tiistai 16. syyskuuta 2014

Pieniä ajatuksia

Aika on tainnut lipua ulottumattomiin. Vai onko sen onnistunut pysäyttämään niin, että se jakaakin lähelleen hiljaisuutta, joka peittelee jaksamattomuuden hyvyydellään. Syksyn seesteinen ja pehmeä vaihtui hetkessä muuksi. Tuli rajuilma, myrskytuuli, saapui viima ja puhuri. Sattui vesivahinko, joka työnsi minutkin oppijoineni ulos opinahjostamme. Nyt on tyyntä taas. Myrsky laantunut ja tavarat asettuneet uuteen. Taas saan aloittaa aamuni ajaen mielellä lepo läpi puitujen keltaisten merten.  Huokauksiin palannut pyyntöjen tilalle kiitos. Turhaan murehdin, kun olisi voinut luottaa.
Kerroin oppijoille kivestä. Erityinen on tuo aaltojen silittämä. Taisi sanoissani asua myös ikävä kiven antajan vierelle. Huominen minut sinne kuljettaa! Kaipuu ihan kutkuttaa! Aikaa on vierähtänyt siitä, kun kaksin kalliolla kuuntelimme aaltojen laulua ja napostelimme repuistamme evästä. Suljettujen silmien nurkissa ilon ja kiitollisuuden helmeily, yhteisten rukousten jakama luottamus. Kirkuvatkohan lokit huomenna, huomaavatko meidät! Vuorollaan sai jokainen pikkuoppija kertoa tuomastaan kivisestä aarteesta. Taisin hymyillä itseäni isompaa hymyä! Oli kissakiveä ja hohtavaa, melkein smaragdia ja ulkomailta kaukaa löydettyä. Oli tuoksuvaa, itse louhittua ja leiriltä saatua. Ja oli poika ,joka omansa esiteltyään huokaisi:"Ainiin ja mä tykkään kaikista kivistä, kun Jumala on ne luonut ja ne kaunistaa maailmaa!"
Niin paljon suuntaani puhut. Opin hiljalleen kuuntelemaan, asettumaan hetkeen, pyrkimättä toisaalle. En murehtien mitään kykene muuttamaan. Miksen siispä vain luottaisi? Sunnuntaissani olin kosketettu. Sanaasi puhuttiin ilman koruja, kiemuroita. Jotakin pysyi päivässäni ja kulkee matkassani yhä. TAisin osata kuunnella suuntaasi! Tuulet kuljettavat mihin haluavat, tänään avaan purjeeni ja luotan, että suunta on paras mahdollinen. Huomiseen tähyän hymyillen, siellä odottaa ystävän lämmin syli!

2 kommenttia:

  1. Tinttarus - lempirunoilijani♥ kauniit sanasi meitä koskettaa aina. Lämmöllä halaan sinua. Ystäväsi Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, kiitos. Ihanaa, että käväisit ja piristit flunssan pökkelöittämää olemusta sanomalla niin kauniisti:)
      Iloa viikonloppuusi. Syksy jakaa kauneintaan!

      Poista

Kiitos ajatuksestasi♥