Tyyntynyttä♥

Oppijoiden juhla on saanut muiston muodon sydämeltä. Hyvänolon hento hyrähdys kutittaa ajatuksia, kaikki oli juuri niin herttaista kuin olla voi, kun ensimmäistä kertaa koululaistonttusena tai keijuna saa niiata ja kumartaa. Me onnistuttiin, hihkaisi tyttöoppijani onnenpuna poskillaan! Olitte aivan ihania, jatkoin ja hymyilin tyytyväistä joskin väsymyksen siivittämää hymyä mieli pullollaan kiitollisuutta. Voi miten täällä on kaunista, huokaisi eräs äiti astuessaan keijuaan noutamaan luokasta juhlan jälkeen. Tuntui hyvältä kuulla, että kaiken kiireen keskellä olin saanut aikaan tunnelman, johon oli hyvä pysähtyä. Eilisessä sähköttömyys muutti arjen suunnitelmia niin aamukodin uumenissa kuin oppijoiden kanssa kuljetussa perjantaissakin. Taskulamppujen ja kynttilöiden tunnelmassa etsittiin aiotulle uusi suunta. Mikään ei elämässä ole itsestäänselvää, ajattelin jälleen. Itseään on hyvä pikkuisen ravistaa huomaamaan, miten hurja määrä pientä hyvää päivissämme aina on.

Myrsky riepotti pihapiiriä. Tänään kun kaikki ehtivät touhuiltaan, kuljemme oman metsän suojiin etsimään kuusta poislennähtäneen ja tuivertaneen tuulen otteessa riutuneen tilalle. Samalla katsastamme aattokuusen odottamaan juhlaa. Aamusella keräilimme lennelleet lyhdyt talteen metsäpolun varresta. Tyttönen on toiveikas ja jaksaa luottaa valkean joulun tuloon. Ellei uusi lumipeite ennätä ajoissa, löytyy sydämeltä kuitenkin se valkeus, joka kajastaa joulun lapsen rakkautta. Tuo pieni laulavainen pohti eilisillassaan, miten surulliselta tuntuu, kun on lukuisia lapsia, jotka eivät tiedä joulun todellisesta ihmeestä. Äiti, moni luulee, että sitä vietetään joulupukin kunniaksi, huokaisi mieli pikkuisen tummuutta heijastavana. Onneksi sinä kerrot niille lapsille koulussa, kääntyi sitten puoleeni. Hymyillen kiitin hiljaa siitä mahdollisuudesta. Pienten siementen itävyyttä toivoen.

Tänään keräilen omien ajatusten tipahtaneita silmukoita, kuusen oksilta lennähtäneitä valoja, pihapiirin puiden ravistelemia oksia ja annan itselleni luvan viipyä hetkien lumossa juuri niin pitkään , että sisimpään ehtii levitä levontuntu. Arjen päättymisen jäljiltä silmästä vierähti uupunut kyynelhelmi. Mikä sun on, säikähti pikkuisin. Ei hätää, joskus väsymys vain itkettää ilman suurempaa syytä, lausuin ja pyyhkäisin pois poskeltani pikkuisen huolen . Pian saa levähtää seimen ääreen.