keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Uni tuulien teillä

Tuuli hääri ympärillä koko yön. Se kiiruhti läpi pihan, yli katon ja jäi pyörimään nurkkiin.  PAukutteli tutuista tavaroista vieraita ääniä. Heitti pihakoivun oksat ympäriinsä. Herätti kesken unen. Pikkuisin hiippaili makuuhuoneen oviaukkoon. "Näin pahaa unta", sanoo äänessään unenvienyttä pelkoa. Sanon: se on vain tuuli, kova tuuli, joka kieputtaa ja kolisuttelee ulkosalla. Pienin kertoo, miten tutut tavarat ympärillä saivatkin uusia muotoja, vieraita ja hieman pelottavia. Silitän lempeillä, lohdun sanoilla uudelleen unen turvaan. Muiskutan tutut unisuukkoset heijaamaan unikehtoa.
Lapsen huoli haihtuu kun turvallisuus puhellaan käsivarsiksi ympärille. Äidin, isän ääni yön tummuudessa tuo lämmön luo ja unihöyhen sipaisee uuteen uneen. Matka aamuun jatkuu vierellä tutun unipehmeän kosketus. Joskus minullekin käy niin, että turvallinen tuttu ympärillä saa uudenlaiset tummat kasvot. Huoli kasvaa kiinni ihoon, alkaa hiertää kuin liian ahdas kenkä. Murheen tuuli alkaa kiskoa omia oksistoja, riipii ja raastaa, heittelee. Yötaivaan tumma uhka puhaltaa liian lähelle. Silloin minuakin lohduttaa  tuttu ääni yön tunteina. Ääni, joka kuiskaa sydämen syvyyksistä lohdun lämmöksi ympärille. Lujan luottamuksen kuljettamaan uuteen uneen. 

Jos olet pieni puu
tuulisen mäen rinteellä
niin ole kaikkein paras pieni puu
juuri sillä paikalla.
(Pia Perkiö)

9 kommenttia:

  1. Ihania aatoksia, olet taas sanoiksi kirjoittanut!
    Kiitos niistä sinulle.

    Tuuli tuiversi viime yönä todella kovalla voimalla, herättäen minutkin. Onneksi vieressä nukkui tuttu ja turvallinen.
    Oikein hyvää viikonloppua sinulle ja perheellesi..:)

    VastaaPoista
  2. Joku muukin siis herännyt tuulen tuiverrukseen. Onneksi on turvallinen paikka, johon käpertyä. Kauniin runon olet löytänyt!

    VastaaPoista
  3. Kaunis päivitys. Ihana oli sukeltaa ajatuksiisi. Lohtua ja turvaa sisin kuiskaa jos vain malttaa kuunnella. Totuus on lähempänä kuin uskommekaan :) Ihani kevätpäiviä sinulle ja perheellesi <3

    VastaaPoista
  4. Turvallinen, lempeä lohdutus tuulen keskellä..
    En herännyt yöllä mutta päivällä huomasin tuulen vallattomuuden..
    kiitos postauksestasi, oli ihana .

    VastaaPoista
  5. Meilläkin pienin heräsi viime yönä, hipsutteli tyyny kainalossa äidin ja isin kainaloon. Näitä jaksoja tulee aina välillä.

    Kyselit laseista. Ostin ne Kodin ykkösestä, mutta samoja laseja myy ainakin Halpa-Halli ja varmaan moni muukin. Valmistuttaja oli Martinex, kai...

    Iloa viikkoosi:))

    VastaaPoista
  6. Tuuli kertoi yöllä voimansa myös täällä.Ja päiväkin on ollut puuskaisen kevättuulen leikkikenttä.Rauhallisempaa yötä niin sinulle kuin rakkaillesi.
    Oli hyvä lukea tämä mitä kerroit.

    VastaaPoista
  7. Tuuli on riepotellut hurjasti viime aikoina! Pyykkitelineeni kuistilla sai eilen kunnolla kyytiä tuulen puuskissa!! Tuulahdus lohdullisista ajatuksistasi tuulahtaa myös sinun sanoistasi :)
    Olla omalla paikallaan, siellä mihin meidät on asetettu... Kiitos muistutuksesta ja rohkaisusta tuossa runossakin sinulle ihanainen ihminen siellä :)

    VastaaPoista
  8. Oi kauneutta, tekstisi puhutteli. Hyvällä, kiitos!
    Tuulten tuiverruksia täälläkin viikossa, keväästä kuitenkin iloiten.

    Lämpöisen lempeän viikonlopun toivotus sinulle ja rakkaillesi!

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥