Luojan luoman huumaa

 Aamukasteen kimmeltäessä nurmen pehmeydessä pikkuisina helminä, virittävät visertäväiset ja sirkuttavaiset aamuaarioitaan. Ja minä niin nautin. Kaikellani. Aamukahvi ehtii haaleta, sillä aavaan äänettömyyteen nousevassa konsertissa on jotakin erityistä. Se alkaa tanssittaa ajatuksia kepein keinahduksin. Auringon säikeiden alla sataa vihreää. Pysähdyn hymyillen. Astun aamukosteuteen ja nipistän itselleni kimpun kevättä mukaan. Se on lemmikki! Se on kevätesikko! Onks toi tulppaani? Ei kun narsissi. Pieni pala viemääni kevätkasvua open pöydällä kasvoi oppijoiden kanssa vietetyksi tuokioksi isoa iloa. Kuuntelivat kun puhelin, että lemmikistä ope pitää niiden pienen kauneuden tähden. Jotta niiden sineä ehtii ihailla, pitää hetkeksi ottaa aikaa. Kyykistyä ihan lähelle.. Seisahtua. Miten viisas onkaan Luojan sivellin! Pienillä piirroilla valtavasti kauneutta! Hurja määrä huolenpitoa.

 Suurin pienistä ihmeistä saapui ystävän kanssa visiitille kouluun. Perhosasussaan suloinen ihmistaimi. Tunnen yhä pienen sydämensä levollisen sykkeen. Kuin musiikkia, perhosenkepeää! Nenänpäässäni  pehmeä vauvantuoksu. Hennot sormensa hapuilivat toisiaan kuin tunnustellen elämää ympärillä. Luottamus silmiensä tuikkeessa ja lempeys suun nupussa. Luojan ihmeistä suurin on uusi annettu elämä. Ehkäpä sylihetkestä herkistyneenä olen  katsellut maailmaa lähelläni ja kuiskinut monta kiitosta kevättuuleen. Isomman tyttösen kanssa kulkiessa eilistä kävelylenkkiä ihmettelin tienvarren pieniä aurinkoja, joista oppijaneidot kietaisivat keltaisen seppeleen.

 Pysähdyn kuuntelemaan ja ajatukseni kuiskivat kevättä. Tänään kotiin ajellessa radioaalloilla soi jo  suvivirsi. Niin monet kerrat se on vuolaasti virrannut silmänurkan puroina, onnenlaineina. Silti juuri tänään siinä soi jotakin uudella tavalla hellivää. VAivuin sen soivien sanojen kehtoon ja taisin antaa sisimpäni torkahtaa. Ajotien varrella keltaisena merenä välkkyvä rypsipelto havahdutti takaisin. Kotitie tutun pellon päässä tuntui vilkuttavan. Miten paljon ihanuutta voi mahtua kaikkeen siihen, mikä ei oikeastaan ole mitään. Kesäkurkistelun saa pian aloittaa. Kuin tuo aamututuksi tullut visertävä pariskunta, jolle huikkaan huomeneni.Yksiössään saivat kevään siivottua vastaanottamaan kesäsäteiden lämmön. Minussakin kaikki on valmista uuteen suveen.

Kuorin yltäni kaiken turhan. Annan luvan rakastaa kaikkea keväässä! Riemuitsen tuomen tuoksun eteeni levittämästä huumasta. Kättelen metsäorvokin arkana ojentuvaa kättä. Kutsun kanssani tanssimaan jokaisen ohitse lennähtävän siipiparin. Kiitokseni on kaikki, mitä minulla on antaa. Ja miten isosti Luoja taas tähänkin kevääseen lahjojaan ojensi. Jakoi huumaavaa kauneuttaan . Kohotan katseeni pihakoivun hauraimpiin oksiin, joissa vihreä kasvaa. Saan olla osallisena valtavan suunnitelman toteutumisessa. Omalla paikallani tärkeänä. Niin kuin meistä jokainen. Kuin kedon hennoin kukkavarsi. Siipensä satuttanut perhonen. Nokkansa ammolleen aukaiseva poikanen kotikolonsa suulla. Luottaen vain hyvään. Osallemme annettuun rakkauteen.

Huomiseen on hyvä kulkea. Uuteen armon aamuun . Kuulemaan ja näkemään, kokemaan ja luottamaan. Ojentamaan oma syli avoimeksi hyvälle, jota kaiken antaja niin auliisti jakaa.