Heinäkuun viimeinen heilutti vilakassa aamussa pihakoivujen oksistoja. Ne tuntuivat vilkuttavan jäähyväisiä kesälle. Puntaroin mennyttä kesää kuunnellen sydämeltäni sen muistoiksi piirtyneitä päiviä. Hyvillä mielin.
Sain hyvillä mielin lusikoida lomalautaseltani kaiken. Paljon naurua. Isosti iloa. Lukuisia liikkeellelähtöjä pienille retkille, suloisille seikkailuille. Huumaavia hetkistä nauttimisia. Ystäviä ja yllätyksiä. Rakkaira rinnalla. Vedet kielelle herauttavia herkkuja. Osaamisia ja vielä opittavia. Jätettyjä jäähyväisiä. Lähellä viihtymisiä ja hetkissä viipymisiä. Lausuttuja rukouksia, kuultuja kaikki, uskon. Laulettuja lauluja. Leikittyjä leikkejä. Voitettuja murheita. Ikuistettuja ihmeitä. Muistojen mittaamaton määrä..............................
Nuuhkaisen tuulen läpi menneen kesän tuoksuja. Tunnen tuulessa jo lupauksen syksystä. Se saa tulla.
Pienet katseet kääntyvät hiljalleen pois loman lokoisasta sylistä. Virittävät viimeiset lomavauhdit ja ottavat niistä paljon voimia alkavaan arjen koitokseen. Pienimmän ensimmäinen koulureppu roikkuu urheana kotipulpetin koukussa ja odottaa. Suurimmalla pienellä vielä viimeinen vuosi voitettavana.Ja silti kaikki edessä
Hiljalleen havainnoin enemmän sisällä. Ulkona vietetty kesäaika hiipuu vähemmälle. Villasukkien kaipuu kutittaa kantapäässä. Eilen sytyttelin lyhtyihin kynttilöitä terassilla ja kiedoin villatakista syysnuttua ylleni. Pian en enää tarkene, vaan keho alkaa vaatia takkatulta. Annan syksylleni luvan saapua.
Vielä minussa viipyy kesän lämpö. Pienen hetken. Siihen takerrun tänään tiukemmin. Vieläkö sinä sykit kesäsykettä? Vai saapuuko syksysi hiljalleen kietoakseen omaan värilämpöönsä?
lauantai 31. heinäkuuta 2010
perjantai 23. heinäkuuta 2010
Kurkin maailmaa uuden linssin takaa;)
Haaveeni. Pieni sellainen täyttyi ja riemuitsen lapsen lailla! Ilo pulppuaa kuin vuolaana soliseva puro! Sain uuden kameran. Nyt ensihuumassa kurkin maailmaani, kaikkea kaunista ja ihmeellistä ympärilläni uuden linssin takaa. Kunhan arki koittaa, rauhoitun ohjekirjasen kanssa yhteiseen tuokioon. Kokeilen, yritän ja erehdyn. Mutta ehkäpä opinkin!LApset saivat kurkkia vanhan läpi ja iloitsivat siitä.
Kaipuu on oppia vangitsemaan juuri ne hetket, joissa kauneus viipyy. Yhtään hetkeä ei kannata elämässä heittää hukkaan. Jokaisesssa on tunteensa ja annettavansa. Hetkien helminauhassa ilo antaa sijaa surulle, taakka ja karkelo kulkevat käsikkäin. Vain helppoa polkua kulkien elämä ei opeta meille kaikkeaan. Tuokioita tallentuu nyt digitaalisesti katseltavaksi. Silti muistoista kultaisimmat säilyvät vain sydämen leikekirjassa. Sinne mahtuvat vieretysten surut sekä murheet ja ilot sekä riemut. Toisiaan täydentäen, toisiltaan oppia imien. Niin kuin mekin:)
Kuljetan kameraani kuin kutsuvierasta. Välillä tähyän sen läpi tavallisuutta. Välillä pienten ihmeiden äärelle pysähdyn ja nautin. Uudella tavalla. Saimme viikonlopulla viettää aikaa Hänen edessään. Hänen kanssaan. Häntä kuunnellen. Häntä koroittaen.
Tällaisen maiseman äärellä.
Sain voimaa arjen moottoriini.
Meillä loma jatkuu vielä koko perheen kanssa.
Pieniä retkiä.
Tänään ihmettelemään eläimiä.
PIENIÄ IHMEITÄ PÄIVÄÄSI TÄHÄN
maanantai 12. heinäkuuta 2010
Heinässä heiluvassa helmien nauha
Huumaava helle hyväilee kosteana niskaa. Seuraa jokaista askeltani. Kuljetan sitä mukanani ja yritän olla moittimatta. Vaan on tämä täällä kuivalla maalla jo koettelevaa. Sisällä ensimmäistä kertaa kiitän rakasta ilmalämpöpumpusta. Siitä rumasta mötiskästä:) Nyt nautin sen suomasta yöunesta sen jakamassa viileydessä.
Eilen ihastelin helteen helmoista hentona heilahtelevia kaunokaisia, joita lämpö ei laita suremaan.
Heinät puhuttelivat erityisesti. Seurasin hetken niiden liikettä . HAluaisin itseeni osan tuosta sanomattoman kauniista hauraudesta. Kuljettivat ajatukseni lapsuuteen. Lomaviikkojen leppeään tunnelmaan mummolassa.
Askelsin metsän reunaan kurkistamaan heinälle seuraa. Ja olihan niitä siellä!
Ilahtui tyttönen tästä pienestä helminauhasta. Ja minä hihkuen ihastelin omaa pientä mustikkasuuta:)
tiistai 6. heinäkuuta 2010
Korkesaaren kautta kesän käsivarsille
Olen niin nauttinut kiireettömyydestä. Kaikki täytyminen on tiukasti komeron sopukoissa piilossa.KAikelle tekemiselle tallautuu sija juuri silloin, kun hyvältä tuntuu. Kaikella on niin oma aikansa!Yllätimme viime viikolla lapset, kolme nuorinta. Pakattiin autoon retkievästä, laitettiin ylle mukavaa matkavaatetta ja paljon iloista mieltä. Arvuuttelivat kilvan kohdettamme. Arvasivatkin sitten:) Korkeasaaripäivästämme tuli mukava. Eläimetkin jaksoivat poutapilvisellä säällä olla liikkeellä ja saimme niitä ihmetellä ihan täyteen riemuun saakka.
Huomaan hymyillen, että olen niin antanut itseni kesän tuuditettavaksi, ettei ajatuksia jaksaisi napsuttaa esiin. Lukijatkin hiipuvat hiljalleen:) Loma antaa nyt niin paljon aisteilleni, sielulleni. Jokaisessa päivässä on oma sointinsa, omat värinsä. Päivän pienet ihanat ihmeet.
Kuuntelen tuntemuksiani. Piipahdan ripsauttamaan ajatuksen tännekin, kun se pyytää päästä kirjoitetuksi. En täältä lomaile, mutta annan itselleni luvan lötköttelyyn.
Jään lepäilemään kesän käsivarsille omieni kanssa:)
Hei niihin hetkiin saakka,
kun aatokset kaipaavat päästä tänne asti.
Voikaahan hyvin
ja nauttikaa,
ammentakaa kaikin aistein!
Jään lepäilemään kesän käsivarsille omieni kanssa:)
Hei niihin hetkiin saakka,
kun aatokset kaipaavat päästä tänne asti.
Voikaahan hyvin
ja nauttikaa,
ammentakaa kaikin aistein!
keskiviikko 30. kesäkuuta 2010
Kesä on ottanut syliinsä
Kietoi hyvyyteensä ja kauneuteensa minut tyystin. Kesä. Askel ei enää tunnu tavoittavan auringon lämmittämää hiekkaa, sen kepeydessä kuuluu onnellisuuteni. Nautin niin. Ei ollenkaan väsy kiitollinen mieleni ja kesälämmön täyttämä sydämeni laulamasta kesätuulen kanssa kilvan. Niiden soinnussa on herkkää kauneutta. Ammennan kaikellani kaiken aikaa enkä täyty. Kesä on ottanut minut syliinsä aivan. Se tuudittaa kuin emo poikastaan. Sipaisee suukkosen poskelleni ja hymyilee kanssani kilpaa. Tässä kesässä on jotain aivan erityistä siunausta.
Silmäni poimii pieniä ihmeitä. Talletan niistä hennon muiston itseeni. Ehkäpä talven varalle. Tästä sielun lämmöstä sytytän tulen kylmään talvi-iltaan. Tapasin sunnuntaina erityisen ystäväni. Menimme Ruissalon kansanpuistoalueelle luontopolkua kulkemaan. Puhelimme kuulumisiamme. Jokaisessa askeleessa oli kesän keveys. Naurumme nousi kutittamaan poutapilven poskea. Istahdimme metsäkirkolle kallioiden ja mäntyjen kesäpesään. Söimme eväät ja suljimme silmämme. Oli niin paljon kiitettävää ,kerrottavaa Isälle . Jotakin sydämelle laskettua pyyntöä sanottavaksi toisen puolesta. Ystävien, lasten, omien rakkaiden. Olin kosketettu.
Kuin kesäaamun kastepisara poimulehdellä. Onnen ja tyyneydenkyynel. Sipaisen sen hymypolkua poskeltani. Voiko päiviinsä enää muuta toivoa? Auringonsylissä on kaikki. Tässä pienuudessani koen jotakin suurensuurta.
ILoa, onnea ja hymynhelmeilyä
auringonkultaamaan
päivääsi tähän.
tiistai 22. kesäkuuta 2010
Karsimista
Kukaan muu ei sitä tosiasiaa tunnusta huomaavansa, vaan itselle se on tässä ihan, vyötäröllä, uumalla omalla. Muutama lokoilukilo. Kesäkilo. Toipumiskilo. KArsintaa siis edessä. Se päätös on tehty. Tuumasta toimeen asti vaan on niin pitkä askel. Miten voikin lyhyt askellus tuntua taivaitten ja valtamerten yli matkaamiselta.
Uutukaiset pottuset saivat uuden elämän seuraavan illan aterialla. Yrttejä nipsaisin joka sorttia ja silputtelin pottulaisten ylle ja ympärille kera keveän öljyn. Muutama kapris pääsi joukkoon myös. Oli aika namia!Salaattia salaattia ja salaattia. Tykkään kovasti ihan ja oikeasti. Mutta kun yrittää salaattiin rakentaa samanmoista suhdetta kuin irtokarkkeihin ja suklaaseen jäätelöstä puhumattakaan...Huomaan muutaman hennon otsarutun ja suun painuessa suppuun on vaikea selittää salaatille, että siihen suhtaudun kunnioituksella ja kulinarismilla. Keventäminen takkuilee yhä. Hetki taaspäin nielaisin ne kielletyt hedelmät, hups.
Makuusopen keventäminen oli helpompaa. Käänsin päiväpeitteen ympäri ja jätin hetkeksi hyvästit suurille ruskeille sävyille. Toinen puoli paljastui valkeana. Ikkunoihin ripustelin kepeät harsovalkeudet. Lattialle pieni valkea matto. Kadehtien mietin hetkessä tapahtunutta keventymistä. Minulle vaaka on a r m o t o n.
LAuantain sade antoi luvan karsia ulkosalla. Moottorisaha lauloi rakkaan käsissä, oksasakset minun hyppysissäni ja puuvajalle ilmaantui uutukaisia kirveen odottelijoita. VAltavat määrät päätyivät valvotusti ritisemään savuna ilmaan. Karsiessa keventäessä metsän ilmettä paljastui tontin nurkilta kallion kupeesta piilossa vallan majaa pitänyt herttaisen hurmaava paikka. Puronvarsi metsämansikkamättäineen. Saatanpa päivänä jonain esitellä neito puronvarren teillekin! Se sai sopen sydämeltäni oitis! Hyötyliikuntaa harjoittaessa saattoi mieleni lisäksi keventyä uumakin hitusen. Toivon.
Niin. VAnhaa pitää karsia löytääkseen sijaa uudelle. Makuukammarin karsiminen tummuudesta, jotta valo sai paikan, oli helppoa. Metsässä karsiessa silmä löysi uutta piiloistaan. Helppoa ja niin terapeuttisen mukavaa puuhaa. Miksi sen pitääkin olla vartalossa niin himputin hankalaa. JA olenhan hyvä tällaisenakin. Pikkuisen pulleampana, kilon taikka kaksi:) VAan keventäminen jatkukoon..............
torstai 17. kesäkuuta 2010
Uuteen ilmeeseen totutellen
Huokaisten olen sen tosiasian äärellä nöyränä ja taitamattomana, että Riihipirtti ei palaa entisekseen. Noin ulkoisilta ominaisuuksiltaan. Toisaalta tärkeintähän meissä eläväisissäkin on se, mitä sisällämme kannamme. Se, mitä sydämellä asustaa. Ilme muuttui, kun tupsauttelee ja tarjolle laittaa kerta toisensa jälkeen tämä systeemi uutta ilmettä. Sormeilin ja painelin ja kokeilin ja hujahti kaikki vanha kadoksiin.RAkas eilennä iltasella ihmetteli, että mikäs mieltä painaa. JA nauruun tyrskähdin, kun tajusin murehtivani blogin ulkoasua.
Haukkuvaistemme ilmeitä. Toinen onpi tarkkana ja aistein herkistynein kuuntelee, katselee.....
Toinen nauttii viileästä kielopedistä ja rakkaitten tutuista äänistä vierellä ihan.....
Kesäilmeitä keskittyneitä.....
......ja vieläkin keskittyneempiä.
Toisen ilme vasta nupullansa aivan, niin ettei edes huomaa tuttavuutta tekeväistä tulijaa lehdellään.
Toisen ilme avautunut antamaan kaiken kauneutensa meille, lahjana Luojan.
Uuteen ilmeeseen totutellen,
pienin aatoksin.
Se on onnellinen, joka ei sure sitä mitä häneltä puuttuu,
vaan iloitsee siitä mitä hänellä on.
-Demokritos-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)