♥Kyynelten läpi sydämiä poimien♥

Katse lipuu yhä kauas ulottuvaan valkoiseen, joka helmeilee kevyttä levollisuutta. Pehmeän lumivaipan aallot kuljettavat ajatuksiani, joissa on nyt hidas rytmi, paljon hiljaisuutta ja hiven haikeutta. Tavoitan havupuiden piirtämän horisontin ja hymyilen itsekseni uljaille puille. Siellä ne kohoavat lumitaakkojensa alla pystypäin koskettamaan taivasta. Miksen siis minäkin? Pienen pumpulipilven verran hellää hyvää laskeutui aivan lähelleni. Annoin sille luvan jäädä kiinni minuun, aivan liki. Nyt ei ole kiire, on aikaa leikitellä tuntien kulun kanssa. Kuunnella , mitä hiljaisuudella on kerrottavanaan. Ääneni ei kanna, mutta siipeni nostavat minua varoen kohti valoa, jota helmikuu jakaa. Ne värähtelevät kuin vastaten tuulen hennolle vireelle, muistaen laulussa kaikuvat sanat: sinä kannat, sinä viet. Tänään oli aikani luottaa.

Tänään saapui kyynelsade. Kastelemaan erämaataniko saapuivat, ihmettelin. Kuin vuolas vuoripuro ne virtasivat ja kuljettivat pois sen reippauden, jota olin ylleni sovittanut. Kuin kutistunutta villapaitaa, pieneksi vahingossa vanuttunutta. Olen kaivannut niin päästä läheisyyteen, jota kukaan muu ei voi tarjota. Läsnäoloon, jossa voi kaikellaan jättäytyä niiden käsivarsien kehtoon, jotka eivät uuvu keinuttamaan. Tänään osasin kasvaa tarpeeksi pieneksi. Kohotin tarvitsevat käteni. Sipaisit itkettyjen kyynelten kuivunutta vanaa poskellani ja annoit sydämeni sykähtää yli huolen. Tässä on kaikki se, ihan tässä, mitä tarvitaan matkalle huomiseen.

Ellei elämä ikinä kuljettaisi varjoihin, ei valo saisi huokaisemaan ihastuksesta. Huolten ovi sulkeutuu vain avatakseen riemulle isomman salin. Eilen liikutuin TÄMÄN NAISEN sanoista ja sävelistä TV:ssä. Jos kaikkeudesta joku valitsee paikaksi, jossa haluaisi olla, jotain hyvin vaatimatonta ja kuulee siinä Jumalan kuiskauksen, on jokin hyvin hauras juurtunut sydämen maastossa vahvimmaksi puuksi. "Haluaisin paikkaan, jossa olisi edes yksi mänty, jonka kaarnapinnan kauneuteen ilta-auringon säde maalautuisi punaisena hehkuna. Silloin kuulisin Hänen kuiskivan: Hei, sinä, olen tässä!"

Oma kaarnapintani heijastaa nyt uudenlaista valoa. Jättäydyn lepäämään ja annan itselleni luvan olla siinä pehmeässä pesässä, johon minua varten kolo raivattiin. Kun on tarpeeksi pieni, voi lentää untuvalla. Kun on tarpeeksi hiljaa, kuulee sen, minkä oli tarkoitettukin helähtää lähellä ja nostattaa hymy väreilemään vailla pelkoa tai epäröintiä. Minä riitän. Lumiuntuvia koko maisema täynnä!

Rakas paiski puuhommia aamupäivän verran isoimman pojan kanssa. Pienin poikanen yökyläilee mummolassa. Siellä, missä nyt  on rakkautta riittämiin. Ylpeä isoäiti ilmoittelee väliaikatuloksia voitokkaista otteluista, eilen jääkiekkoa ,tänään futsalia ja huomenna jalkapalloa. Olen viime aikoina katsellut tuota pientä, kohta ison iän täyttävää poikasta liikutuksen läpi. Osaa olla vielä tarpeeksi pieni, katsoo tarkasti silmiin kun ristii kätensä iltahuokauksiin. Kertoilee innoissaan viikonlopuistaan mummolassa, jossa kaivattu rakkaus on syttynyt lämmöksi, josta lausun kiitokseni sen sytyttäjälle! Tyttöset taiteilivat kynsiinsä hempeää pinkkiä ja valkeita pilkkuja. Minulla oli tilaa itkulleni, joka kuin liika lumi löysi kinoksensa.

 Rakas saavuttaa puolivuosisadan rajapyykin viikon päästä. Haluaakin vierelleen vain kaikkein lähimmät. Haluaa kotatulen hiljaisuutta säestävän hennon rätinän. Haluaa aamuunsa yhtä monta hiihtokilometriä kuin ikävuosiaan. Joskus vähään kätkeytyy enemmän kuin ymmärtää pyytää.

Sydämiä olivat jättäneet poimittavakseni HÄN sekä HÄN. Olen hurjan iloinen! Kiitos. Ehkäpä tähän seisahtumiseeni tarvitsin nämä suloiset lahjat kertomaan, että se pieni, mitä Riihipirttiin kirjaantuu, on tarpeeksi.