Jokin muovautuu meissä

Poikanen oli joulun alla koulussa muovannut linnun. Se pyrähti sydämeeni oitis. Jokin sen katseessa kieli avuttomuudesta, siitä tunteesta, kun jokin ei suju. Vaikka pitäisikin, niin ei ota mennäkseen niin kuin olisi omin ajatuksin tuumannut. Siipirukat tuulettavat sulkiaan maata viistäen. Lohduttomuudessaan hirmuisen sympaattinenkin tämä otus on. Urheasti nokka kohti uusia tuulia. Ihan aistin valmiuden, jolla se varustautuu uuteen päivään. Aavistuksen ajan jaettua painavaa, on jo painanut päätään kohti nöyryyttä. Juurikuoriutuneen uhmakas rohkeus nyppiytynyt sulistaan aikoja sitten. Siipien alla pieni suoja,  pesä jollekulle suojaa tarvitsevalle. Ja kun on yksin, riittävät ne käsivarsiksi kehon ympärille, ikiomaksi lohtukoloksi yksinäisellä oksalla. Raskaan katseen alla suuri luottamus hyvään. Siivekäs sai paikan lipastolta ja vielä pikkuisen pitsiliinankin alleen. Poikanen oli tyytyväinen kättensä jälkeen ja itse ihan äimistyin, miten korean linnun oli saanut aikaan! Eilisessäni kuuntelin radiosta viisaita mietteitä ja tämä lentäväinen lehahti mieleeni. Onko elämässä kyse särkymisestä? Uudelleen muovautumisesta. Kohdallani voisin olla lintupolo, siipirikko, elämän oksiltakin tipahtanut. Ja särkynyt. Yhä ja uudelleen uskaltanut antautua muovattavaksi kohti ehyempää, kestävämpää. Ei vahvuutta, jossa omat voimat kasvaisivat taivaita tavoittamaan taikka myrskyjen halki liitämään. Mutta haurauden vuorten yli kun siivet kantavat, saattaa edessä siintääkin sisäisen kasvun horisontti.

Tänäaamuna käsi kohti luokan kattoa ojennettuna odotteli oppijapoika. Saatuaan puheenvuoron malttamattomana tokaisi: "Mistä maailma sai alkunsa?" Keräsin ajatukseni hengittämällä hetken syvään, kylkiä kohti, ilman hartioita, kuten opetettu on ( Sitähän nyt harjoittelen, että osaisin hengittää) Annoin varovaisen vastaukseni ja seurasin, miten innokkaan oppijan olemukseen valui hyväksyvä ,mutta syvä ilo. "Sitten M:n kirjassa puhuttiin totta", tuumasi poika ja kääntyi kohti oppijatyttöä, joka kohotti pulpettinsa kantta ja ojensi minulle Lasten Raamatun. Täälläkin kerrottiin siitä loppiaisesta, kun ne tietäjät tuli, lausahti. Luokan takana tietäjät yhä kumartavat pahvitallissa olevaa pikkuista Jeesus-nukkea. Tuokio aamukysymyksen äärellä päättyi ja taululle ilmaantui malli Y-kirjaimen nokasta suoran jalkansa kanssa:) Ihmettelin innokkuutta, jolla tuo samainen oppijapoika tarttui Y-kirjaintensa muovailuun . Kynä totteli ja käsi kirjoitti herkeämättä. Hakiessaan minulta palkkioksi hyvin tehdystä rypäle-leimaa, kuiskasi:"Saanko nyt lukea sitä M:n tuomaa kirjaa?" Ja niin taisi jokin pieni siemen etsiä itämiselle tilaa, ajattelen. Enkä malttaisi odottaa ensi vuoteen, jolloin uskontokirjankin luvalla saan paneutua oppijoiden kanssa kaiken alkuun.