysähdyttäviä hetkiä! Sinulla on taito sekä pysähtyä ja pysähdyttää myös meitä lukijoita...
VastaaPoista