lauantai 28. elokuuta 2010

Syksyn suloisuus

OLimme tänään metsäisellä retkellä. Minä, rakas, kaksi nuorinta ja haukkuvaiset hännänheiluttajat. KAnttarellit välkkyivät mielessä, vaan laihanlaiseksi jäi saalis. Kourallinen kuitenkin, ja jo heti illansuussa kotavalkealla niistä saatiin herkkua kanan kylkeen makua antamaan. Metsän on kuin kirja sammalkantinen...laulu aapisen sivuilta alkoi soida säveltään ajatuksissani, kun seurasin omieni riemua metsän sylissä. Siirtolohkareiden valtavat muodot kirvoittivat mielikuvituksen lentoon. Eväät maittoivat ja antoivat puhtia askeliin. Suopursujen tuoksua ei voinut ohittaa pysähtymättä. NApsin muutaman kanervan kylkeen. Pienissä suurissa sanoissa soi kiitos: Täällä on kivaa!! Ja niinhän meillä oli. HAukahtelijoillakin. Hyvä retki.

Minulle syksy on saanut jo tulla. Sen samettinen suloisuus on saanut sijan sydämeltäni. Toki avaan itseäni vastaanottamaan auringon säteiden kajon ja tallennan niistä lämmön talveni varalle. Päivän paisteessakin silmäni halajaa syksyn sävyjä. Mieli tekee ja sormet syyhyävät kynttilöiden sytyttelyyn, vaikka aava valkeus olisi vielä vierellä. Siihen sen haluaisin laittaa valmiiksi. Kuiskaan liekin pienelle kajolle, sshhhh...ilta saapuu ja voimistaa tulesi loimun. Viipyisipä ilta ihan pikkuisen pidempään. Tykkäisin sen syliin painautua piukasti ja antaa sen soittaa kaihoisaa säveltään.
 MEtsän tuoksutuntui pitkään hiuksissani. MEtsän rauha tarttui sydämeen. Kuusen oksille naavan nuttuun ripustin kiukuttavat ja murhettatuottavat pikkuriikkiset arjenpalat. Heilautin hymysuin kättä. Sammalmattoa kulkiessa jalan alla tuntuva pehmeys otti paikan omasta olosta. Oli hyvä olla. Saunan lämmössä laulelin hyvänmielenhyrinöitä. Pienestä ikkunasta pihalle saakka!
"Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi." Matt.6:21
Teen arkeeni aarteita pienistä seikoista.
TArtun tiukasti siihen kauneuteen, jonka silmä tavoittaa katsoessani tarpeeksi lähelle.
Hennon kiitokseni heitän jokaisesta, pienimmästäkin hetkestä.
Kun ehtii pysähtyä, näkee enemmän, syvemmälle. Kuulen kauneuden kaiun. 
Puen ylleni ,kierrän keralleni hyvänmielen.
Hyvää mieltä toivat myös tunnustusplakaatit, jotka luokseni tupsahtivat kauniiden kuvien ja ajatusten luota.
Kiitos
Sinkkisangon Anulle
MAmman uunin MArialle
Villa Aution Bibelotille 
Monen luo on samainen hyvänmielen hyväily tunnustuksen muodossa jo tupsahtanut. Jokainen ansaitusti tahollaan sen saanut. Minäkin ojentaisin sen mieluusti ihan jokaiselle, joka Riihipirtillä piipahtaa, vaan sepä pujahti piiloon peiton alle:)
Suloisia supatuksia
sinun viikonloppuusi!

12 kommenttia:

  1. Kiitos taas niin kauniista sanoista. Kirjoituksiasi lukisin vaikka yhden kirjan verran, niin lämpimiä ja rauhoittavia kirjoituksesi ovat.

    VastaaPoista
  2. Marika,
    sait ihan sanattomaksi kauniilla sanoillasi. Kiitos. Syksyn viileneviin iltoihin toivon sinulle suloisia siunauksentuulia ja lämpöisiä ajatuksia sydämensopukoihin!

    VastaaPoista
  3. Puit kauniiksi sanoiksi tämän päiväiset tunnelmani <3 Kiitos :)

    VastaaPoista
  4. Sinä kultainen !Lenkin jälkeen saunaan vihdoin minäkin matkalla.Olipa hyvä kun kurkistin tänne.Huoli painaa edelleen lujasti sydäntä ,elämää on vaikea ymmärtää ja hyväksyä.Niin kohtuuttomalta se tuntuu nyt.Mutta lohtua löysin täältä ja sanoistasi.Ja huomenna taas uusi päivä.Varmasti hyvä päivä.Lämpöisin halaukseni sinulle ystäväni.On hyvä tietää että olet siellä .

    VastaaPoista
  5. MAmmelille hymy herttainen! Mukavaa, jos onnistuin tuntosi sanoiksi pukemaan. Hetkiin tarttumista ja kauniita aatoksia lämmöllä luoksesi lähetän!

    MAria, halaan sinua lämpöisesti. Suru ja huoli ovat ilon eteisiä. Se on hyvä pitää sydämellä.Toivon huomiseesi suloisuutta ja siunausta. Olen täällä ja muistan sinua, teitä kaikkia pienimpiäsi sormet sormieni lomassa.

    VastaaPoista
  6. Sinun päivityksesi teki onnelliseksi. Elämä on ihmetystä täynnä, metsässä on hyvä samoilla ja pohtia kaikkea. Onnekkaita olette olleet löytäessänne kanttarelleja. Me aiomme perheeni kanssa huomemma metsään, varmuuden vuoksi otamme sienikorin mukaan. Ja vaikka saalis jäisi olemattomiin, saavat niin pienet kuin me aikuisetkin hurjan määrän elämyksiä ja voimia arkiseen viikkoon.

    Kiitos sinulle blogistasi. Luen usein, mutta liian harvoin kommentoin.

    VastaaPoista
  7. Kaunis kirjoitus:-)
    Oikein mukavaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
  8. Mukavia syksyisiä retkiä ja hetkiä. Me emme tänä vuonna vielä pääse metsäretkille pienen kanssa, mutta ensi vuonna varmasti. Nyt vielä keskitytään vaunulenkillä ihmettelemään puita, katseet suunnataan ylöspäin.

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Tulipa kotoinen fiilis kun piipahdin kylään luoksesi.
    Lämpimiä ajatuksia täältä lähettelen.

    VastaaPoista
  10. Lumiomena,
    sateenropinan saattelemana toivottelen onnistunutta metsäilyä teille. Onnistiko kanttarellien kanssa? Luottavaisin mielin uskon, että syyssateet keltaisia herkkuja vielä kutsuvat esiin.....
    Mieltälämmittävää kuulla, että täällä piipahtelet ruatauksiani lueskelemassa. Nyt ilahduin erityisesti, kun jaksoit jättää muutaman sanankin jälkeesi.
    Alkavaan viikkoon toivon sinulle paljon mukavia hetkiä!

    Arja,
    kiitos. Suloisia syyspäiviä sinullekin!

    VastaaPoista
  11. KAtsula,
    antoisia vaunutteluja! Maailma avartuu hiljalleen:) Suloista sunnuntaita!

    LeenaJohanna,
    kiitos. Lämmöllä otan vastaan lämpöiset aatokset!

    VastaaPoista
  12. Ihania tunnelmallisia kuvia.
    *****
    Mun blogissani on sulle "tunnustus". Sinun ajatuksesi ja kuvasi ovat minusta sen ansaineet.
    -Tuija

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥