Ajatelmia tältä päivältä sieltä ja täältä

KAtsellessani tänään puiden oksia, hiipii mieleeni ajatus siitä, ettei kenenkään harteille kasata enemmän kuin jaksaa kantaa.....

Nuoskalumi riippuu oksistoissa tarttuen kiinni kuin viimeisillä voimillaan....

Suuren männyn vanhat, mutta vahvat oksat myhäilevät tyytyväisinä....

Minäkin.

 

 Riemu hyppeli sisimmässäni, kun aamusella suuntasin ukkokultani keralla kuntosalille!

Kipuilu on minut sieltä pitänyt syrjässä koko joulukuun.

Nauroin ääneti. Kinkkukilojen ja suklaasaaliin kanssa ryhdyin hitaaseen taistoon....

Nautinnollista.

 

 Kynttilöitä tönöttää Riihipirtissä ja paljon. Rakastan kynttilöitä!!

Syksystä pitkälle kevään kynnykselle niitä poltellaan meillä urakalla.

Liekin lepatuksen viemäksi voi antaa murheenmykkyrät ja huolenhyrinät....

Niiden valossa olen levollinen.

 

 Joulunjälkeissiivoilu.

Se pitäisi aloittaa.

Tänään ei ole sen aika.

Tänään sytytellään kotaan valkea ja vietetään illan ihanat hetket yhdessä.

Haukkaan aurinkokuivatuilla tomaateilla ja parmesaanilla täytettyä maukasta makkaraa....

Herkuttelua kuntohuhkinnan jälkeen:)

Tänään olen löytänyt monta pikkuruista asiaa, joista

laitan matkaan ison kiitoksen.

Olen muistellut pian vanhaksi jäävää vuotta ja tuuminut uutta alkavaa.

Olen tyytyväinen.

 Joulu saa asua luonamme vielä joitakin päiviä.....

Sen riisuminen vie mielen haikeaksi.....

Ammennan sitä vielä.

 

 En tee lupauksia.

Lupaan vain yrittää parhaani.

Se riittää.

Hän tietää, mikä minulle on parhaaksi.

Luotan.

 

Nyt laitan kupposen kuumaa...

Itselleni ja tuolle rakkaalleni.

Olen onnellinen.

 

Nukkejen vaatekauppa neitosen huoneessa on auki koko päivän.

Kupposen jälkeen aion mennä "ostoksille".

Saan hyvän mielen.

Tyttönenkin saa.

Lasten riemu syntyy pienestä.

 

Tämmöisiä höpinöitä, supinoita  tänään.....

Hetkiä, joista haluan pitää kiinni.......

Lumi antoi hunnun valkean joulullemme.

Tunsin pyhän rauhan, joka laskeutui iloksemme, suojaksemme.

 

Aamusella Riihipirtin väelle maittoi joulupuuro 

kotavalkean soittaessa omaa säveltään.

Tuijottaessa tulta, suljin hetkeksi silmäni ja matkasin ajassa kauas taaksepäin....

Avaan silmät ja hymyilen. LApset poskin punasin lusikoivat keskittyneesti puuroaan.

Kuka saa mantelin? Mitä toiveita sen turvin matkaan laitetaan...

Näistä hetkistä kun saisi pidetyksi kiinni.

Tässä hetkessä on niin sanomattoman hyvä olla.

Kiitän.

Joulurauha kuunneltiin tänä vuonna kotisohvalta.

Sen jälkeen matkasimme hautausmaalle laittamaan kynttilät.

Nuorimmainen neitonen teki haudalle lumienkelin.

Silmät tuikkien kuin kertoen jotain, mitä en itse osaa sanoiksi pukea.

Tunne sydämessäni siitä, että lapsenuskossaan hän on turvassa.

Taas uusi hetki, josta irrotan käteni hitaasti.

Koti on pukeutunut juhlaan. Se odottelee meitä palaavaksi.

Hautausmaakäynniltä askeleemme kulkivat kirkkoon.

Kirkko oli täynnä väkeä. Joulurukouksesta talletan papin sanat tiukasti itseeni. MAria kantoi lasta kohdussaan. Minä saan kantaa Häntä sydämessäni, nyt, aina, ikuisesti. Sinäkin! Ja sinä! Jokainen!

Tästä hetkestä en haluaisi luopua....

Kyynel kierähtää poskelleni. Olen niin kosketettu. Tässä hetkessä rakkaani vierelläni.

Kaikki on valmista yhteiselle illallemme.

Monta ihanaa hetkeä. Muistettaviksi, talletettaviksi, iloittaviksi. Lapset lukivat evankeliumin tekstin ennen jouluruokaa. Saunapuhtoisina. Suloisina. Kukin vuorollaan.

 

 

Jouluaatto.

Täynnä tärkeitä hetkiä, ainutlaatuisia.

LAulua, jännitystä, riemua.

Liikutusta, rakkautta, iloa.

Supatusta, rapinaa, naurua.

KIITOSTA ylitse kaiken.

Suuren juhlan odotus palkitaan.....

Odotus on pian täyttynyt,

tunnen sydämeeni astuneen joulurauhan lämpimän kosketuksen.

Hymyillen kohotan katseeni korkeuteen

kiittääkseni siitä suuresta rakkaudesta,

joka on osaksemme annettu. 

 

Hieman kaihoisammin katsahdan ulos ikkunasta.

Polvikipu poloinen sekä ranne ressukka saivat keralleen kehooni asumaan selkäkivun säälimättömän.

Ystäväni erityinen sanoillaan sai kivunkin kääntymään kiitokseksi.

Se muovaa meitä pehmeämmäksi,nöyremmiksi.

Ilman huolia tahi kipuja saattaisimme olla kovempia ja itseriittoisia.

 

Olkoon joulusi täynnä Taivaan Isän siunaavaa kosketusta,

lämpöä ja valoa.

Tuikkikoon kirkkaana tuo tähti muita kirkkaampi,

joka kauan sitten kertoi:

Meille on syntynyt VApahtaja,

Kristus Herra! 

 

Riihipirtin väki hiljentyy vastaanottamaan

suurta juhlaa.........

VAlkeuden kuorruttamia aatoksia.....

Sunnuntaina olin nuorimmaisen neitokaisemme kanssa kirkossa joululauluja laulamassa. Herkistyin sopukoitani myöten. Otin sydän avoinna vastaan kaiken sen , mitä annettiin. Tyttö vierelläni lauloi silmät Isän iloa tuikkien. KAikeltani kosketettuna kiitin ja napitin talvisen takkini napit, kiedoin liinan kaulalleni ja huokaisin. Joulumieli oli meihin valutettu, annettu taskuun talletettavaksi, kotiin vietäväksi.

 

Kotimatkalla tyttönen sanoo "Äiti, minulla meinasi välillä kirkossa tulla itku silmään, oli niin kivaa." "Niin äidillekin" sanon hymyillen ja pyyhkäisen vaivihkaa silmänurkkaan kiirineen kyyneleen pois sormikkaan pehmeään villaan.

 

Uskomatonta, miten valkeus vaikuttaa. KAuneus istuu aloillaan ja antaa meidän ammentaa sitä itseemme. Lumihuntu levittyy kaiken ylle , kuin enkelin siipi. Kirpakka pakkanen nipistää poskesta heti aamutuimaan, herättää uuteen päivään. Iltataivaalla tähdetkin tuikkivat kirkkaammin. Kertovat kuiskuttelevat muistuttavat:

" Pimeydessä syttyi tähti,

se loistaa koko maailmaan,

Vapahtajaa kiittäkäämme,

Hän syntyi talliin matalaan...."

 

Joulun odotus palkitaan pian...

 

 

Suloisia sydämiä ja suppilovahveroita:)

Plääh tätä hämäryyttä. Kameran korvaan kuiskuttelen ja kokeilla koetan tuumakkaasti saada vihiä kulloisestakin mielialastaan. Säätöjä tarjoilen ja mutrusuuta tuo mokoma minulle vain näyttää. Kun ei niin ei. No, näillä mennään.Innostuin eilennä ruokailutilan tuoleille jouluista pilkettä laittamaan. Fiilis oli, että nyt ja tuosta vaan. Kaapin pohjalta löytyi pellavaista kangasta ja suit sait siitä surruutin siksakit suikaleiden reunoille ja Pentikin huopaiset sydämet pääsivät selustoja sulostuttamaan.

Ripsin rapsin leikeltiin suurimmat langanpätkät, mutta ahkeroidessa hämärtyi turhantarkkuus:) Pulppusi iloinen mieli näitä laitellessa. Mieskin tykkäsi, joten tyytyväisyyttäni hyrisin, kun pää kallellaan aamusella kurkistelin illan aikaansaannoksia. Kuin olisi siitä kipukin hiukan antanut tilaa muille tunteille. Ilon kanssa ei kipu käy kilpasille!

 

 Sisimmässä tuntuu hurjan paljon positiivisia aatoksia.Olen aivan antautunut suuren juhlan odottelulle. Pakonsanelemat juttuset on hoideltava, mutta niille löytyy aikansa, paikkansa. Liikaa ei saa täytymisen kelkkaan istahtaa.Kaikelle sijansa ja tilansa ja tarpeensa aikanaan. Aion JOULUlleni kiitollisuuteni ojentaa. Kaikellani riemumieltäni sille osoitan. Vastaan otan avosylin kaikkinaisen kauniin ja rakkaan. Enkä ihmettelemästä, häämmästelemästä lakkaa: saimme kaiken, mitään ei antaa tarvinnut, ottaa vastaan vain. KIITOSta ei kyllin paljon osaa kertoa. Hiljaa kohotan käteni ja tunnen, kuulen, tiedän vastauksen. RAkkautta se on. Armoa mittaamatonta. LAhja mittaamattoman arvoinen! Meille annettu!!

 

 Tänään pääsivät suppilovahveroiset, kuivahtaneet lasipurnukkaan. Veljelleni ne jouluiloa toivottamaan on tarkoitettu. Kietaisin tuoleilta jäänyttä pellavaista hatuksi ja etikettilappusen kiinnitin kaulaan. Aika soma.

 

 Viimeiset maanittelut kamerakaverille....

Ja mukavasti valaistui:)

Rakkaiden lähelläoloa,
suunnattomasti suloisia sanoja,
runsain mitoin rauhaisaa tunnelmaa,
hymynhelmeilyä,
kiitosmieltä kohoavaa,
ja tästä mukaasi musiikkia mukavaa...

Tuumailun tuloksia , yllätyksiä ja kipuilua

Tiedotusluonteista tuumailua: Seimen äärelle-blogini visiteeraajat olen kutsunut lämpöisesti tervetulleiksi tänne Riihipirttiin. Siispä yhteen blogiin enää rustailen ja pähkäilen, tuumiskelen tuntojani, aatostelen ja mietiskelen.

 Postipoika kiikutti Riihipirtin postilooraan tänään ison puketin! Minnin mökissä oli arpaonnea minulla ollut!Hip hurraa! KAuniisti kääritystä paperista tupsahti jouluinen suklaalevy (varokoon vyötärö:)  sekä iiiiiihana ensi vuoden kalenteri pullollaan toinen toistaan kauniimpia E N K E L E I T Ä !! Kiitos!! Hurmaannuin kalenteriin aivan ja kokonaan!!

 Pulppusi ilo sisikuntaani ja viritti iloisemman laulun tähän päivään. Kipu mokoma on ollut kaverinani pari päivää. Ranne ja polvi kilvan äksyilevät. Jutustellessani ystävän rakkaan kanssa aamusella, hän kertoi aamulla pyytäneensä Taivaan Isältä: Anna tähän päivään HYMY! Minä sain omani mukavan yllätyksen myötä. Hetkeksi hiipui keljummat tunnot ja hymy hiipi tilalle.Siitä kiitän.

 

Sunnuntaina löysin mukavaiset lämmittäväiset joulukiliseväiset! Riihipirtissä kuuluu vienoa kilinää, herkkää helinää, kun tämä mamuskainen kuljeksii....:) LApsista äidin tossukoissa oli hauskaa joulutunnelmaa!

 

Pikkuruisia hymysiä, ilonpisaroita ja lämpöisiä mietteitä tahdon teille toivotella. Nyt taidan hipsutella soffan syliin ja hörpätä kupin höyryäväistä. Tätäkin saatan kuunnella.....

Pienet riemut

Tällä viikolla olen riemuinnut valkeudesta(joka nyt on jo jäänyt eiliseen). Torstaina punaposkinen 8-vuotias tuli välitunnilla luokseni. Kaikki näyttää niin kauniilta, sanoi silmät tuikkien. Iloitsin siitä, että vielä on lapsia, joiden vilpitön ilonaihe voi olla ympärillä oleva Luojan luoma kaikkinainen kauneus. Kuura kimmelsi puiden oksistoissa. Pieni pakkasen visiitti sai ihmeitä aikaan pitkän pimeän ja sateen jälkeen.Tänään se on taasen tässä- pimeys.Sieppaan ilon muistamastani pakkaspojan vierailusta. Se saapui ja hetkeksi heitti huntunsa yllemme. Jätti jälkeensä lupauksen....tulen taas.

 Tuikkivaisia on taasen sytytelty sinne tänne. Sisimmässäni läikkyy ilo niitä katsellessa. Ne supattavat omat jouluiset salaisuutensa. Pohdiskelen. Voiko jokainen meistä olla Taivaan Isän tuikkivainen. Voimmeko heijastaa Isän valoa pimeään. Olla valona sitä kaipaavalle. Lohtuna murhetta kantavalle.

 

Tämmöisin miettein tässä istun. Tulin hetki sitten kummipojan YKSIvuotissynttäreiltä. Tuo pieni suloinen tuikutti ympärilleen ilonpisaroita! Pienistä riemuista isosti iloa kaikille piipahtavaisille!

Hän on meidän sydämemme ilo,

hänen pyhään nimeensä me luotamme.

Ps33:21