Aamulla havahduin lapsukaisten tepsutteluun........Yksi kipitti vinhaa vauhtia rappuja yläkertaan. Toinen oli hiipinyt kodinhoitohuoneeseen, pieni nenänpää kiinni ikkunassa. Kolmas hieraisi hetkessä unihiekat silmistään ja kirmasi ikkunasta toiseen ihmettelemässä ja ihastelemassa -oliko tämä unta vaiko totta!? Ja viimeinenkin unikeko saatiin liikkeelle, kun muut hurrasivat riemukkaalla äänellä kuorossa:LUNTA LUNTA!!!SIELLÄ ON SATANUT LUNTA!!!!!!!!!!!!!!!
Ja tottahan tuo oli. Illalla ei ollut vielä edes lupausta lumen tulosta, ei hiutaleen hiutaletta. Vain tuttu harmaus. Ja aamulla kuin parvi enkeleitä olisi tanssinut puutarhassamme....Kaikkialla oli puhdasta. Valkoista. Mutta sitten hetken hurmion oli haihduttava: Hui kauhistus! Missä on kenenkin talvijalkineet!! Kuka kerkiää hakemaan lumikolaa puuvajalta?! KUKA EHTII kolata pihaa, että päästään pois pihasta?! Vanhin poika lähti urheasti polkupyörällä koulumatkaansa taittamaan. Yksi meistä oli kiireen ja aamupaniikinkin keskellä INNOISSAAN: karvakaverimme jolkotteli ympäri pihamaata, ristiin ja rastiin ja nautti olostaan!!!! Nuorimmaisella oli kotipäivä, ei päiväkotiin lähtöä. Ja uskokaa tai älkää, sain taivutella ja maanitella, ettei ihan kahdeksalta vielä aloiteta aamun ulkoilua.....
Nyt on koululaisetkin kotiutuneet ja siellä ne kaivavat esiin suksia,kelkkoja ja pulkkia. Lunta tuli kertaheitolla isomman nautinnon verran!! Luonto sai pukea juhla-asun ylleen ja nyt taidan tästä hiippailla uudelleen ulos minäkin, sillä lumi kimmeltää pilven takaa kurkistavan auringon säteilyssä!!!!Huokaisen ja totean, että KAUNISTA.
