torstai 2. syyskuuta 2010

Seitsemän seikkaa

Muistinhan toki, että tuo kiitollisuudella ja ilolla vastaanottamani mustavalkea blogitunnustus toi tullessaan haasteen. Plakaatin saajan oli kerrottava itsestään seitsemän asiaa. Tuon plakaatin sain kiikuttaa mukanani vielä neljännestäkin suloisesta blogista. KiitosTUIJALLE Tuijan kotiin ja puutarhaan! Seitsemän seikan sijasta napsuttelen sanoiksi 7 sydämeltäni juuri nyt kumpuavaa ilonaihetta:
 Sunnuntaina sain luokseni ystäväni erityisen. Ikävä oli vihdoin muuttumassa tapaamiseniloksi. Odottelin ja sytyttelin kodan hämärään liekin loikottamaan pientä valoaan jokaiseen lyhtyyn, kynttilään. Pehmeä kosteus kietoi kiireeni kiitokseksi tuosta lahjasta Luojan, joka ystävyytemme on! Kuin savikellojen vaimea helinä, soljuivat sitten sanamme liekkien lämmössä. Itsekin kuin saviastiat, Isän muovaamat. Rakkaudellaan vaalimat. Tuon hetken muisto piirtyy nyt eteeni ja saa päiväni paistamaan kirkkaammin. Kiitollisuuteni määrä on mittaamaton. Syli, jossa saimme levähtää, on suuren rakkauden syli. Kurkistan ikkunastani taivaan sineen ja katseestani karkaa kiitos. Ja sisälläni kuplii ilo.
Nuorimmaisemme, tuo sanomattoman suloinen juuri alkaneen opinpolun tallaaja, sai osakseen avaralla sydämellä ja isolla innostuksella laumaansa paimentavan opettajan! Saan luottavaisin  mielin lähettää joka päivä tyttösen sammuttamaan tiedonjanoaan. Poikanen pienoinen pystypäin ja avoimin mielin kulkee myös intoa puhkuen uuteen opinahjoonsa.  Iloitsen lasteni hyvänmielen hyrinöistä heidän kotiin saapuessaan. Hänen suuntaansa olin anellen, pyydellen, toiveeni sanoiksi pukien tämänkin asian kanssa kääntynyt. Vastausta parempaa en olisi voinut saada!  Ja ilo sisälläni kuplii.
Hänen rakkaudestaan saan osakseni. Hänessä on turvani, lohtuni ja voimani. Hänen puoleensa saan kääntyä kaikkineni. Hänen varaansa saan antautua kaikellani. Kelpaan. Riitän. Tämän uskomattoman suuruuden äärellä sisimpäni huutaa kiitostaan. Joka päivä. Joka hetki. Ja iloni kuplii. Riemuni raikuu.
Syksy saapui ja avasi itsensä eteemme. Otti raikkauteensa ja kietoi viileän nuttunsa harteillemme. Minä kietaisin sormieni lämmöksi nämä Sinkkisangon ihanan Anun käsialaa olevat ranteenlämmitttimeni. Niiden kauneus antaa arkeni ylle ripauksen luksusta. Niiden pehmeyteen sulan ja suon suloisen ajatuksen tekijälleen. Kiitos! Hymysuin hypistelen kohdalleni osuvaa ja iloitsen.
Tummuvassa illassa tulen loimussa viltti harteille kiedottuna istuimme metsän siimeksessä koko pirtin väki. Suupielissä hymyn seurana häivähdys hetki sitten nautittua iltapalaa. Eilen oli erityinen ilta. Meidän hääpäivä. PÄivällä se antoi sisimpääni ilon, jonka suuruutta ei kuplinta riitä kertomaan! RAkkaani äidin kirjoittaman kirjeen sanoista iloitsen sekä lahjasta sydämen sopukoista saakka tulleesta. Suuri kirjavanhus, tuo Perheraamattu vuosien takaa sai nyt uuden sijan Riihipirtistä. Ja sydämistämme. Kiitos mamma! Iltapalan jälkeen rakas paisteli pannareita nuotion lämmössä. LAsten riemu kasvaa aina sisälläni uusiin mittoihin, moninkertaistuu! Voiko tällaista ilontunnetta ollakaan! Sen erityisyydessä sykähtää jokin uusi syvyys. Eilisen muistosta ammennan vahvuutta. Sen hetkissä kimmeltää ilonkyynelten soljuva tanssi.
 Tiistaina löysin postipojan kiikuttaman kauniin kortin. Sen tekstiä luin ahmien kauniiden sanojen jonoja uudelleen ja uudelleen. Sipaisin kortin pintaa ja kiitin ystävästä siellä kaukana. Ilo siitä, että kuulee toisen ajatelleen, saa huokaisemaan hiljaa. Olemiseen laskeutuu tyyneys. Hiljennyn ja nyökkään kortin sanoille: Ole siunattu kaikkinesi sinä Isän erityinen ihanuus! Sanat nostavat käteni kiitokseen kirjoittajansa olemassaolosta. Kuiskaan vaimeat sanani matkaan. Kiitos kun olet! Ilo on kuplinut tällä viikolla ihan valtoimenaan!
 
Luonnon kauneus tuo ilon jokaiseen päivääni. Sen edessä sanoja ei tarvita. Sen hvväilyssä kuljen ja kerron Hänelle kaikkein erityisimmät sanani.  Ne kuorrutan kiitollisuudella ja nöyryydellä.
Anna ilolle tila elämässäsi!
Se sulkee sinut syliinsä,
ottaa paikan sisimmästäsi.
KIITOS.

13 kommenttia:

  1. Oli ilo lukea seitsemän ajatustasi elämästä. Niissä tiivistyy niin paljon - ja niin kauniisti.

    VastaaPoista
  2. Juuri näin Tintti. Sinä sen osaat pukea sanoiksi.
    Syksyisen kauniita päiviä Sinulle.
    Kaisa♥

    VastaaPoista
  3. Voi kuin on kauniita, kiitollisuudella ja ilolla täytettyjä asioita! Asioita jotka ovat tärkeydeltään suuria, ihana lukea kirjoitustasi ja sitä kiitollisuutta jonka niistä huomaa kumpuavan! Siunauksin saattelen sinulle tervehdykseni ja hyvän syksyn toivotuksen:)

    Ps. Hääpäivän johdosta paljon onnea!! :)

    VastaaPoista
  4. Lumiomena,
    kiitos. Onkohan tämä vuorotteluvapaa avannut minusta jonkin uuden sydämenoven sepposen selälleen:)Vai onko vain nyt aikaa enemmän seisahtua pienimmänkin hetken keskelle. Ja kiitokseen halauan sen kaiken pukea. Iloa syksyysi!

    KAisa,
    mukavaa kun piipahdit Riihipirtillä! Sinullekin toivon runsaasti suloisia syyspäiviä nautittavaksi.

    -T,
    Ilo on tällä viikolla pulppunut sisälläni. Ihan kuin olisin saanut viettää viikkoa Isän sylissä! Näistä hetkistä olen saanut voimaa ja vahvistumista, joka sitten taas ajallaan pyyhkii harmaasta hetkestä pois mustat reunat:) Kiitos<3 Ja siunauksen tuulia syksyysi!

    VastaaPoista
  5. Sinä suloinen ihana !Kiitos tästä.Syystuulen matkaan lämpöisin ajatukseni sinulle Tinttarus.

    VastaaPoista
  6. Huokauksia huokausten perään!!!
    Ei niissä nurkumieli asustele,vaan se erityinen kiitos,joka tämän viikon on vierelläni viipottanut.
    Sen toivoisi taloksi jäävän.Sen toivoisi paikkansa tyystin ottavan sydämen sopukoissa ja sielun syvyyksissä.
    Kiitos on oivallinen kaveri,jonka seurassa ei tule aika pitkäksi.
    Ihana kuulla,että sinäkin olet saanut elää samaista erityisyyttä viime päivänä.
    Ihana kuulla,että olet ollut siunattu paikallasi.
    Ja yhtä ihanaa on se,että korttini saapui perille ja liikutteli sen saajaa!!!<3<3<3
    Tällä viikolla on moni ollut sydämelläni ja sitä kantamista toivoisin saavani tehdä enemmän ja enemmän,sillä sillä paikalla rukoukset nostattelevat sydämellä olioita erityisellä tavalla Isän puoleen. Sillä paikalla olit sinäkin monena hetkenä,ennen kuin sinulle kortin lähetin.
    Ja sinä olet saanut olla kiitollinen niin monesta asiasta!!!
    Sitä olotilaa sinulle aina vain enemmän ja enemmän toivottelen ja lähetän sylillisen hyvää luoksesi.
    Hymistään onnea ja iloa ja nautitaan...niin kauan kuin sitä meille kaadetaan.
    Ja toivotaan,että se aika on sangen pitkä ja autuas!!!=O)
    Ei siitä ihan heti tohtisi luopua,niin ihanaa se on.
    Kiittelemisiin kamuskaiseni ihana!!!
    Kiittelemisiin!!!
    *lentäväisen suukkosen lähetän otsallesi lämmöksi ja paijaan poskeasi*
    Ajattelen sinua!!!

    VastaaPoista
  7. Osaat kyllä kirjoittaa upeasti:-))
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Voi itku kuinka kauniisti osaat kirjoittaa. Sanaton minä olen, suurien ajatustesi edessä.
    Toivon alkavalle viikollesi lisää ilon pilkahduksia:)

    VastaaPoista
  9. Kauniiden sanojesi sekaan lähetän sinulle lämpöisiä ajatuksia ja kauniin muiston-kun ehdit, käythän vierailulla blogissani;-).

    Hyvää alkanutta uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  10. Voi että. Kuin lahjaa olisi avannut kerros kerrokselta, kun tätä sai lukea. Ilonaiheita on ympärillämme kyllin, kun niiden ääreen vain ennätämme pysähtyä. Iloitsen ilostasi ystävä! Siunattua uutta viikkoa teidän kotiinne.
    ps. Mukavaa, että lämmittimet saavat olla työn touhussa ja antaa pesän kätösillesi.

    VastaaPoista
  11. Tinttarus,

    kiitos ensinnäkin Sinun lämpimistä sanoistasi vastatessasi blogiini.
    Olen todella saanut kuulla kunniani mutta jokin sisälläni sanoo, että anna pojan itse päättää
    kuten itse hienosti sanoit.
    Ja nämä seitsemän ajatusta, sai minut kyynelehtimään. Tiivistit siinä kaiken...

    Kiitollinen Salaisen puutarhan emäntä

    VastaaPoista
  12. Kauniita ovat ajatuksesi, ihanasti sen jaat meillekkin. Sanojen kultaista tanssia!
    Ihanaa päivää sinulle!

    VastaaPoista
  13. Tärkeitä asioita, rakkaudella ja ilolla kirjoitettuna!! Juuri näin se on!! Kiitos Tinttarus! Sekä onnittelut tunnustuksesta, joka kuuluu sinulle sinne Riihipirttiin!:)

    Voi hyvin sinä siellä, nauti viikonlopustasi rakkaittesi seurassa!:)

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥