perjantai 15. tammikuuta 2010

Above all!


Kotipotilaana annoin itselleni luvan sivuuttaa  seikkoja, jotka tärkeydellään tekevät sijaa arjessani silloin, kun olen terve. Tuupin tänään syrjään terveelliset periaatteeni ravinnon suhteen. Suorastaan vieroksuin kaikkea, mikä olisi minulle vain hyväksi. Kaapin kätköissä piilotteli ystävältä joulun alla saatu SUKLAINEN enkeli. Jos en nyt kerro, niin arvaathan sen?! Ei ole enkeliä enää!EI. Se on sentteinä vyötäröllä. Laatikon pohjalta löytyneiden ostopipareiden kanssa. Eikä oloni riutuva rahtuakaan siitä namustelusta kohentunut.Ei.Lipaisin suupielestä suklaan samettisen maun ja kaikellani kehoitin itseäni ottamaan toisen suunnan. No. Ukkokullan tekemää kanamakaronilaatikkoa haarukoin sitten itselleni virnuillen;) 
 
 Tulppaanit tuntuivat olevan kilpaa kanssani nuukahduksissa. Saksin niistä suloutta pieneen purnukkaan. Ihailin niiden yksinkertaista kauneutta ja mieleni suli. Katsellessani niitä, muistin eilisen hetken. Tiedäthän, kun joskus on hetki, josta ei haluaisi päästää irti. Tahtoisi viipyä tovissa tuuman kauemmin, vielä vähän.Hetki, joka herkkyydellään siivittää sinut irti ja ottaa syliinsä tuuditettavaksi. Hetki, jonka haluaa kantaa kerallansa huomiseen, tähän päivään! Omani rakentui ihanasta yllätyksestä. "Sinulle on tullut kortti", huikkasi mies kotiintullessaan postipino kainalossaan. HANNE oli muistanut minua tekemällään kauniilla kuvalla. Liikutuin korttia tutkaillessani. Jossain joku oli välittänyt, ajatellut ja jakanut ajastaan......Olin otettu.Kiitos!
 
Punaisten joulutyynyjen sijalle pulpahti roiske sinisyyttä! Kummallista. Tuo Luojan maalaama valkeus kaikissa sävyissään on vanginnut minut syliinsä. En lakkaa ihastelemasta. En. Ahmin maisemaa sisimpääni ja olen kiitosta tulvillani! En kaipaa juuri nyt muita värejä. Valkeuden keralla levollisena lepäävä tummuus ja kaikkialta hohtava harmonia, ne riittävät minun värijanooni. Tässä seesteydessä tunnen olevani kuin Luojan tuuditettavana. Jumaluus on levittänyt siipensä kaikkialle. Minuunkin.

Eilisten uutisten aiheuttama alakulo nostaa hetkittäin itselleen tilan ajatuksissa.
Miksi tuota tapahtuu?
Miksi?!
Mikään ei tapahdu turhaan.
Mutta miksi?!
Suljen nuo tuhannet ja taas tuhannet ihmiset sanoihini ,jotka vain Hän kuulee , vaikken mitään virka.
Hän tietää. Lukee sydämeltäni............

 Siirrän joidenkin esineiden paikkaa. Ihan vain vähän. Tunne siitä, että olen saanut jotain tehtyä virittää säveleni mollista duuriin. Se suklainen enkeli kismittää.....Nuutuneena edelleen otan itselleni paikan sohvatyynyjen välistä. Juon kupin (ties kuinka monennen!?) hunajateetä yrttitipoilla höystettynä. Työnnän silmälasit silmilleni ja ahmin kirjan loppuun. Hyvänmielen hyrinä tuntuu kyljissä, kun Hannelta tullut kortti sujahtaa esiin kirjan välistä. Anna-Mari Kaskisen Sinun varaasi kaiken laitan on ollut minulle terapeuttinen lukukokemus. A-M kertoo elämänsä varrella tapaamistaan ihmisistä, hetkistä, maisemista. Ammennan joistakin lauseista useaan kertaan ennenkuin maltan jatkaa. Miten joku osaa pukea sanoiksi sen, minkä itse vain tuntee sisimmässään!
 
Kietokoon kiitollisuus sinut viittaansa.
Antakoon maisema sinulle harmoniaansa.
Kuiskikoon talvinen tuulahdus sinulle helliä sanojaan.
Pukekoon lämpö ja rakkaus sinut nuttuunsa.
Tuikuttakoon kynttilän liekki sinulle iloa ja valoa.
Näitä toivotan sinulle tähän viikonloppuun!


 Tänäänkin ahmin kauneutta vain ikkunaruudun läpi.
Mutta haluan katsoa sitä sydämen silmin ja nähdä enemmän, syvemmälle, kauemmas.

11 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen enkeli! Hyvä ne suklaat on syödä, pilalle vain menee kaapissa ;) Paranemisia!

    VastaaPoista
  2. Mua nauratti tuo suklainen enkeli...ja ne piparit..
    minäkin eilen nautiskelin kaikki 2kaupan" piparit homejuuston kera...ja unohdin ostaa uusia...

    Ihania, rauhaisia, kauniita kuvia !!!
    tekisi mieli mennä pyörähtelemään tuohon luisteluradalle...niin viehättävä se on ympäristöineen..

    Sinun sanojasi luen niin mielelläni. Ne avaavat, ne antavat valoa!!!

    VastaaPoista
  3. Niin ja tuo musiikki oli kaunista, puhuttelevaa, lohduttavaa!!

    VastaaPoista
  4. Kiitos vierailustasi.
    Minä rakastan Petri Kososen musiikkia. Olen ollut kerran Pirkkahallissa yhteiskristillisessä tapahtumassa jossa esiintyi Petri Kosonen.
    Siinä oli minun jumalpalvelus. Sain niin paljon siitä konsertista. Eheytymistä , paranemista...ihmellistä alkoi minussa tapahtumaan. Onko tuo kyseinen levy joku uusi? Mulla kun juuri tuota levyä ei ole ja muut mitä mulla on niin olen melkein puhkikuluttanut ne. Ihania kuvia sulla täällä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Luontoa olen minäkin ihastellut ja ihmeissäni valkean metsän uumenissa koiraani kuljettanut!
    Maailman tapahtumia en oikein ole pystynyt käsittämään. Miksi minulla näin hyvin???

    Kaikkea hyvää sinulle!
    t. R

    VastaaPoista
  6. hei vaan
    Olen uusi blogisi lukija Norjasta.olen asunut täällä pian 16 vuotta norjalaisen mieheni ja 5 lapseni kanssa omakotitalossa maaseudun rauhassa. tykkään kovasti lukea sinun kirjoituksiasi ..ne antavat ajateltavaa ja pysäytävät huomaamaan arjen pienet kauniit asiat.olet myös taitava kuvaamaan. kiitos että ilahdutat minua . hyvää tammikuun jatkoa ja kuulumisiin.. t Satu

    VastaaPoista
  7. Kiitos sinulle niin kovasti. Minä lepäsin lukiessani. Parane pian ja älä harmittele suklaaenkeliä. Varmasti teki terää ja virkisti. Kipeänä varsinkin saa kyllä laittaa terveellisyydet sivuun ja syödä sitä mikä maistuu.
    Oltiin koko väki pulkkamäessä ja palattiin vasta. Oli niin kaunista ja mukavaa. Sinulle siunattua pyhää,
    Anu

    VastaaPoista
  8. HAnnele, niinhän se on. Eilen leipoi armas tyttöjen kanssa bostonkakkua ja hillopullia. Ja aamusta heti nappasin pullan aamukahvin kanssa. Nyt pitää kyllä ottaa itseäni niskasta kiinni tämän herkuttelun kanssa;)

    HAnne, kiitos sinulle. Kovassa käytössä on pikkuruinen luistinkenttämme ollut. Tämä talvi on suonut mahdollisuuden liikunnanriemuun. Lapset hiihtävät ja luistelevat ja kelkkailevat. Kaksi koululaisistamme meni yhtenä päivänä potkukelkalla 4 km matkan kouluun:)Tuo M.W.Smith on niin lemppareitani!!Esiintyi viime vuonna Tampereella ja olin miehen kanssa kuuntelemassa ja nautin niiiiiin paljon!!

    LeenaJohannalle käväisinkin terveiseni ihan perille asti kiikuttamassa:)

    Rianneli, tervetuloa Riihipirtille visiitille! Kiva saada uusia piipahtajia!!Luonto antaa kauneintaan!!Meilläkin nuo kaksi karvaturria nauttivat lumisen metsän keskellä juoksentelusta. Siellä niitä uskaltaa päästää irti remmeistäkin....

    Piupau, kiitos visiitistä ja ilonpisarointia päivääsi!

    Satu, lämpöinen tervetulotoivotus sinulle!!Kiitän kauniista sanoistasi ja olen iloinen, jos sanoillani saan jollekin jotain annetuksi. Kiitos! Sinne kauas sinulle mukavia hetkiä ja valoisia ajatuksia. Onko luonto sielläkin nyt yhtä kaunis?!

    Anulle heipsahdus! Pulkkamäkeily on iiiihanaa. Minä vaan en selkäni ja polvieni kanssa enää uskalla kyytiin istua;(. Mutta lapset siitä riemuitsevat! Sitkeässä istuu tämä tautipahanen, ystävän tuttava kuulemma oli 5 viikkoa yskää seuralaisenaan joutunut sietämään, joten mahtaneeko tässä minullakin vielä muutamat ajat tämä kaverina olla, voi mokoma rontti!!Joten namustelu taitaa jatkua....
    Iloa sunnuntaihisi. En tohdi tänä sunnuntaina edes kirkolle lähteä toisia tartuttamaan....

    VastaaPoista
  9. Hei rakas ystävä,

    Talvista kauneutta olen itsekin sisääni ahminut ja mieleni sopukoihin yrittänyt muistohin liittää. Niin kaunista, sanat ei riitä!

    Paljon on viime päivinä eteen tullut surullisia ja kauhistuttaviakin uutisia niin lehdistä kuin uutisista, haluaisin niiltä välillä sulkea silmäni ja korvani. Tiedän, että Isä tietää kaiken, kaiken Hän myös tulee kääntämään hyväksi, ihan kaiken!!!

    Äläkä sure sitä kaunista suklaenkeliä;)Se teki sinulle kipeänä hyvää, se hoiti sinua:)

    Ystäväni, enkeleitä luoksesi ja lämmin halaus pimeään iltaan!!

    Marge

    VastaaPoista
  10. Lukusilla ja lämpöisiä ajatuksiasi nauttimassa ja sellaisia sinullekin lähttelemässä.
    Herkullinen enkeli piristi ainakin minun päivääni :)

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥