Tässä on hyvä

Lähellä virtaa vuolaana pieni joki. Sen laineiden kulussa kaikuu uusi voima. Kevään kohina talven levon jälkeen. Joenvarren rinteessä on käynnistetty purkutyöt. Perikunnan myymä tontti luopuu rakennusvanhuksistaan. Vanhan on tullut aika väistyä, jättää hiljaiset muistot ja ojentaa uudelle tilaa nousta esiin. "Nyt on pihakoivuissa pienet lehdet", hihkaisi poikanen aamupalalla. Minua hymyilyttää. Tyytyväisyys pujottautuu  poskiperiin ja hymynsäie kiertyy suupieliin ihan vain siitä, että 14-vuotias pallon perässä viipottaja ehtii nähdä pienen ihmeen, huomata kevään uutena kasvavan vihreän. Tänään tuulettelen ajatuksista pois turhaa, lakaisen ja luuttuan mielen sopukoita, aatosten eteisiä. Tulee uutta tilaa tärkeimmälle. Ikkunan raosta nuuhkaisen metsän kevättä, ihmettelen valkoisina lepääviä vuokkolammikoita, joiden tyyneydestä heijastuu pian saapuva kesä. Se, mikä yleensä on ohimennen, on tänään vaivoin. Astun pienet askeleet heränneen vehreyden  vierelle ja suljen silmät. Annan kiitollisuuden tuulen kutittaa kasvoja, joihin piirtynyt pieni huoli häipyy hiljalleen. Pilvet ovat lipuneet sinen ylle hennoksi verhoksi, jonka raoista aurinko jaksaa vilkuttaa. Ilmassa tunnen saapuvan sateen. Maisema on kanssani vaiti. Minussakin kasvaa uutta,  se nousee kivun kautta. Uusi onni, ihmeellinen ilo. 

 Uskontotunnilla oppijapoika hyssytteli tovereitaan, shhhh, haluun jo kuulla, mitä Paavalille tänään tapahtuu. Silmäparit kiinnittyivät hyppysissäni olevaan pieneen purjelaivaan ja sain jakamattoman huomion. Tässä ja nyt muistuu tuokio avaamaan minulle jotakin uutta. Syvää luottamusta siihen, että vaikean keskellä johdatus ei lopu, siunaus ei sammu. Oppijoiden karttoihin piirtyi reitti toisensa jälkeen, ylitetyt aallot saivat sinensä, saavutut rannat ruskeansa. Kuljetut paikat punaiset ympyränsä. Päiviemme kartta on taiten sävytetty, kulkureitit ennalta sovittu. Kun olen omaani tarttunut, tiedän pääseväni perille asti. Ojensit sen ja kutsuit kulkemaan reittiä, jonka olit rakkaudella ja  huolella suunnitellut. Silmiini osui lempikynäilijän uutukaisin kirja. Tässä päivässä sen kauniit kuvat ja koskettavat sanat hellivät hetkiäni, silittävät sisintä. Maistelen ajatuksen toisensa perään. Tein retken, uskalsin astua tuntemattomaan minäkin. Teenkö pesän, sitä en tiedä. Mutta viipyä saan vielä.

Se, mikä on mennyt, saa jäädä taa. Se, mikä edessäpäin odottaa, kulman takana kurkistaa, saa ottaa paikkansa, aikanaan. Tärkein on tässä. Kaikkineen. Kuulen yhä aamussa laulaneet linnut. Tunnen vuokkojen tuoksun. Maiseman takaa kantautuu tyttösen laulu. Kohta saapuvat poikanen ja rakas. Hetkeksi kodin täyttänyt hiljaisuus väistyy. Saapuvan illan hämärä syli on pehmyt ja turvallinen. Täynnä tavallisuuden ihmettä. Kipu väistyy hiljalleen.