Ikkunan takaa lähelleni

 Yön tunneissa oli loputon tuntu. Unen turvaisa utu karkasi kauas. Kuuntelin yön hiljaista pimeää.  Kuutamo valvoi kanssani, valaisi väsyneet ajatukseni, joissa arjenkaipuu asusti. Lomapäivät lipuivat ohitseni enkä päässyt niiden syliin. Syyspöpö pitelee tiukin ottein kiinni väsyneisyydestäni, kiipeää takaisin oitis, kun hetkeksikään herpaantuu. Kupin sisin höyryää avaten tukkoisuuden tilalle hengitykselle tietä. Hengitykselle, jonka tahtiin tuli uusi rytmi. Arkeen asti vielä jaksamaton.

 Rakas vilkutti aamun vihdoin kurotellessa kohti uutta päivää. Lepää, sanoi ja sulki oven. Villasukkien lämpö tuntui hyvältä ja eilisen illan pikkuisten puhelu, jossa sanoivat leiponeensa pullaa äitini kanssa. Ja saunoneensa pihasaunan lämmössä pimenevän illan perällä , missä metsän syys ylti kuvittamaan mielenmaailmaan tarinoita. Juuri sellaisia ainutkertaisia, joista mummolan yökylä muistetaan pitkään. Itse kiersin maisemaa lähelleni linssin ja ikkunan läpi, jotta tuntisin ja näkisin sen pysähtyneen kauniin, joka aamutuntien ajan säilöi kuuraviittansa alle kaiken. Kuin Sinä minut.

 Tänään olen pysähtynyt ikkunamaisemani kanssa. Kuunnellut väsymättömän palokärjen naputusta. Ihmetellyt viimeisten lehtien jäähyväisiä. Miettinyt, miten kaikelle on tarkka suunnitelma ja tarkoitus. Voipunut väsymys viipyy ja kaivautuu ytimiin. Sytytin kynttilät . Pimeä peittelee päiväni mailleen. Neitonen tankkaa itseensä englannin kieliopin kiemuroita ja kertoo rukoilleensa, että saisi ymmärrykseen ja muistiin riittävän määrän vieraalta ja vaikealta tuntuvaa. Huomaan hymyileväni ajatukselle, jossa värähtää hiven hullunkurisuutta ja heti päälle rakkaasti ajatellen pyydän onnistumistaan itsekin. Rakas vei poikasen palloilemaan ja tyttösen laulamaan. Kohta avaavat kotioven ja täyttävät tyhjää äänin, joissa pulppuaa ilo ja huoleton huominen.

Tuuli kävi ylitseni. 

Jätti jälkeensä tyhjän, johon täyttyy hiljalleen pientä hyvää.

Yhden päivän kokoista kerrallaan.

Voimat takaisintuovaa.