perjantai 23. heinäkuuta 2010

Kurkin maailmaa uuden linssin takaa;)

Haaveeni. Pieni sellainen täyttyi ja riemuitsen lapsen lailla! Ilo pulppuaa kuin vuolaana soliseva puro! Sain uuden kameran. Nyt ensihuumassa kurkin maailmaani, kaikkea kaunista ja ihmeellistä ympärilläni uuden linssin takaa. Kunhan arki koittaa, rauhoitun ohjekirjasen kanssa yhteiseen tuokioon. Kokeilen, yritän ja erehdyn. Mutta ehkäpä opinkin!LApset saivat kurkkia vanhan läpi ja iloitsivat siitä.
Kaipuu on oppia vangitsemaan juuri ne hetket, joissa kauneus viipyy. Yhtään hetkeä ei kannata elämässä heittää hukkaan. Jokaisesssa on tunteensa ja annettavansa. Hetkien helminauhassa ilo antaa sijaa surulle, taakka ja karkelo kulkevat käsikkäin. Vain helppoa polkua kulkien elämä ei opeta meille kaikkeaan. Tuokioita tallentuu nyt digitaalisesti katseltavaksi. Silti muistoista kultaisimmat säilyvät vain sydämen leikekirjassa. Sinne mahtuvat vieretysten surut sekä murheet ja ilot sekä riemut. Toisiaan täydentäen, toisiltaan oppia imien. Niin kuin mekin:)
Kuljetan kameraani kuin kutsuvierasta. Välillä tähyän sen läpi tavallisuutta. Välillä pienten ihmeiden äärelle pysähdyn ja nautin. Uudella tavalla.
 Saimme viikonlopulla viettää aikaa Hänen edessään. Hänen kanssaan. Häntä kuunnellen. Häntä koroittaen.
Tällaisen maiseman äärellä.
Sain voimaa arjen moottoriini.
Meillä loma jatkuu vielä koko perheen kanssa.
Pieniä retkiä.
Tänään ihmettelemään eläimiä.

PIENIÄ IHMEITÄ PÄIVÄÄSI TÄHÄN

11 kommenttia:

  1. onnittelut uuesta ystävästä!:)minäki haluaisin...tällä hetkellä käytössä on vanha malli,mikä on puolta suurenpi ja painavanpi, ku nää uuet ja tälläsen pienen ihimisen rannehan siinä väsyy,ku kuvailoo:))
    mutta hyvä nyt kuitenkin näinkin!

    ihania kesäkuvia ja oikeen mukavia kesäretkiä ja-hetkiä koko perheelle<3

    VastaaPoista
  2. MAlla,
    kiitos!suuntaamme koko porukka tänään eläimiä ihmettelemään. Taidan itse kurkkia niitäkin linssin takaa:)

    VastaaPoista
  3. Oi kuin ihanaa sinulle..
    Niin sydämen kameran on kaikkein arvokkain, niikuin kirjoitit..
    Joskus jossain hetkessä on valittava kummalla ottaa kuvan..

    muistan aina kun näin mustan joutsenen Fiskön saaren merialueilla..ekaks aioin kaivaa kameraani laukustani mut sit joku minussa sanoi, että ole läsnä ja ota sydämeesi tuo hetki...muuten se menee ohitseni..

    Minäkin vaihdoin vanhan kamerani hieman parempaan tai sellaiseen, johon saan nyt vanhat, hyvät objektinipönttöni sovitettua..jätin vanhan digini myyntiin, toivottavsti joku huolii sen...

    haluan myös opetella kuvaamaan maailman kauneutta, kaikkea mitä se tuo nähtäväksemme..
    kaiken ei tarvitse olla kaunista sillä kaikki on häneltä ja se on elämääni...halauksin sinulle..

    VastaaPoista
  4. Heippa ystäväiseni pitkästä aikaa! Tänään on tällainen vetopoispäivä, joten jaksan uppoutua tänne blogien maailmaan. Onnittelut uudesta kamerasta. Malvinakin sai rippilahjaksi uuden. Minä klikkailen kuvia sydämen kyllyydestä vanhalla perintökalulla. Muistan sinun joskus jutelleen, että olet kuvaillut enemmänkin. Tämä bloggailu on varmasti innostanut monia valokuvauksen pariin.
    Olen pahoillani Meerin mansikoiden puolesta. Toivottavasti räksä-pahalaiset osasivat arvostaa ateriaansa. Odottelen herukoiden kypsymistä ja pelkään niidenkin häipyvän taivaan tuuliin. Pitänee olla valppaana kuin Annie Mestariampuja konsanaan. ARGH! Suloisia perheretkiäpäiviä ja onnistuneita otoksia! Ystäväsi

    VastaaPoista
  5. Itsekkin olen vast' ikään löytänyt kuvaamisen ilon, joten ymmärrän täysin ilosi uudesta kamerasta.
    Mukavia kuvaushetkiä ja kauniita kuvia odotellen.

    VastaaPoista
  6. Onnea uudelle tulokkaalle! Avatkoon se uusia ulottuvuuksia sinulle ja myös meille muille kuviesi kautta. Siunattuja loppukesän päiviä!
    Maarit

    VastaaPoista
  7. Hyvää tekevä tämä kirjoituksesi kuten aina Tinttarus kulta.Kiitos.

    VastaaPoista
  8. Onnittelut uudesta kamerasta Tinttarus. Eikö olekkin kiva opetella uutta se on jotenkin niin palkitsevaa.
    Häntä koroittaen ja Hänen läsnäolossaan elämä saa aina oikean perspektiivin ja vahvistaa sisäistä maailmaamme. Rukouksessa on muuttava voima. Ihanaa sunnuntaita sinulle <3

    VastaaPoista
  9. Niin kaunis postaus, kuin vain Tinttarus osaa...Kiitos tästä!

    Kauniita ja ikimuistoisia hetkiä helminauhaasi ystäväin, toivoo Marge

    VastaaPoista
  10. Ihana postaus! Kuvaus on aivan mahtava harrastus:)

    VastaaPoista
  11. Onnea uudesta kamerasta! Todella upeita kuvia! Kuvaamisiin:)

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥