lauantai 27. joulukuuta 2014

Tänään puhun kuvin♥

 Talven lumo levittäytyi juuri juhlan alle. Jääkaapin oveen lapset olivat laittaneet arvelumme, mitä kukin ajatteli mustan maiseman ympäröidessä, voiko jouluun yltää valkeus. Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo, hymyilen ajatuksissani, joihin mahtuu nyt kovin heiveröisesti ja hauraasti. Niin suurta luottamusta on lapsenkaltaisuudessa! Riemu lumentulosta oli valtava! Joulu sai puitteekseen puhtauden. Kuusemme alla lepää vanhan nukenkehdon keinussa kapaloihin kääritty suuruus! Puhtaus♥ 
Omat askeleeni jaksoivat aattoaamussa kulkea kotatulen tunnelmaan joulupuurolle. Eilen astuin varoen nuuhkimaan pakkasraikkautta tuokioksi. Lapset ja rakas ovat luistelleet, metsälenkkeilleet ja puuhanneet ulkosalla. Olen iloinnut rinnalla ikkunan läpi hymyillen. Joulupäivän illan  saunasta uskalsivat pikkuiset kirmata ilkosillaan ympäri talon. "Pistipä veren kiertämään!", riemuitsi poikanen poskillaan onnenpuna. Nyt pulkkailevat ja nauttivat lomaolosta mummolassa. Minä hörpin höyryävää ja iloitsen äidin kutomista villaisista polvisukista sekä ikkunan takaa avautuvasta kuulaudesta. 

 Rauha sisimmässä. Rakkaimmat vierellä. Esikon lukiesssa aattoillassa evankeliumia tunsin sydämen hypähtävän yksinkertaisen onnen voimasta. "Luit kauniin rukouksen", kuiskasi rakas painaessamme päät etsimään unta. "Kiitos ,yllätyin iloisesti lahjastani", iloitsi neitonen vähästään. Veljesten erityinen yhteys. Joulukodin kauneus. Tyttösen laulu ja kitaransa heleät sävelet. Kiitollisuuden kiteiden vaimea kimmellys. Esikon antamassa kynttilässä palaa kolme sydäntä. Isä, Poika, Pyhä henki. Pyyhkäisen kyyneleen nuhaisten kasvojeni kummulta. Syntymäjuhlansa keskellä Hän on vierellämme eikä häviä, vaikka  kynttilät sammutetaan, kuusi kannetaan pihan perälle ja arki asettuu juhlan jälkeen omiin uomiinsa. 



 Kuljetan katsettani kodin pienissä ihmeissä. Pysähdyn kiittämään. Ja tunnen rakkauden lämmön. Flunssa häipyy , vaikka nyt pitääkin lujasti otteessaan. Olen malttamaton kuin pieni lapsi. Tämä tunne, että ihan pakahdun pelkästä ajatuksesta päästä peuhaamaan lumisen kotimetsän uumeniin.....Kiitollisuus kietoo käsivartensa antamaan lohtua, luottamusta. Lepään vielä hetken♥



10 kommenttia:

  1. Kauniisti kerrot joulusi kulusta. Noin se pitää ollakkin, täynnä kiitosta ja kunniaa juhlittavan lapsen . Kuvat niin herkän kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, kiitos.
      Seimen lapsen äärellä sielu hiljenee kiittämään!
      Istun inkivääriteetä hörppien ja katselen ikkunan takana levittäytyvää lumoavaa talvimaisemaa!

      Toivon sinulle uuteen alkavaan vuoteen runsasta Taivaallisen Isämme huolenpitoa!

      Poista
  2. Voi sinua ihanaa siellä villaisissa polvisukissasi ♥ Kauniit sanasi ja kuvasi koskettivat. Kiitollisia voimme olla niin kovin monista asioista. Lähetän lämpöisen halauksen ja paljon ihania ajatuksia sinne luoksesi. Levollista lauantaita sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ansku, ♥♥♥. Hymyilen kiitollisena sanoillesi.
      Kupissa höyryää flunssankarkoitteeksi kokeilemani inkiväärihunajainen tee.
      Jalassa äidin jouluksi kutomat villaiset ihanuudet.
      Pientä ihmeellistä hyvää sinnikkään flunssan keskellä:)

      Kiitän jokaisesta ajatuksestasi ja halauksesta, ne hypähtivät lähelleni. Halaan takaisin ja kuiskaan :
      kietokoon uusi alkava vuosi ympärillesi paljon kaunista ja hyvää! Lauantaillesi myös levollisuuden ja hyvän olon hippuja♥

      Poista
  3. Taas niin kauniita sanoja ja kuvia, jotka hiljentävät ja rauhoittavat. Totta, että joulun lapsi on aina kanssamme, arjessakin, sydämessämme. Paranemista sinulle ja runsasta siunausta tulevaan vuoteen.

    VastaaPoista
  4. Niin kaunis teksti ja herkät kuvat! Joulun sylissä on ollut hyvä. Toivon kerallesi paljon lempeää lepoa ja hoivaa♥

    VastaaPoista
  5. Kaunis on ollut joulunne - ja se jatkuu. Ihania ovat villaiset polvisukat, minulla anopin kutomat. Nautitaan niistä ja loppuvuoden hehkusta!

    VastaaPoista
  6. Toivon sinulle kauneinta uudenvuoden yötä ja hyvänmielen ihan pian jo alkavaa uutta vuotta.
    Kiitos kaikesta täällä luonasi
    lämpimästi
    maria

    VastaaPoista
  7. Mukava oli lukea lämpöisistä joulun hetkistä. Parannuhan <3
    Voimaannuttavaa Uutta Vuotta 2015!
    Toivotaan, että toiveesi toteutuu ja että valoa ja lunta riittää! :)

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥