lauantai 17. lokakuuta 2015

Syyspehmeää hyvää vailla jäähyväisiä

Jokin vanha haava, säröksi repeillyt kipu tai nurin sanottu sana, jonka taakse on ollut vaikea nähdä, on viipynyt mielessä ja kuljettanut kurkkimassa, josko jo uskaltaisi laskea omat ajatuksensa Riihipirtin riveille. Joko voisi antaa luvan sisimmän puheelle piirtyä piilostaan. Kuin pieni hellä haiku, Jumalan lapselleen kuiskima rohkaiseva kajastus, ohut säie sanasta toiseen, eteenpäin kantanut ajatus, kuljettu askel, jolle olen etsinyt sijaa. Haparoinut. Kasvanut pienemmäksi entisestäni, löytänyt sen, mikä oikeasti merkitsee ja kantaa. Yllättäen eteeni piirtyi tuokio, eilinen. Puhkaisi sumun läpi aukion, uudenlaisen ulottuvuuden, joka avasi lukkoja, tukkiintuneita teitä. Kohtaaminen, joka pysäytti tuokioksi kaiken muun, hiljensi luulemisen tuulet ja jakoi vain palan uudenlaista ystävyyttä. Syyssävyt ympärillä, lahjana sormieni lämpöönkin yltäneet. Ihminen , joka teki vain mieli sulkea syliin, pitää siinä vierellä ja ammentaa suloista voimaa, joka kertoo todeksi tulleena sen, miten hauraimmillamme olemme vahvoja, heikkoudessamme väkeviä ja murtumisen kynnyksellä kaikkeen riittäviä. Aamulla hymyilin eilisen hyvälle. "Se täti oli niin auttavainen ja lempeä", huokaisi yhä tyttökin. Nipistän itseäni, mutten ollut nähnyt unta. Pöydän reunalla Mustarastaan jouluiset laulut, villaiset ja pussukka, jonka kyljessä livertää pieni lintu. Syysenkeli ajattelen. Ja sitten kuljin metsän syliin rakkaan, koiran ja tyttösen kanssa. Vielä tuntuu huulilla pakkasyön jäljiltä huurteisen puolukan kirpeä maku.
Askeleeni ovat etsineet arkea, mutta olen kulkenut läpi juhlaa. Valo päivissäni on ollut alati kirkas, osoittanut uudenlaisen väylän. En tiedä tahdonko enää palata ?! Tässä olen, on huokaukseni. Osoita paikkani, näytä tarkoitukseni! Uusin silmin ihmettelen kaikkea ympärilläni. Kuuntelen pienen oppijan lausumaa viisautta ja pyyhin kyyneleen, joka kerta toisensa jälkeen, tuokio toisensa perään pyrkii kiirimään posken kaarta. Elän Isän lapselleen ojentamaa lahjamatkaa! Muistan vuosien takaa pyynnön, joka nyt on täytetty ylivuotavin mitoin, runsain ja riemukkain! Ymmärrän, että onni voi asua arjen jokaisessa mutkassa, ilo löytyä mäkien alta, kukkuloiden laelta, karikoiden takaa. Se jokin, jolle voi piirtää raamiksi rakkauden. Nyt ymmärrän, mikä on se valo, elämälleni suunnan osoittava valo! " Mua helpottaa kun ajattelen, että uskon", lausuu pieni poika, joka opettelee niin tarmokkaasti voittamaan esiin pyrkivän kiukun. Minä uskon. Se riittää, ajattelen ja silitän lapsen tukkaa.
Tänään askelten alla tuntui sammaleen pehmeys. Poskelle lennähtänyt syyslehti suukotti hiljaa. Pellon takana lintu, joka lähti. Lähti palatakseen taas, kun aika on. Sytytän kynttilän ja kuuntelen kodin ääntä. Hyräilevää tyttöä. Katselen rakasta ja vastaan: niin minäkin. Syyssineen auennut taivas on peittynyt tummaan iltaverhoon. Nukahtanut. Ja aamulla astun uuteen arjen juhlahetkeen. Uskoen ja luottaen.

14 kommenttia:

  1. Jumalan lapsen elo on juhlaa joka päivä todellinen arkikin. Sen minä olen oppinut matkalla ahdistuksesta ja Jumalan pelosta todelliseen Valoon. En palaisi. Enkä ole varma kuinka tarkoitit sanasi, mutta nämä aatokset minulla heräsi. Kiitos teksteistäsi ❤ .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isän syli on todellinen turvasatama! Jumala viitoitti minulle yllättäviä polkuja arkeen vuosi sitten. Ja sillä tiellä olen yhä. Kevät on risteyksessä olemisen aika. Sitä kohti kuljen luottaen. Jumala tietää, meidän tulee vaeltaa luottaen.....
      Siunausta syyspäiviisi!!

      Poista
  2. Joskus kohtaamme enkeleitä, kenties juurikin silloin, kun sitä vähiten osaamme odottaa. Olipa suloista käydä täällä luonasi, levätä sanoissasi ja nauttia Riihipirtin valoisasta tunnelmasta. Lempeitä lokakuun hetkiä sinulle tinttarus-kulta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellinen enkeli tämä suloinen Mamman uunin Maria todella oli!!
      Hanna, suloinen, kiitos, että sanot levähtäneesi. Saan sanoistasi iloa!
      Olkoon lokatuulet lempeitä ylläsi!

      Poista
  3. Ihanan lohduttava teksti!! <3 Niin se usein menee, että kun vähiten osaa odttaa, niin silloin tapahtuu jotain. Sen ilon avulla jaksaa taas mennä eteenpäin.
    Ihanaa syksyä sinne!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Isä yllättää lapsensa:) Olen saanut elää todeksi ihanaa lahjaa!!
      Syyssiunaavia ajatuksia lähellesi!

      Poista
  4. Isä lähettää joskus lempeitä mummeleita meitä vahvistamaan. Kiitos, Tinttarus, kun avasit taas Riihipirttisi oven!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Toivon, että Riihipirtti tästä elpyy.....
      Ole siunattu!!

      Poista
  5. Voimahalaus Sinulle Ystäväni ♥, kiitos kauniista ja puhuttelevista sanoistasi. Nautitaan syksyn väreistä ne on iloksemme annettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halaan sinua Kaisa myös♥ Syksy jakaa kauneintaan! Iloitaan, nautitaan!!
      Joulun valoa jo pian saamme odottaa.....

      Poista
  6. Sinä olet ollut minulle aarre ystävä.
    Oli ihana kohdata .Ja pian tavataan uudelleen ystäväni.Voi hyvin.

    VastaaPoista
  7. Olipa ihana löytää täältä jälleen uusi teksti. Tämä on jälleen sellaista jota pitää pysähtyä lukemaan... ja makustelemaan. Kuulostella mitä säveliä siinä onkaan:)

    VastaaPoista
  8. No, tännepä taas päädyin lukemaan syystekstiä:) Tai alkutalvihan nyt jo onkin.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥