maanantai 28. maaliskuuta 2011

Tämän päivän kosketus

 Tätä päivää kätteli muisto kahdeksan vuoden takaa. Tänään meillä on vierellämme ihanista ihanin 8-vuotias. Pienimpämme. Pullollaan suloista sisukkuutta. Katseessaan itsensäkokoista viisautta. Kaikellaan aistii toisten tuntemuksia. Sulattaa lämpöönsä äidin sydämeni. Laululintunen, joku joskus tituleerasi silmissään aito ilo, ääntänsä kuultuaan. Sanoiksi pukee ja kuviksi piirtää ajatuksiaan. Leikeiksi kietoo oppimansa. Halaa rakkaasti. Antaa enemmän kuin saa. Tuntevainen, liikkuvainen, leikkiväinen ,laulavainen. Herttainen isin ja äidin tyttö, jonka mielestä koti on maailman paras paikka. Taivaan Isän pikkulintu.  Kirjoitti erään kerran näin:" Enkeleitä paljon on, osa myös Jumalan, turvallista päivisin, illoin sekä aamuisin." Onnea pikkuinen! Siunausta elämäsi jokaiseen hetkeen.
 Aamun harmaana levännyt maisema on päivän mittaan herännyt kirkkaan paisteiseksi. Aurinko työntää pilviä loitommas. Tuuli asettuu paikalleen ja enää leikkii oksien hiljaisessa havinassa. Sen puuskissa ei enää ole viime viikkoista rivakkuutta. Keräsimme eilen risuja , joita tuuli oli heitellyt ympäriinsä. Nyt niiden leposijoilla hangen viimeisessä valkeudessa lepää puiden hennot varjot. Asfaltti kurkkii uuden lumipeitteen alta ja paistattelee säteiden lämmössä. Kävelylenkillä sai astella talven ja kevään väliä. Kirkkaus istahtaa naururypyiksi silmäkulmiin. En ole malttamaton kevään tulemisen kanssa. Sydämelle se saapuili jo iloksi uudesta kukoistuksesta. Lupauksena, luottamuksena. Muistutuksena Luojan läsnäolosta kaikessa, kaikkialla. Tulee ajallaan lähemmäs ja herättää luonnon lepäävät ihmeet.
PÄivänsankarittaremme lukukohteena on Lasten oma metsäkirja. Minusta on muikean mukavaa lepäillä sohvan sylissä ja kuunnella pikkuisen lukemista. Kuin uinahtaa lintujen liverrykseen ja keinahtaa kuusenoksalta toiselle oravan matkassa. Eilisiltana seisahduimme kuuntelemaan vaimeaa linnunlaulantaa, joka kiiri pihapiirissä. Sen rytmi oli tasaisen rauhaisa, mitä lie viestitti. Meille jakoi hyvää mieltä. Pysähdyn kuuntelemaan sisintäni, kurkistan ja kuulostelen tätä päivää. Haluan kuulla äänesi kaiken keskellä. Sinäkin kuulet minut, vaikka olisin ääneti. Poimit  huolenpitoosi laulamani ilot ja hyräilemäni murheet.
 
Päivää on vielä jäljellä ja jo nyt se on antanut paljon hyvää. Pehmeä kosketus pienissä helmihetkissä. Itselle ja toiselle lausutut hennot pyynnöt. Kiitoksena ilmoille liverretty laulu. Monta hyvää askelta kohti huomista.

9 kommenttia:

  1. Onnea armahaisellesi♥
    Ja sinulle ihanalle äidilleen.Ja kiitos .Kaikesta.

    VastaaPoista
  2. Siunausta ja onnea tyttösellenne. Ihanan mietteen hän olikin kirjoittanut.

    Meillä kiitetään tänään Isää. Lääkäri soitti viimeisemmistä kokeista ja tauti on taltutettu.
    Mikä voisikaan olla suurempi kiitoksen aihe, kuin itse elämä.

    On ihanaa huomata, että rukouksiin on vastattu ja, että tämä oli Hänen tahtonsa.
    Muistin aina rukouksen lopussa sanoa, että tapahtukoon sinun tahtosi.

    VastaaPoista
  3. Onnea ja siunausta pienimmäiselle ja koko perheelle sen myötä. Lapsen aitoudessa on Isän rakkautta iso annos.
    Meillä on askarreltu Lastenmaan koira-askarteluja, oltu kainalokkain sohvanmutkassa ja ulkoiltu. On ollut hyvä päivä. Sain viettää sen kotosalla, kun ryhmilläni ei ollut oppitunteja tänään.

    VastaaPoista
  4. Onnea ja
    taivaan Isän siunausta tyttärelle, sekä koko perheelle!♥

    VastaaPoista
  5. Jätin tarkoituksella illan viimeiseksi luennaksi Riihipirtin ajatukset tältä armon päivältä.
    Nyt on entistäkin levollisempi mieli ja hyvä käydä levolle.
    Korviini singahti mummoni ääni kaukaa:..joka aamu on armo uus, miksi huolta siis kantaa...

    Siunausta väellesi,

    VastaaPoista
  6. MAria,
    kiitos ihana!

    Irmastiina,
    olen niin iloinen puolestanne!Hänen tahtonsa meitä kohtaan on hyvä!

    Anu,
    kiitos. Kotipäivät taitavat olla sellaisia pieniä, mutta suuria lahjoja! KEvään koitoksiin jaksamista, pian kevät ottaa jo syliinsä:)

    Peppi,
    kiitos<3

    Sylvi,
    lämmin kiitos sinulle sanoistasi.

    Sirkku,
    ...joka aamu on armo uus...kaunis laulu, jonka sanoissa piilee suuri viisaus. Kiitos sydäntä lämmittävistä sanoistasi. Siunausta päiviisi!

    MArina,
    kiitos<3

    VastaaPoista
  7. Oi kuinka kyynelehdinkään vinkkinä antamasi laulun sanoissa, kiitos! ♥ Laulut, musiikki, runot auttavat suuresti avaamaan patoja. Haluan itkeä tämän surullisuuden sisältäni. Tartun käteen vielä lujempaa! Kaikella uskollani turvaan! :')

    ONNEA neitoselle, ja onnea äidille aarteesta armaasta! ♥ Kaunis kiitollisuus huokuu sanoissasi.. :')

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥