Yllättäin saapunut äänettömyys

Kepeää on ollut kulku, ajatukset lennelleet myötätuulien matkassa. Yltäkylläisesti pidetty huolta ja hyvä työntänyt edeltään vaikean. Oppijoiden rytmikäs laulu  kaiutti kaiken olevan valmista. Ja sitten saapuikin hiljaisuus. Aamun eväässäni sanat: hiljennä sisimpäni ja kohtaa minut hiljaisuudessa. Puhalsi hiljainen syystuuli läpi pehmyen usvan. Kutsumatta asettui kehooni tautimokoma, joka nappasi äkkiarvaamatta ääneni, vei mennessään kertomatta mihin. Hymysin ja halusin etsiä äänettömyyden helmoista sylin. Löysin sen ja istahdin, levähdin. Repaleiseksi muiden käsissä luettu kirja, lempeä lohtumusiikki ja syyspäivään sytytetty kynttilä. Perjantai antoi enemmän kuin otti. Vaikken aiottuun lasteniltaan tyttösen kanssa päässytkään.  "Äiti, mä voin siivoilla, sanoi äänessään ihmeellinen viisaus."

 

Kävikö kanssani kilpasille se, mitä vastoinkäymiseksikin nimetään. Lepäilyn keskellä äänettömät kiitokset, sydämen syrjäisimmiltä kujilta esiin kiivenneet aatokset. Väsyneen varjon takaa kummunneet huokaukset. En päästänyt lähelle huolta, en harmia, vaan ammensin ja etsin, löysin ja iloitsin, aivan pienenä ja hiljaa, huomaamatta. Hörpin lämpöistä, kiedoin yllenikin. Poikanen sytytti tummuvaan iltaan tulen. Vierelläni tärkeät viittoilin ääneti. Syksyn syvät sävyt piirtyneinä ympärille. Väsymyksen vieno ote ehkä, vaiko vain huolimaton askel. Kompastuin ja kaaduin. Hengityksen tahti tuntuu , yskäisy riipaisee. Mutta mieli ei murtunut, vain kylkiluu. Päätän nähdä sen näinpäin. Lauantaikin lahjoitti paljon, vaikka mennessäänkin vei. Vaikken aiottuun gospeltanssituntiini päässytkään.  

  

 Sunnuntainkin suunnitelmiin tuli muutos. Yön lepo työnsi suurimman kivun jo syrjään. Aiottu piti perua. Tartun toiseenkin kirjaan. Nyt ehdin lukea, kun kehoa on pakko lepuuttaa. Mieli yhtyy tuuditukseen ja kuljettaa ohitseni jotakin kummallisen kepeää. Kivun keskellä uusi saa tilaa. Painavan alla on pakko pysähtyä. Kehoni säröt kuin kellervää syysmaisemaa vasten piirtyvät pihapuun oksat. Hauraana vahva ja kaunis. Se mikä tapahtuu, on sallimaasi. Ymmärtämisen polulla astun verkkaisen askeleen enkä kompuroi. Poikanen läksi aamusella pääkaupunkiseudulle pelaamaan. Neitonen yökyläili iltansa jälkeen. Hyräilee tullessaan ja kertoilee siitä hyvästä, mitä saa kokea. Siitä, mitä osalleen joskus rukoilin, on tullut tärkeä osa elämäänsä. Rakas perui menonsa ja päätti huristella katsomaan poikasen peliä, otti tyttösen mukaansa. Sunnuntai vasta venyttelee jäseniään, sillä on vielä jaettavanaan paljon. Kivun rinnalle isosti iloa.

Aamukasteen jäljiltä mullan tuoksussa on lupaus. Pian riisuutuvat pihakoivun oksat kantavat pieniä kyyneliään, itkevät kanssani onnesta. Havisuttavat vihreästä luopuvia lehdyköitään. Viimeiset keltaiset auringot kasvimaan laidalla vilkuttavat ympärilleen iloa. Enää hetki siihen, kun harmaaksi pestynä syksy avaa saapuvalle valkeudelle tilaa. Mutta nyt on yhä lämmön ja vahvojen sävyjen aika. Tuulessa humisee vielä hiven yösiipien suojaa. Päivään piirtyvää jään odottamaan , ajatuksissa ja kehossa lepo.