keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Riihipirtti hiljenee juhlaan

 SAin liikuttua lapsen hakiessa ensimmäistä todistustaan. Hymyilin tuntiessani sisälläni äidinriemun opettajanhelpotuksen sijaan. Tämä vuosi jakaa minulle lahjojaan. Pieniä ihmeitä, joihin saan tarttua ja kiittää. Suuri ihme syntyi lahjaksi meille kauan sitten.......On tullut aika seisahtua sen ihmeen vierelle.
 
 Koti tuoksuu puhtoiselta. Suuri valkea liina on silitetty pöydälle odottamaan juhlakattausta ylleen ja rakkaita sen ääreen. Joulun somisteet ovat löytäneet paikkansa. Illalla kuusi saa omansa ylleen. Tänä jouluna pienimmäisemme saa lukea jouluevankeliumin. Sitä kuunnellessa sydämeni avautuu ottamaan vastaan meille annetun. Kaikellani jään viipymään seimen äärelle. Kiitän lumilahjasta, tuosta kauneudesta, jonka Luoja maalasi eteemme. Kiitän rakkaistani, joille pyydän siunaavan käden viipymistä yllänsä. Kiitän ystävistä lähellä ja kauempana. Kiitän rakkaudesta, jonka suuruutta sanat eivät riitä kertomaan. Annan kyyneleilleni luvan tulla. Ne ovat juhlakyyneleitä, onnen ja riemun pisaroita rakkauden meressä.
 Riihipirtti hiljenee nyt jouluunsa. JOkaiselle, joka täällä piipahtaa, haluan toivottaa kauneinta joulua. Ihanimpia hetkiä rakkaittensa lähellä. Tunnelmallisia ja rakkaudentäyteisiä ilon ja riemun päiviä. Annathan sydämesi laulaa ja kiittää lahjasta, joka lapsessa meille annettiin! Ole siunattu!
Rauhaisaa Joulua!

20 kommenttia:

  1. Rauhaisaa Joulua myös Sinulle ja Perheellesi!

    VastaaPoista
  2. Kauneinta Joulun juhlaa Sinulle ja rakkaimmillesi♥
    Maria

    VastaaPoista
  3. Lämmintä ja rauhaisaa joulun aikaa
    sinulle ja perheellesi:)

    VastaaPoista
  4. Tunnelmallista ja rauhaisaa Joulun aikaa

    VastaaPoista
  5. Rauhallista Joulun juhlaa sinulle ja rakkaillesi..

    VastaaPoista
  6. Siunattua joulunaikaa sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  7. Hyvää joulua sinulle ja perheellesi, Tinttarus. Valoa, iloa, rauhaa!

    VastaaPoista
  8. Paljon jouluiloa toivottaa myös
    Katriina

    VastaaPoista
  9. Rauhallista Joulua myös sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
  10. Hyvää vapahtajan syntymäpäivää ja onnellisia juhlapyhiä sinulle ja perheellesi!

    Voikaa kaikki hyvin, kuulemisiin taas!

    VastaaPoista
  11. Ihanaa,tunnelmallista ja rauhallista joulua sinulle!!!

    VastaaPoista
  12. Hyvää Joulua ja Parempaa Vuotta 2011 sinulle♥

    VastaaPoista
  13. Iloista, rauhallista Hyvää Joulua ♥

    VastaaPoista
  14. Hyvää ja Rauhallista joulua! <3

    VastaaPoista
  15. Siunattuja päiviä jouluusi!!! Valoa ja rauhaa!!
    -T

    VastaaPoista
  16. <3 Tapaninpäivä tervehdys sinulle <3

    VastaaPoista
  17. Siunattua ja tunnelmallista joulun jatkoa sinullekin!

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥