Valo pimeydessä, täyteys tyhjyydessä

Valolla laveerattu kevään tuloon kurkotteleva päivä kääntyi iltaansa, uinahti. Arki laittoi hetkeksi ovensa säppeen. On lupa hiljentää mielensä ilosanoman äärelle, työntää suru syrjään. "Kuka päätöksen tehnyt on, miksi tuomittiin viaton?" Perinteeksi tullut pääsiäishartaus oppijoiden kanssa sai mielen herkäksi. Laulun lausahdus piirsi sydämeni huokauksiin tällä kertaa myös hyvin omakohtaisen viivan. Oppijajoukko vuoden takaa pyrähti lähelleni, hymyili, halasi ja toivotti pääsiäistä. Siihen tuokioon paistoi vilpitön, puhdas ilo ja eletty onni, aito lapsenkaltaisuus.  Mutta viikossa jouduin kohtaamaan myös valheen, kohtuuttomuuden, kylmyyden, välinpitämättömyyden. Jäi itkevät silmät ja ihmettelevä mieli. Jotakin särkyi jättäen haavan, jonka arpeutumiseen en jaksa uskoa vielä. Sattui niin, että paleltaa, kun annan ajatukselle luvan muistaa, miten sanottiin, miten oltiin vaiti. Kaiken keskellä haluan luottaa ,että hyvän siemen vielä ajallaan itää. Mullan tummuus on alusta uuden kasvulle. Tyhjyys täyteyttä, pimeys paikka valolle ja suru ison ilon kynnys. Suurin siunaus saattaa piiloutua särkymiseen!

Avaan silmät ahmimaan kevättä, käännyn huomaamaan lähestyvän kesän, joka tuutii oksistoissa, lepää uinuvien nuppujen lumossa. Sen tuoma luottamus voitelee ja virvoittaa, virittää aamuvisertäjätkin kauneimpaan lauluunsa. Heräävä vihreä uuden alkamisen takeena kertoo Luojan suuruudesta. Kaikki on meitä varten valmistettu, maalattu upein siveltimen vedoin. Jokaisessa nousevassa aamussa asuu uusi armo. Ansiottoman rakkauden ihme koskettaa uudelleen ja yhä. Pääsiäisessäni laskeudun levähtämään ristin juurelle. Hyvä tulee luo pyytämättä, sillä pahin kipu on kannettu, vaikein voitettu. Täytetty, maksettu. Kuinka ihmeessä ymmärrykseni voisi riittää! Tyhjän haudan uumenista löytyy sydämen täyteys. Pimeys ja kyynelten virta vaihtui valon lauluksi. Tänään maisema nauraa, riemuitsee, ylistää suuruuttasi, Jumala!

Naulan jäljet kämmenissä ovat totta. Se on täytetty, sanoit ja kannoit virheemme, kipumme, vääryytemme, valheemme, otit vastaan iskut ja ivan, perusteettomat syytökset. Tänäänkin kuljet vierelläni kuunnellen, piitaten, vaalien. Löydän läsnäolosi itseään ujosti valoon avaavassa vuokon varressa. Kuulen lupauksesi oksistoista toiseen kantautuvissa säkeissä. Löydän ikuisuuden väsymättömistä valon juovista, jotka kutsumatta saapuvat uusiin alkaviin päiviin. Tunnen kosketuksesi tuulen pehmeydessä. Hiljaisuuskin puhuu suullasi, kun sille antaa tilan, pysähtyy. Et astu loitommas vaikean otteessa, et kätkeydy pelon raivatessa peltoon uusia kynnöksiä. Tunnet askeleeni nyt, kuten tiesit omasi, jotka kohti kivisen kummun lakea kuljettivat Isän tahtoon. Sinut, täydellisen! Kasvojesi edessä avaan itseni ja ajatukseni, lasken kiitokseni kuin lapsi leijan käsistään kevättuuleen. Katseeni tavoittaa taivaan, ikuisen rakkauden auringon enkä enää kykene kuin hiljaa hymyilemään. Olet puolellani, kuka voisi olla vastaan!