keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Muistojen ilta

Sunnuntaiaamun raskas muisto on vielä ihan tässä. Ihon alla. VÄlillä tuo kyyneleet silmiimme. Kullekin . Vuorollaan.  Vietimme sunnuntai-illan kodassa. Se oli Unskille rakas paikka. Iltapala syötiin kovin erilaisen tulen loimussa. RAkas ehdotti muistojen iltaa. Kukin vuorollamme suklaanappien voimalla kerroimme muistoja sinusta. Itkimme ja nauroimme. Muistojen ilo, ihmetys, hupsuus ja hassutus. Jokaisella omansa. Melkein viiden vuoden ajalta.
 Tyttöselle toi hämmentävää ihmetystä se, miksei Jumala vastannutkaan rukouksiin. Miksi Unskin piti kuolla, vaikka rukoili koko matkan eläinlääkäriin? Illalla jo itkunsa läpi jaksoi pohtia, että niin oli varmasti tarkoitus ja Unski on taivaassa. Lapsen usko ei lannistu. Sanoin, Jumala tietää paremmin kuin me ihmiset. Joskus vastaus ei ole odottamamme. Mutta aina huokauksemmekin kuullaan. Kotaillan jälkeen ihmettelimme kirkkaalla iltataivaalla tuikkivaa tähteä. Sieltä otimme vastaan iloisen hännänheilutuksen. Ja yhdessä vilkutimme takaisin. Siellä on hyvä olla nyt.
 Mietin, onko sopivaa, että suru ja kaipaus jäytää näin kovasti sydäntäni. "Vain lemmikki" , mutta minulle kovin rakas. En toppuuttele kaipaustani. Tallella on monta muistoa, joiden turvin jaksamme jatkaa matkaa ilman sinua. Tämä suru puhuu minulle. Miten tärkeää olisikaan aina iloita siitä, mitä on eikä surra sitä, mitä puuttuu. Tässä hetkessä on se, mitä tarvitsen. Mitään ei puutu. Siitä haluan pitää kiinni ja löytää riemuni syyn. Kiedon tyytyväisyyden tämän hetken ylle. Nyt ja aina. Niin toivon osaavani.
 Sinä rakastit palloja. Sinä viihdyit lasten seurassa. Sinä hurmasit monen monta sydäntä. Sinä vahdit ja vartioit. Sinä olit kaikessa mukana. Sinä nautit retkistämme. Sinussa oli hassua viisautta: "isi menee edellä" ja otit heti paikkasi polulla:) Sinä ihmettelit lintujen lentoa, oravien juoksua, paloauton ulinaa. Sinä olit lempeä. Juoksit aina kotiintulijaa vastaan. Kuuntelit neitosen lukemia satuja ja lauluja kuin ymmärtäisit. OLit mahtava maalivahti. Olit osa meitä.
 TArkoituksensa tälläkin. Uusia tunteita minussakin. Opittavaa elämän koulussa. Hymyilen itselleni ja huokaisen huomaamattani.Vielä keinahtelen kaipauksen mainingeilla. Mutta kiitollisuus keikkuu kerallani. Sain olla sinun erityisen emäntänä, ystävänä. Opetit minulle paljon. Luja luottamuksesi ihmiseen on kuin omani Häneen. Pienenkin rapsutuksen palkitsit aina iloisella hännänheilautuksella. Sama ilo kulkekoon päiviini. Pienistä rapsutuksista:) Eilen keksi nuorin neitonen katsellessaan kynttilää Riihipirtin illassa: aina kun liekki lepattaa, Unski katselee korkealta meitä ja heiluttaa iloisena häntäänsä:) Hiljalleen suru saa pukeutua iloisuuteen yhteisten hetkien helmistä.
 
Ohjasit ja opastit uutta kaveriasi. Osoitit paikan. Opetit tavoille. Olitte parivaljakko vailla vertaa puolentoista vuoden verran. Nyt meillä on enää hänet. Ihmeissään hämmästellen etsii  vielä Unskia. Missä viipyy tuttu juoksukumppani, painikaveri ja pallon perässä kisaaja?! Annamme nyt kaiken huomiomme ja hoivamme pienemmälle. Elämä Riihipirtillä haukahtelee eteenpäin. Yhden hännän verran vähäisempänä.
 
Helmikuu helmeili luoksemme.
Iloitaan siitä.

16 kommenttia:

  1. Unski oli kaunis ja tiedän, että hän oli ihana... tiedän myös miten raskasta on luopua lemmikistä... pienestä perheenjäsenestä.
    Onneksi lapsetkin tietävät, että Unski on taivaassa ja sieltä seuraa heidän tekemisiään.

    VastaaPoista
  2. Ihan nyt myötäsuren kanssasi täällä. Paras kaverini koko lapsuuteni ajan aina täysi-ikäisyyteen asti oli kissani. Menetys oli kova. Muistan niin nuo tunteet. Anna surulle aikaa. Voimia ja siunausta kovasti uudenlaiseen elämänvaiheeseen! Kyllä se helpottaa sitten ajan kanssa.

    VastaaPoista
  3. Kyyneleet valuen luen tässä kaunista kirjoitustasi <3
    Niin kauniisti osasit pukea sanoiksi kaiken.

    Liian monesta eläinystävästä elämäni aikana luopuneena voin jotain aistia surustanne. Siihen ei totu koskaan, eivätkä ne ole minulle olleet ikinä 'vain lemmikkejä'. Perheenjäseniä ovat kaikki olleet, jokainen yksilö, persoona hyvine ja huonoine puolineen.
    Onneksi suru muuttaa muotoaan, mutta aikansa se toki kestää.
    Lohdullista kuitenkin, että teillä on edes se toinen hännänheiluttaja ilonanne, kaikkein kauheinta olisi jäädä ilman yhtään eläinystävää tuossa tilanteessa.
    Oman pentukoiramme tapaturmaisesta poismenosta on jo 7 vuotta, mutta yhä tyttäremme jaksaa muistaa, kuinka se kaikkein kirkkain tähti loistaa koiramme muistolle, samoin on teillä.

    Voimia teille surussanne <3

    VastaaPoista
  4. Suloinen ja niin viisaan näköinen tuo Unski, varmasti on ikävä <3

    VastaaPoista
  5. Olen niin surullinen Unskista myös. Nuo tunteet välittyivät tänne asti..
    Hän oli niin kaunis, viisaan näköinen..Voin ymmärtää tuota luopumisen ikävää...

    Olen niin iloinen kun laitoin tänään sinulle pikku paketin..
    halauksia ja myötäelämistä..

    VastaaPoista
  6. Siis en kestä tätä...

    Teen koko ajan surutyötä, enkä millään tiedä, miten selviän ilman Hänen Majesteettiaan Olgaa.

    Ei ole käsitettä 'vain lemmikki' tai sitten on ja se kertookin kaiken. Lemmikki on kaikkien rakastama ja hän on tuonut kaikille niin paljon iloa, että ansaitsee nyt meillä niin antoisan vanhuuden kuin vain mahdollista. Olen täysin omistautunut Olgalle.

    Unski oli kaunis, suloinen koiruus. Otan osaa suruunne♥

    Olgan viimeinen leposija tulee puutarhaamme ja aikanaan myös osa minun tuhkastani laitetaan sinne. Istutan sitten kun aika on, haudalle valkoista särkynyttä sydäntä.

    VastaaPoista
  7. Lemmikistä luopuminen on raskasta.
    surutyö täytyy käydä läpi.
    Kaikella aikansa)

    On hyvä että sinulla on ihania muistoja joista voit ammentaa iloa.
    Osanottoni täältä!

    VastaaPoista
  8. Olen niin pahoillani puolestanne. Oli hieno idea järjestää sellinen muistelojen ilta ja kertoa surua sanoiksi ja muistela ilon hetkiä. Tärkeän menettäminen on aina niin tuskaisaa. Koira voi olla ystävistä parhain. Voimia teille kaikille.

    VastaaPoista
  9. Irmastiina,
    kiitos. Hän oli niin kaunis, viisas ja ihana, ettei ole sanoja sitä kertomaan:)
    Taivas-ajatus auttoi tyttösemme kaikkein pahimman yli. Nyt jo jaksetaan hymyillen vilkuttaa sinne joka ilta.

    Purnauskis,
    toivon, että aika parantaa syvimmät haavat. PAla rinnassa tuntuu niin kovalta. Kaipaamme suloista karvakuonoa niin valtavasti. Suru vie aikaa ja muuttaa sitten muotoaan...myötäelämisesi lämmittää, kiitos.

    Marielisa,
    kiitos, kun jaoit kokemuksesi tähän. Unski ei meille ollut "vain lemmikki", eikä varmasti yksikään lemmikki omistajilleen. Joillakin ihmisillä on tuo ajatus ja se satuttaa. Kyyneleet ottavat paikan silmistäni vielä pitkään. Hymy kyynelten alla kuitenkin kasvaa ajallaan.

    Mammeli,
    kiitos. Omaansa aina katsoo kulatisin silmin, mutta moni on nähnyt Unskissa sen lempeän viisauden. Ja sellainen hän oli. Voi, nyt itku sotkee kirjaimeni. Hengähdän hetken.

    VastaaPoista
  10. Voimia suruun, koko perheelle! ♥ Itse olen lapsuudessa menettänyt rakkaat lemmikit, ja se suru kesti pitkän pitkän aikaa. :'/ Haleja, onneksi aika parantaa! ♥

    VastaaPoista
  11. Karvakuonolaisenne poismeno viipyilee ajatuksissanne varmasti vielä pitkään...
    Kuinka kauan vielä odottaa tuon hännänheiluttajan juoksevan jostain rapsutettavaksi!?

    Ajallaan arki asettuu paikallensa ja suru hiljalleen haalistuu ja ikävä ei revi sydäntä niin rajusti...

    Onneksi teillä on vielä tuo valkoinen vipeltäjä iloa tuomassa!!!

    Päiviinne hyvyyttä,toivoa ja yhdessä olemisen ihanuutta tuon rankan menetyksen keskelle!!!

    Rutistuksen lopuksi rutistan ja rakkaudella sinua ajattelen..
    (Useimmin kuin tiedätkään!!!)
    =O)

    VastaaPoista
  12. Ihan hiljaisena lähetän lämpöisen halin!

    VastaaPoista
  13. Voi, minä ymmärrän!! Ei hän ollut "vain lemmikki", hän oli ja on edelleen perheenjäsen sydämissänne, tuona kirkkaana tähtenä, hännän heilutuksena!!<3

    Ihana, ihana koskettava postaus!!
    Kyynel kirpaisi silmänurkkaa...

    Toivotan teille ilosia muistoja Unskista ja sitä kautta voimia suruunne!<3<3

    VastaaPoista
  14. Voi,minä tiiän mitä on perheenjäsenestä luopuminen,minulta kuoli 3 kissaa,enkä meinannu selvitä siitä surusta,mutta elämä voittaa joka tapauksessa,vaikka on suruakin:)
    Voimia sinulle jaksamiseen ja paljon halauksia♥
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  15. Voi että, melkein en pystynyt lukemaan tätä loppuun asti. Välillä elämän ikävät tapahtumat tuntuvat niin epäoikeudenmukaisilta, ja siltä, kuin ne sattuisivat juuri heille ja niille joille ei pitäisi.

    VastaaPoista
  16. Niin kauniisti perheenjäsentänne muistitte.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥