keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Olemisen sietämätön keveyskö?


Helle on kutonut harson, joka liimautuu iholle lämmön suukkosina. Olen antanut askelille luvan kulkea. Vuoroin pyrähtävät vauhtiin lenkkitossuvarpain, vuoroin ihmettelevät perhosten lentoa ja tuntevat nurmen pehmeyden paljaana kaikesta, huolestakin. Kuljin kuuman maalaismaiseman halki. Hiljainen siritys tienvarren kasvustoissa. Siellä täällä vilkuttivat pienet siivet kesän sävyjään. Poutataivas utuisena ja vahvana, pumpulilampaiden laidun. Tuntui kuin tyhjään kesästä nihkeään käteeni olisi tarttunut toinen. En ole yksin, ymmärsin. Sinä tulit juuri kun tarvitsin.
Joskus kaiken pitää pyyhkiytyä pois, paljaaksi asti, tyhjetä, kuihtua. Uuden tulolle löytyä tila. Lomakyynelteni jäljiltä puhtaaksi pestynä olin paperi, jolle sai maalautua jotakin koskettavaa. Itkettyjen helmien polku. Kuivuneet näyttämään suuntaa, uuden uomaksi kiirineet. Hetken satuttivat,  piirsivät hennon särön vanhojen haavojen viereen. Kesäpesä ei heti ollutkaan kotina hyvän istahtaa. Jotta voi tulla vahvemmaksi, pitää osata olla hetken edes heikko. Taisin huomaamattani kiirehtiä niin, että juoksin kesääni karkuun. Vaikka luulin olevani vain. Olemisen vaikeutta opettelin.
Aaltojen hyväilemän kiven pinta, niin kova, että pehmeys ihan hehkuu sen pyöreydessä! Opettelen luottamaan itseni niille käsivarsille, joiden otteessa oma pintani pehmenee. Vain yksi sana ja vuoria siirtyy. Vain yksi rakkaus ,joka riittää. Nyt pidän päivieni kämmentä vakaana ja annan perhosille tilan istahtaa. Olen vahvasti  hauras, pienesti täynnä suuruutesi valtavaa voimaa. Joskus se, että vain olisi ja iloitsisi, on raskain taito.



19 kommenttia:

  1. Mummeli,
    kiitos, kun kävit taas täällä luonani!
    Iloitaan kesästä!
    Lempein askelin♥

    VastaaPoista
  2. Kauniisti ajatuksesi olet taas kirjoittanut.
    Kiitos sinulle♥

    Kauniit sandaalit ja varpaat niin sävy sävyyn...:)

    VastaaPoista
  3. Olen ja iloitsen siitä tekemättä mitään muuta - sitä olen minäkin opetellut. Toviksi se jo onnistuu; istun pihakeinussa tai rappusilla ja nautin kesästä kaikilla aisteilla. Siunattuja kesäpäiviä sinulle edelleen!

    VastaaPoista
  4. Voi, totta kirjoitat! Kauniisti ja totta. Niin usein on helpompi tehdä kuin olla. Mulla on ollut Martta ja Maria mielessä monta kertaa tämän kesän aikana. Enkä mä itse suinkaan ole se Maria... Mutta opetellaan - päivä kerrallaan! :)

    Marian päiviä lomaasi, Tinttarus! ♥

    VastaaPoista
  5. Kaunis postaus herätteli mielessäni monia ajatuksia<3 Onnellista Oloa sinne päin !

    VastaaPoista
  6. Niin kauniisti kirjot jälleen tuntojasi ja kosketat tekstilläsi. Pysähtymisen taitoa ja olemista pitänee meistä aika monenkin opetella, eipä tuo ole mitenkään itsestäänselvää tänä tekemistä ja suorittamista korostavana aikakautena.
    Minun askeleeni ovat kulkeneet yhä tiukasti, ja välillä vallan raskaina, työrintamalle, vaan huomisen jälkeen saan vihdoin hellittää ja pääsen lomalaitumille. Kesän hetkistä olen yrittänyt ottaa kaiken kauneuden ja ilon irti, ja tuleva lomavapaus tuntuu juuri nyt suloistakin suloisemmalta.

    Lempeitä askelia, voi hyvin sinä ihana♥

    VastaaPoista
  7. Täällä huokailen ihastuksesta! <3 Osaat niin kauniisti asetella juuri oikeat sanat, niin kauniiseen järjestykseen... Kiitos! :)

    Ihanaista torstaita sinulle,
    Minnukka <3

    VastaaPoista
  8. Ajattelin, että kunpa aina jaksaisin muistaa, etten itse säntäile aktiivisena...että jaksaisin odottaa...
    Joku paljon viisaampi tietää miten missä ja milloin...

    Olen rimpuillut viikon verran tunnekuohuissani. melkein olen päässyt vapauteen. Miten voimakkaasti ajatukst ajavatkin minua takaa...
    Onneksi niistä ei synny tekoa, enää.

    ihanaa pian alkavaa viikonloppua sinulle ♥

    VastaaPoista
  9. Irmastiina,
    kiitos. Viimekesän alesandaalit pääsivät käyttöön:)
    Ihania kesäpäiviä sinulle! Muistetaan juoda vettä tällä helteellä!


    Hitunen,
    olla vain ja iloita siitä - siinä on juuri riittävästi ainakin näin lomalla! Miksi ihmeessä se onkin joskus ylivoimaisen vaikeaa?!
    Lempeitä tuokioita kesätuulen keinuteltavana!! Siunattuja lomapäiviä!


    Tiikerimaa,
    MArian päiviä! Oi, juuri niitä pitäisi olla sopivasti edes puuhapäivien joukossa! Niin haluaisin oppia valitsemaan MArian osan. Ellei itse puuhastele ja touhua, niin ajatukset hääräävät sitäkin enemmän. Opetellaan, opetellaan olemista, kuuntelemista, jalkojen juurella levähtämistä.
    Vilkutan iloisesti sinnepäin!!!


    VastaaPoista
  10. Sara,
    toivon , että ajatuksiisi nousi jotakin levollista!
    Iloisen valoisia kesäpäiviä sinulle!
    Varjelusta askeliin!!


    Hannah,
    niinpä. Välillä itseään pitää ihan napata hihasta kiinni ja muistuttaa tahdin hiljentämisestä. Ainainen kiire mokoma visiteeraa niin ahnaasti kintereillä. Lomaasi toivon paljon poutapäiviä, joissa taivaalla lipuu lempeitä ja lauhkeita lampaita!:)Voi hyvin♥


    Minnukka,
    kiitos♥ niin kauniisti sanoit. Iloitsen ja kiitän!
    PAljon leppoisia joutenolon hetkiä päiviesi kulkuun!

    VastaaPoista
  11. Hanne,
    totisesti meitä viisaamman käsissä on päiviemme kulku! Kaikki kauneus on annettu ympärillemme, kunpa vain osaisimme ottaa ajan sen kaiken näkemiseen ja kuulemiseen!!
    Ihania päiviä kesääsi!!!

    VastaaPoista
  12. Joskus on vaikeaa pysähtyä, joskus se pysähtyminen tulee lähes pakon edessä. Joskus ei vaan pysty enempään. Vaikeaa se on ollut opetella, välillä sen osaa paremmin, välillä epäonnistuu.
    Niin kaunis teksti taas!! <3

    Ihania ja kiireettömiä kesä päiviä!! <3

    VastaaPoista
  13. Niin tuttuja nuo ajatukset!
    Ihanasti tuotu julki!
    Joskus on tyhjyydelle niin vaikea antaa tilaa..

    VastaaPoista
  14. voi kun aina muistaisi, että ei meidän tätä elämää tarvitse kantaa, elämä kantaa meitä. Niin ihana oli taas aamuni avaus tektisi äärellä

    VastaaPoista
  15. Totta, useimmiten on helpompi tehdä kuin olla, mutta on ihanaa, kun ihan oikeasti, (aikuisten oikeasti;)) ilman taka-alalla pyöriviä "pitäisi tehdä-juttuja" pysähtyy ja vain ihmettelee luonnon ja elämänkin kauneutta ja antaa ajatusten vaan juosta ihan rau-has-sa...;)

    Siunattua kesän jatkoa, ystävälle!♥

    VastaaPoista
  16. Arpaonni suosi sinua arvonnassani :) Onnea!

    VastaaPoista
  17. Ihailen tuota lahjaasi käyttää sanoja kuin sivellintä - maalaat niillä kauniita tauluja. Levollisia ja joutilaita marianpäiviä sinne martanpäivien joukkoon!

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥