torstai 8. toukokuuta 2014

Hiljaisuus puhuu

Tuuli hyväili eilispäivää kiireettä, ehti silitellä, tyynnytteli. Kuuntelin iltapäivän hiljaisuutta kevään äänien takaa. Vierellä väreili onni. Annoin haaveilleni luvan nousta lentoon, ylös sineen, joka kevyen udun takana levittyi kaarevana kattona päiväni ylle. Joen solina soitti vaimeaa lauluaan. Taisin huomaamattani hyräillä halki hiljaisuuden. Hetkeen tarttui levollinen kepeys, rakentui silta yli kaiken vaikean.  Niin paljon rakastat! Monin tavoin sen osoitat.
Toisinaan se piirtyy tarkasti kuin kaunein maalaus eteemme. Pienuus, jossa kylpee kaikki. Tämä on se viikko, jossa kuiskitaan salaisuuksia, piilotellaan pieniä aarteita. Kaikellani toivon, että oppijoiden muovaamat savilinnut lennähtävät sunnuntaina onnellisuuden keskelle, äitien iloksi kertomaan, miten hurjan tärkeitä näiden pienten elämässä ovat! Miten rakkaita! Oma pienimpäni kertoi nähneensä koulumatkansa varrella töyhtöhyypän pellon keskellä, siellä missä ne ovat joka kevät. Kuuntelen peipon kevätlaulua pihapiirin puissa. Väsymättä laulelee halki sumusateen. Kevät nostatti kaihon oppia tuntemaan jokaisen siivekkään  ikioma laulu. Samalla huokaisen kiitoksen, sinä tunnet meistä jokaisen.
Lähitienoon vanhojen rakennusten, yksinäisinä maisemassa istuvien olemuksessa on syvää rauhaa. Jokaisella sisällään tuhat tarinaa. Eletyn elämän riemut ja murheet. Katsahdan taaksepäin ja löydän palan samaa harmoniaa, menneen henkäisyssä huokuu nyt rauha. Hiljaa hyväksyn kipeän, joka osalleni oli suunniteltu. Tarkoituksen polulta hämärä väistyy hiljalleen ja näen ajatuksiini piirtyvän uutta hyvää. Ajallaan kaikki asettuu maisemaansa lepäämään. Puuttuvat vastaukset saapuvat vielä.
Eilisen askeleet ohjasivat rakkaan kanssa jokivarteen, yli kasvuaan malttamattomana odottelevan viljapellon, läpi vapaaksi ja villiksi jääneen pian vihertyvän niityn. Kaikki ympärillä tuntui asettuneen paikoilleen, aloilleen, rauhoittuneen. Olin kosketettu. Niin kaunista kaikki. Kuuntelin kasvua, jokaisen pienen ihmeen avautumista. Tänään saapui sade. Sen jakama virkeys kutsuu esiin uutta vehreää, herättelee uinuvat nuput. Kevät valmistaa itseään jäähyväisiin, on hetken vaiti, ojentaa oksansa kesään, joka jo kuiskii vierellä. Näin nokkosperhosen lennon kotipolun pientareella. Hymyilin tyytyväisyyden tyvenestä, johon minut vaikean jälkeen on johdatettu. Näkemään ja kuulemaan saapuvan kesän kaikkinainen rikkaus.
Tutun laulun sanat väreilevät ajatusteni pinnassa. Syvyydestä minä huusin ja kuulit ääneni.  Oksistoissa kevätvalossa levittyvä vihreä kasvaa mittaansa. Saa voiman sateen ja paisteen vuorotahtisesta tanssista. Sisimpäni versoaa kiitostaimia armosi auringossa, rakkautesi ropinassa. Ikkunan pinnassa pisaroiden vana huuhtoo eilisen pölyt, hiekassa sateen hakkaama uoma kuin lasten puroleikki. Mullassa  lupaava raikkaus. Eilisen muisto pesty ja talletettu kuin talven jäljiltä rakas takki. Talteen tuuletettu. Siltä minusta tuntuu nyt. Ettei mikään voi estää omassa keväässäni kasvavaa. Tärkeä on tallessa, uusi työntyy esiin. Pian istahdan kesän syliin uittamaan varpaita virvoittavan veden laineisiin ja kuulen, miten niiden lauluun yhtyy koko luomakunta.
Valoon, valossa
jo ennen kirkkauden tulvaa
lentäkööt luoksesi unelmat,
toivon enteet ja enkelit
raskaiden öiden ovista.
Lukitut aamut auetkoot
vastoin tottumusta
ja lupaa kysymättä.
Leiskukoon ympärilläsi ilo!
(Pia Perkiö)

Minä sain tänään iloita ystävän tapaamisesta. Heti halatessa tiesin, miten siunattu olen. Yhdessä ihmettelimme Luojan taiten kutomaa peittoa, jossa jokaisella pienellä kudelmanpalasella on ikioma paikkansa. Se on kuin värien leikki, johon tarvittiin tummaa, jotta keväänvihreän hohde näkyy luoksemme asti. Tästä on hyvä pyrähtää siivilleen...

19 kommenttia:

  1. Oi, ihana Tinttarus! Miten sanoillasi maalailet taas värit harmaaseen maisemaan - kiitos! Siunatut olkoon askeleesi viikonloppunakin, erityisesti sunnuntaina:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sanojesi sylilämmöstä!
      Sunnuntaihin mahtui paljon ihanaa.
      Tyttönen lauloi äitienpäiväjumiksessa seurakunnassa yksin kaksi laulua. Liikutti ja kosketti.
      Esikkoa kotiin ajaessa iltapäivällä tulivat uudet liikutuskyyneleet. VAikkei tuon kauempana asu, eroahdistus tuntuu olevan äidille joka kerta kyynelten kokoinen:)

      Iloa viikkoosi!

      Nähtäisiinkö pian.....

      Poista
  2. Voiko kauniimmin sanoin kuvailla kevään suurta ihmettä, uusiutumista. Sinun kerrontasi sai taas kerran katsomaan maailmaa uusin silmin ja mielin.
    Oikein hyvää, levollista viikonloppus sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥
      Kevät on tänä vuonna puhutellut erityisesti. Luojan ympärillemme laittama saa mielen kiittämään ja riemuitsemaan! Niin paljon pieniä ihmeitä. Niiden edessä luottamus nousee uusiin mittoihin. Meistä totisesti pidetään huota. Kedon ruohot ja pikkulinnut saavat osakseen huolenpidon, miten paljon enemmän saammekaan me!
      Siunattuja kevätpäiviä sinulle!

      Poista
  3. Aivan ihana teksti taas!! <3 Kyllä saadaan viettää huomenna suurta juhlaa. Siunattua äitienpäivää sinulle!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloisesti hymyillen kiitän kauniista sanoistasi!
      Valoisia askeleita , kesää kohti jo kuljemme.....

      Poista


  4. Postauksesi tekstit ja kuvat aina niin kauniita!

    IHANAA ÄITIENPÄIVÄÄ!!♥

    VastaaPoista
  5. Luin useammankin postauksesi nyt yhdellä kertaa, kun en ole ehtinyt rauhassa teksteihisi perehtymään. Ne ovat aina yhtä kauniita ja syvällisiä. Niitä ei lueta ohimennen, kiireen keskellä. Niin kauniita kuviakin taas olit iloksemme laittanut näytille ♥
    En oikein edes tiedä minne aika on viime viikkoina tuntunut hävinneen. Teen töitä, kirjoitan oppimispäiväkirjaa, pakerran tutkintosuunnitelman parissa ja yritän siinä sivussa ehtiä huolehtimaan kodista ja tietysti lenkkeilemään joka päivä myös pikkukoiruuden kanssa. Viikonloput olen pyhittänyt levolle ja rentoutumiselle. Olemme mieheni kanssa irrottaneet köydet laiturista ja päässeet nauttimaan saariston kauneudesta.
    Vielä muutama viikko pitää jaksaa ja sitten pääsen taas koulun penkille "lepäämään". Ihanaa viikon jatkoa sinulle suloinen Tinttarus ♥

    VastaaPoista
  6. Voi miten ilahdutit kommentillasi. Kiitos. Mukavaa,jos viivyit ja koit rauhaisan hetken täällä luonani. Usein haaveilen,että pääsisi saaristoon. Olette onnekkaita,ammentakaa kaikellanne iloa ja voimaa meren tuoksusta ja saariston tuulahduksista.

    Antoisia koulunpenkkipäiviä toivotellen,
    vilkutan iloa päiviisi.

    VastaaPoista
  7. Kiitos ystävä tästä kaikesta täällä.

    VastaaPoista
  8. Aivan ihana runo!
    Hiljaisuus puhuu usein enemmän kuin monet sanat.
    Sanojesi äärellä oli hyvä olla hetki hiljaisuudessa, kiitos!

    VastaaPoista
  9. The picture of the pond is so pretty. You always take the most lovely nature pictures. Nature brings me peace, and I try to go there as often as I can.

    Thank you for the birthday wishes, my friend.

    love,
    ~Sheri

    VastaaPoista
  10. Taas niin kaunis teksti. Minua puhutteli nuo kuvat autioista taloista. Olin lauantaina satavuotispäivillä ja juhlijan koti on ollut autiona jo parikymmentä vuotta. Tuhannet tarinat ja eletty elämä niidenkin seinien sisällä.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥