Hyvää monen hetken verran

 Koti hengittelee hiljaisuutta. KAhdenkeskisyydessämme. Pikkuisimmat kiljahtelivat jippiinsä päästessään "melkeinmummolaan". Soittivat itselleen jatkoaikaakin vielä huomiseen. Tyttönen kertoili puhelimessa rakkaalle, että "voitaisko me vielä olla yks yö, kun me ollaan kuulemma niin helppohoitoisia. Ja tänään mennään kiertämään sen järven ympäri ja vasta sitten uimaan." Minuun kiipesi hyvänolon hymy. Osaavat nauttia juuri sellaisesta, mistä toivoisin, että osaavat läpi elämänsä. Pienestä. Iso tyttönen soitteli kotomaan kauemmasta kolkasta. Viikonmittaisella poissaolollaan saa minut jo tuntemaan isoa ikävää. Eilisellä kävelylläni reippailin sadettaan jakavan taivaan alla ja supisin monet minulle tärkeät kuulijani suojiin. Metsätien varressa ojakärsämöt pysäyttivät tuokioksi. Sade suukotti ja kotona rakas.

Aamuissa uni saattelee pitempään. RAukeus viipyy jäsenissä. Kiireettömyys kulkee vierellä. Auringonsäteiden aamuleikki sai yön jäljiltä vilakan sunnuntain syliinsä ja lämmitti sen kuin kertoakseen kaunista satua. Siihen oli hyvä astua mukaan. Mustikan ja mansikan makuinen päivä, jonka illassa saunanlämpö saakoon helliä vielä lisää. Tänään ja tässä, ihan lähellä, kulkee myötäisen tuulen reitti. 

 Rujoudessaan vanha aurinkokello, viisariaan vailla, hurmasi meidät. Viiden euron verran pyysi vanhus hymyillen meille hassuille. Terassin viereen kallion kupeeseen saa paikan. Ehkäpä tavallaan oppii näyttämään ajan kulkua. Kesä on opettanut tarkkaamaan ajankulkua auringon kurkisteluista. Loma on kietonut lempeyteensä. Sisimmässä kuplii sanoja iloista. Pikkuisista hyvien hetkien helmistä. Tänäänkään ei mitään ihmeellistä. Vain paljon pientä, mikä hellästi sipaisi ohikulkiessaan.