sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Yllättäin saapunut äänettömyys

Kepeää on ollut kulku, ajatukset lennelleet myötätuulien matkassa. Yltäkylläisesti pidetty huolta ja hyvä työntänyt edeltään vaikean. Oppijoiden rytmikäs laulu  kaiutti kaiken olevan valmista. Ja sitten saapuikin hiljaisuus. Aamun eväässäni sanat: hiljennä sisimpäni ja kohtaa minut hiljaisuudessa. Puhalsi hiljainen syystuuli läpi pehmyen usvan. Kutsumatta asettui kehooni tautimokoma, joka nappasi äkkiarvaamatta ääneni, vei mennessään kertomatta mihin. Hymysin ja halusin etsiä äänettömyyden helmoista sylin. Löysin sen ja istahdin, levähdin. Repaleiseksi muiden käsissä luettu kirja, lempeä lohtumusiikki ja syyspäivään sytytetty kynttilä. Perjantai antoi enemmän kuin otti. Vaikken aiottuun lasteniltaan tyttösen kanssa päässytkään.  "Äiti, mä voin siivoilla, sanoi äänessään ihmeellinen viisaus."
 
Kävikö kanssani kilpasille se, mitä vastoinkäymiseksikin nimetään. Lepäilyn keskellä äänettömät kiitokset, sydämen syrjäisimmiltä kujilta esiin kiivenneet aatokset. Väsyneen varjon takaa kummunneet huokaukset. En päästänyt lähelle huolta, en harmia, vaan ammensin ja etsin, löysin ja iloitsin, aivan pienenä ja hiljaa, huomaamatta. Hörpin lämpöistä, kiedoin yllenikin. Poikanen sytytti tummuvaan iltaan tulen. Vierelläni tärkeät viittoilin ääneti. Syksyn syvät sävyt piirtyneinä ympärille. Väsymyksen vieno ote ehkä, vaiko vain huolimaton askel. Kompastuin ja kaaduin. Hengityksen tahti tuntuu , yskäisy riipaisee. Mutta mieli ei murtunut, vain kylkiluu. Päätän nähdä sen näinpäin. Lauantaikin lahjoitti paljon, vaikka mennessäänkin vei. Vaikken aiottuun gospeltanssituntiini päässytkään.  
  
 Sunnuntainkin suunnitelmiin tuli muutos. Yön lepo työnsi suurimman kivun jo syrjään. Aiottu piti perua. Tartun toiseenkin kirjaan. Nyt ehdin lukea, kun kehoa on pakko lepuuttaa. Mieli yhtyy tuuditukseen ja kuljettaa ohitseni jotakin kummallisen kepeää. Kivun keskellä uusi saa tilaa. Painavan alla on pakko pysähtyä. Kehoni säröt kuin kellervää syysmaisemaa vasten piirtyvät pihapuun oksat. Hauraana vahva ja kaunis. Se mikä tapahtuu, on sallimaasi. Ymmärtämisen polulla astun verkkaisen askeleen enkä kompuroi. Poikanen läksi aamusella pääkaupunkiseudulle pelaamaan. Neitonen yökyläili iltansa jälkeen. Hyräilee tullessaan ja kertoilee siitä hyvästä, mitä saa kokea. Siitä, mitä osalleen joskus rukoilin, on tullut tärkeä osa elämäänsä. Rakas perui menonsa ja päätti huristella katsomaan poikasen peliä, otti tyttösen mukaansa. Sunnuntai vasta venyttelee jäseniään, sillä on vielä jaettavanaan paljon. Kivun rinnalle isosti iloa.
Aamukasteen jäljiltä mullan tuoksussa on lupaus. Pian riisuutuvat pihakoivun oksat kantavat pieniä kyyneliään, itkevät kanssani onnesta. Havisuttavat vihreästä luopuvia lehdyköitään. Viimeiset keltaiset auringot kasvimaan laidalla vilkuttavat ympärilleen iloa. Enää hetki siihen, kun harmaaksi pestynä syksy avaa saapuvalle valkeudelle tilaa. Mutta nyt on yhä lämmön ja vahvojen sävyjen aika. Tuulessa humisee vielä hiven yösiipien suojaa. Päivään piirtyvää jään odottamaan , ajatuksissa ja kehossa lepo.

14 kommenttia:

  1. Siunattua alkavaa viikkoa :)
    t. toinen kompuroija, joka on viettänyt viikonlopun sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi meitä kompastelijoita. Vaikka sitähän se elämä on,että välillä pitää kompastua nurin,jotta näkisi ihan lähelle. Toivottavasti sinulle ei käynyt pahasti. Minä mokoma koitin tänään olla urhea,kun kylki tuntui aavistuksen paremmalta ja nyt lopunkin sitten kylmäpussi kyljessä sohvan sylissä. Oppirahoja.....
      Syksyyn värittyy hiljalleen poltetut oranssit ja hehkuvat keltaiset, iloitaan ja ammennetaan niiden vahvoista sävyistä! Voi hyvin, koitetaanhanhan olla kompastelematta🍂

      Poista
  2. Toipumista ystäväinen. Pidäthän itsestäsi hyvää huolta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän:) vaikka tänään olin tyhmän urhea ja se tuntuu nyt kehossa. Ei vain millään malttaisi olla aloillaan. Rakas koittaa toppuutella,mutta olen kehno kuuntelija ja sinnittelee itseni huomenna oppijoiden luo. Kaipuu heidän lähelleen on jo iso.
      Syksy on saapunut hallaöineen. Aamuissa asuu vilakkuus.
      Sytytetään kynttilöitä ja ollaan kompuroimatta.....
      Iloa vierellesi sinä suloinen.

      Poista
  3. Toipumista <3 Gospeltanssitunti? Todella mielenkiintoisen kuuloista. Olen tässä vähän etsiskellyt uusia tuulia parantamattomien tilalle. Vapisevin mielin tutkinut. Vaikeita aikoja, vaikka keveät onkin (yllättäen) askeleet. Omat polut ne on löydettävä, vaikka isien jäljet eivät niissä näkyisi. Voivat ne silti viedä samaan määränpäähän mietin. Kaikkea hyvää sinulle arkeesi. Ihanat tekstit sinulla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gospel-tanssi on uusi juttu mullekin! LAttaritansseja matalalla kynnyksellä opitaan ja musiikkina aina hengellistä....tanssitunti alkaa ja loppuu tanssinopettajan rukoukseen. Oi, että tykkään, mutta nyt tämä murtunut kylkiluu on pitänyt kahdelta tunnilta syrjässä, harmi. Elämään kuuluvat tasanteet ja syvänteet, myrskytkin. Monet ovat polut ja valinnat niiden edessä. Itse ajattelen, että määränpää on yksi ja sama. Siellä jossakin odottamassa.....ja sen turvin niistä myräköistä ja mykkyröistäkin aina selviää!!

      Iloa pian alkavalle lokakuulle sinulle toivon ja siunattuja askeleita!!

      Poista
  4. Parantumisen helliä tuulia sinne! Kiitos kauniista sanoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sinä suloisten sanojen kirjoittaja.
      Lempeitä syystuulia sinulle toivon!!

      Poista
  5. Nyt on aikaa käpertyä ja olla hiljaa. Joskus se on hyvä ja joskus taas huono. Paranemisia ja lempeää aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut käpertyneenä hiljaisuuden pesässä. Se on tehnyt hyvää♥
      Kipu on yhä kyljessä ihan kirjaimellisesti, mutta hiljalleen.....
      Iloa ja siunausta syyspäiviisi!! Voi hyvin♥

      Poista
  6. Toiveena paljon lunta!
    Mutta sitä ennen on nautittu taas ihanasta värien kirjosta!
    Keho pysäyttää usein, mutta onneksi mielellä on omakin ratansa!
    Toivottavasti tauti on jo hellittänyt ja on mahdollisuus nauttia leppeästä syystuulesta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, että lunta minäkin odotan. Mutta ehkei ihan vielä. Saapuva ruska syvine sävyineen saa huokaamaan ihastuksesta. Iloitaan siitä!! Flunssa alkaa jo vilkuttaa poismennäkseen, mutta auts, miten ilkeä onkaan tämä murtuneen luun kipu. Aurinko kultaa sunnuntain taivaan ja maisema iloitsee. Taidan koittaa nauraa sen kanssa:)

      Iloa syksyysi!!!Mummuonnea♥

      Poista
  7. Niin hellästi ja lämmöllä kirjoittelet, kiitos kauniista ja hoitavasta tekstistä! Toivottavasti jo olet toipumassa, kaikennäköistä sitä sattuu ~ mutta kuten kirjoitat, onneksi ei ole mieli murtunut!

    VastaaPoista
  8. Äänetöntä on ollut täälläkin, mutta nyt hieman helpottaa:D
    Oltiin taas Adan kasnssa muskarissa ja "valoa varpaissa" löytyy lasten virsistä, siis siitä ihan uudesta kirjasta, ei vanhemmasta, joka oli minullekin ennestään tuttu. Toivottavasti löydät sen.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥