perjantai 12. marraskuuta 2010

Hellyttäviä helmiä hetkissä hiljaa

 Viime sunnuntaina aamusella heräilimme hiippaileviin pikkuisiin askeliin. Keittiöstä kuului supatustusta ja pienten ihmisten tärkeys oli ihan nuuhkaistavissa. Sitten hiljaisuus. Sitä riitti aikuisen mittapuun mukaan välähdyksenomaisen hetken verran. Mutta malttamattoman innokkaan pikkuihmisen aikamitalla se oli ikuisuus. Sitten vaimea koputus makuuhuoneen oveen: koska te isi ja äiti heräätte?! Olivat kattaneet aamupalan omien taitojensa mukaan. Tänä sunnuntaina tekevät sen taas. Viimeviikkoinen oli kenraaliharjoitus. Kunhan iskä muistaa nukkua nyt poikkeuksellisen sikeästi.
Elämässä pienet hetket ja niissä viipyvä tunne antavat kokijalleen paljon. Lasten kykyä elää hetkessä kadehdin. Kun koko määrällään antautuu juuri tähän ja nyt. Ensilumi. Joka vuosi sen voima on samanlainen. Se ei menetä lumoaan. Kuin enkelin siiven hipaisu laskeutuivat ensimmäiset hiutaleet. Vain hetkeksi luoksemme saapuivat vieraisille. Mutta siinä oli jo lupaus. Tällä viikolla sain oman lumihetkeni. Flunssan pakottamana olin ikkunan lämpimällä puolen. Mutta kaikellaan riemuiten säntäsivät lapset sataneen valkeuden kimppuun. Ilo ylsi taivaisiin! Lumiukko sai muotonsa. Porkkananenänsä. Ja koko perheen ihmettelyn ja ihailun osakseen. Niin kuin nuo 2 rakentajaammekin. Mutta koira popsi porkkananenän ja seuraava päivä saapui sulattamaan ukon. Uskon sen olleen yksi onnellisimpia lumiukkoja:) Ainakin hetkessämme viivähti onni.
Miksi liian usein kiire kurottautuu hetkiimme. Vie niistä haikeuden. Kaataa alleen hellyyden. Huitaisee sivuun suloisen tunteen sisimmässä. Ottaa liian paljon eikä jätä mitään. Tarrataan hetkiin hanakasti kiinni. Ei kuljeta ohi.  Säilötään niistä helmiä muistojemme nauhaan. Kiitokseni kohotan omistani. Hitaasti kiiruhtaen  kuljen hetkien polkua eteenpäin. Pätkän kerrallaan. Hiljaa.
 Lasten isänpäiväyllätykset on kuiskuteltu korvaani. Esitelty haltioituneena, kerrottu niiden valmistuminen vaihe vaiheelta. Salaisessa piilossaan kaapin nurkassa odottavat sunnuntaiaamun tähtihetkeä. Hetkeä, jolla jo nyt on kultakehykset:)
 Pienikin valonpilkku saa pimeästä itselleen sijan. Laajetessaan valaisee itseään isommin. Pienikin ilonpilkahdus sydämessämme poistaa pilven päivästämme.  Työntää syrjään tummuuden. Se voi kurkistaa hetkessä. Sinäkin voit olla toiselle se pilkahdus! Sinunkin kasvoiltasi voi säteillä toiselle se valo. Sydämen valo. Kiitoksen kajo. Luottamuksen läikähdys. Omaan tummaan taivaaseen paistava lempeys sytyttää tuhannet pienet tähdet tuikkimaan! Olemme kaamoksen kansaa. Kahmaistaan sen keskelle valkeus ja annetaan sille paikka viipyä. Ihan vierellä. Tässä ja nyt.
Lempikynäilijääni tarjoilen sinulle vielä.......

Olet lähellä
ajatusten lämmössä,
unen suojassa.
Vaikka matka on pitkä,
etäisyyttä ei ole.
Anna-Mari Kaskinen

18 kommenttia:

  1. <3 <3 <3
    Oioi... kaunista ihanaa, valkoista ja lämpöistä viikonloppua Sinulle sinne toivottelen! Kauniisti sanasi taas löysivät lauseista paikkaansa ja sai sydämeen sellaisen kutinan, jota ei voi millään raapia ;)

    Lämpöä!

    VastaaPoista
  2. "vaikka matka on pitkä, etäisyyttä ei ole"...
    niin kauniisti sanottu ja kauniisti voimme elää sen..
    kiitos ihanista ajatuksistasi , kuvistasi..
    Lumienkelit lensivät tännekin, koskettaen, hipaisten..
    viipyvät vielä..
    halaus!

    VastaaPoista
  3. Voi miten koskettavasti olet kirjoittanut...jäin sanattomaksi...on vain tämä tunne sydämessäni...

    VastaaPoista
  4. Anna-Marin runot eivät ole minulle tuttuja, vielä.
    Mutta olin naistenpäivillä syksyllä kuuntelemassa häntä, ja laulamassa kauniita lauluja, joihin hän oli tehnyt sanat.

    VastaaPoista
  5. Marina,
    piipahdin visiitillä luonasi Alppihovissa ja kirjoitin sinulle piiiiiiiitkästi sanoja. Nyt kurkkiessani sivullesi uudelleen ei mitään, ei sanoistani yhden yhtä tallessa. Voih. Tämä tekniikka pettää toisinaan meidät hengittäväiset. Tulen huomenissa ajan kanssa uudelleen kertomaan ajatuksiani, joita kaunis postauksesi nosti pintaan....
    Suloista viikonloppua!

    Hanne,
    minustakin Anna-MArin sanoissa on kauneutta, herkkyyttä ja viisautta, suurella rakkaudella sanottuka sanoja, joista moni saa itselleen. Ole hyvä. Ihanaa jos enkeleitä lennähti luoksesi asti.
    Viikonloppuusi niitä lisää!

    Vaahteramäen emäntä,
    joskus sanattomuudessa on sanoja enemmän. Hiljaisuudessa kuulemme tärkeimmän.
    Kauniita hetkiä viikonloppuusi!

    Pioni,
    lämmöllä suosittelen Anna-Marin kirjoituksia. Minusta suurin viisaus hänen sanoissaan on siinä, että ne antavat omanlaisesn annoksensa eri lukijoille. Jokainen saa tarvitsemansa, kaipaamansa. Kunpa osaisi sanoa suuria sanoja yhtä pienesti! Moni hänen runoistaan on sävelletty lauluksi. Esim Pekka Simojoki on niitä tehnyt. Tykkään niin<3
    (Ja tonttukoulutukseen ryhdymme heti kun koko joukko on koossa;))

    VastaaPoista
  6. Oi miten ihanaa nuo lasten aamupalatouhut!!

    Kirjoitat niin hyvin, ajatuksia herättävästi, tekstisi pakottaa pysähtymään ja lukemaan uudemman kerran!! Olen iloinen kun löysin taannoin blogisi.
    Mukavaa ja kiireetöntä yhdessäolon viikonloppua toivottelen.

    VastaaPoista
  7. Kun ajattelen sinua mielessäni tuntuu lämpöiseltä kuten tämä sinun tekstisikin-Lämmin läikähdys!kiitos Tinttarus.
    maria

    VastaaPoista
  8. Suloista niinkuin vain Tinttarus osaa!!:)

    Juuri tänään ajattelin aivan samaa kuin sinä, sitä, kuinka lapset osaavat ottaa hetkestä kaiken irti. Sitä, kun katsoo saa itsekin paljon iloa!

    Tänään koin kauniin, rauhoittavan hetken yhdessä perheeni kanssa...luimme ajatuksiimme vaipuneina jokainen omaa kirjaamme takkatulen ritistessä vierellä. Kerrankin ei kiire päässyt väliin!:)

    Suloistakin suloisempaa sunnuntaita ja isäinpäivää sinulle ja perheellesi!!:)

    VastaaPoista
  9. Ihanaa luettavaa.. osaisimmepa olla lasten kaltaisia.. iloita ja riemuita pienestä..
    Hyvää viikonloppua sinulle ja perheellesi...

    VastaaPoista
  10. Onpa taas kaunis ja koskettava kirjoitus. Minutkin vanhemman ihmisen valtaa kiitollisuus ja lapsen riemu ensilumesta. Taidetaan olla ikuisia lapsia sisältämme.

    VastaaPoista
  11. Kiitos :) Sain täällä viettää ihanan, hiljaisen lauantaisen hetken.

    VastaaPoista
  12. Ajatuksin siivin luoksesi hiivin, vain syvä huokaus, niin kauniisti kirjoitit kaiken.
    Tuohon ei voi sanoa, kuin kiitos♥
    Kaasisen runot ovat ihania, niissä on oikea sanoma:)
    Mukavaa isänpäivän aamua sinne teille:)

    VastaaPoista
  13. Upsista taisi tulla kirjoitusvirhe, ei kaasinen vaan Kaskinen,antteksi

    VastaaPoista
  14. Kaunis postaus ja nuo lapset, miten ne ovat aina niin kekseliäitä, aitoja ja suloisia, miten siitä lapsen maailmasta voisi säilyttää edes osan tässä aikuisen kiireisessä elämässä...

    VastaaPoista
  15. Tulin Sinua kiittämään sanoistasi, jotka olit jättänyt blogiini. Ne lämmittivät hirmuisesti! Siunattua isänpäivää Sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  16. Hyvää talvista viikkoa sinulle :) Ihastelin tässä kauniita kuviasi, niin tunnelmallista.

    VastaaPoista
  17. Kaunis blogi sinulla. Löysin sen tänään ja minusta tuli heti lukijasi.

    VastaaPoista
  18. Ihania sanoja ja kauniisti sanottu ne,ihan sydän pakahtuu ilosta:).Hienoja kuvia jälleen sinulla.Mukavaa alkavaa viikonloppua sinulle♥

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥