Kiitos istahti olkapäälle, lennähti enkelsiivin lähelle♥

Kiitollisuuden siemeniä lennähti sisimmän peltoon, kylväytyivät huomaamatta jakaen tunteen  kasvavasta valosta. Marraspellon tummuuteen piirtyy säikeitä, joista pieni kirkkaus heijastuu kuin aamuvalo kastepisaran kyljestä. Minuun tarttuu tuo pieni ja hento, mutta vahvaksi kasvava. Pitkästä aikaa kantoivat askeleet tutulle kävelyreitille. Ohikiitävän hetken tuntui kuin varpaat eivät olisi maata tavoittaneetkaan, vaikka tossunpohja painui polun pohjaan painavammin kuin ohi hölkkäävillä. Jokainen astuttu askel nostatti kiitosmielen kutittamaan harsopilven harmaantuneita reunamia.   Lähellemme ojennetaan kaiken aikaa suloisia muruja, ilonhippuja, ihmeitä. Joskus arkisin asia voi saada siivet selkäänsä ja lennähtää enkeliksi olkapäälle istumaan. Minä kävelen, reippailen ja olen vihdoin ulkosalla- ajattelin matkaa taittaessani ja kerroin kaiken sydämeltäni Hänelle, joka itkee ja iloitsee kanssani elämän jokaisessa hetkessä. Hänelle, jonka kuuleva korva ei väsy vähäisimmänkään huokauksen edessä. Syliinsä nostin ystävän läheltä ja kaukaa. Silittelin suojiinsa omieni, tärkeitteni  päivien kulun. Kiitin ja hymysin hyvää mieltä viikkooni mahtuneesta. Jätin oman huolikiven hiertämästä. Ja kuuntelin kuinka hiekan sointi tossujen alla muuttui musiikiksi korvissani. Katselin talvea luokseen kutsuvaa maisemaa ja koin olevani erityisen onnekas. Kiitos, kun olen löytänyt lähellesi, kuiskasin. Jaksoin kotiin asti.

"Tämä on kivaa!", hihkaisi eilisessä oppijapoika, kun esittivät aapisen pieniä esityksiä . Luokan eteen käännetty lipasto riitti olemaan näyttämönä, jonka takaa aapishahmoja oli helppo heilutella vuorosanojen tahtiin. Hetkeen toi tunnelmansa himmennetty valaistus ja tärkeys, jolla puuhaan paneuduttiin. Minä iloitsin jokaisesta oppijasta, mutta tuon yhden hihkaisu teki kiitospesän lähelleni. Niin monesti olin kasvoiltaan poiminut vallan muuta kuin oppimisen riemua. Päivän päätteeksi kehuin vielä ja sain pyöreiden poskien välistä ilosilmien tuikkeen palkakseni puristaessani nihkeää kättä viikonlopun toivotukseksi. Arjen risukkoon paistaa valo jokaisen oksan mutkasta. Synkimmällekin päivälle riittää omat säteensä. Joskus ne jäävät näkemättä, kätkeytyvät . Tänään en tarvitse poutataivasta, auringonkultaamaa sineä. Tänään riittävät ne juovat, jotka löydän seistessäni suuren puun suojassa. Ne hennot, jotka säteillään koskettavat poskea riisuttujen oksien välistä.

"MAry, did you know", laulaa pikkuisin huoneessaan. Kuin kirkas tähti loistaa tuo lapsi valoa  lähelleen. Miten rakastankaan tapaa, jolla luottaa kaiken hyvyyteen. Lapsenkaltaisuudessaan tartuttaa pehmeyttä vierellään oleviin. Odottelee illan tummuvaa taivasta, jonka peitellessä tienoon saa kyykistyä sytyttämään kynttilän tuikkimaan kauniita muistoja. Löydän itsestäni hipun odotusta minäkin. Palan taikataivaan tähtikaarta. Joskus on kuljettava sysipimeään saakka nähdäkseen. Annettava huolimuurin reunustaa ympärille luja seinä. Ja kuitenkin aina löytyy se oviaukko, josta valo pääsee lähelle. Odotus palkitaan, sanotaan. Siispä jatkan tähyämistä marrasharmauden taa.

Kun minä katselen sinun taivastasi, sinun sormiesi tekoa,

 kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet luonut, 

niin mikä on ihminen, että sinä häntä muistat 

tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen? 

Ja kuitenkin sinä teit hänestä melkein jumalolennon, 

sinä seppelöitsit hänet kunnialla ja kirkkaudella. 

PAnit hänet hallitsemaan kättesi tekoja, asetit kaikki hänen jalkainsa alle. 

Ps.8: 4-7

Annan ilon kasvaa. Se saakoon lujittua kipujen kalliolla. Se raikukoon kiitollisuuden kasvumailla. Kaikki, mikä osaksemme annetaan, on tarkasti harkittu. Ei ymmärrykseni yllä, miksi siis murehtisin! Katson viimeisten lintujen lähteviä parvia ja muistelen kilometrejä, joita siipensä taittavat yli merten ja äärien, perille tänäkin talveen taittuvana syksynä. Ja se varmuus, jolla palaavat valon vallatessa alaa, se piirtää lohdun kasvoilleni. Vaikkeivat väisty vaikeuksien vuoret käskemällä, uskomalla, siirtyvät ne aikanaan sille paikalle, jonka edessä huomaan taas jaksaneeni juuri sen, mitä pitikin.