Pehmeä sana

Anna metsän opettaa,

miten tuuli rauhan saa,

miten lepää jokainen:

siemen päällä sammalen,

lintu oksistoissa puun,

kettu kiven juuressa

onkalossa suuressa.

Anna kiven opettaa

hiljaisuutta valtavaa.

Ikuisuuden rajalla

onko enää ajalla

merkitystä ollenkaan?

Kaikki kulkee kulkuaan.

Toinen nukkuu. Toinen jää.

Kaikilla on määränpää.

Tehtävänsä täyttänyt

kotiin pääsee juuri nyt.

Kiitos kasvaa korkeuksiin.

Elämä on kaunis niin.

- Anna-Mari Kaskinen-

Päivien kulussa olen puhellut puille, huokaillut kiitollisuuttani kohti latvuksissa humisevia, taivasta vasten piirtyviä viivoja. Olen kuunnellut, miten hiljaisuuden keskellä jokin koskettaa, pysäyttää, kertoo: pysy minussa, niin pysyn sinussa. On ollut hetkiä, joissa tuntuu kuin olisi kämmenellä. Sylipesän syvyyksissä, hyvän hyväilyssä. Niin paljon rakastat! Hemmottelet suorastaan! Hymähdänkin yksikseni: luulkoon, uskokoon, väittäköön kuka vain, ettei sinua ole ollenkaan! Minä näen, koen, kuulen, tunnen sinut vierelläni, lähelläni, ulottuvillani. Alkaneeseen viikkoon on mahtunut onnentunnetta, iloista ihmettelyä, hellää hämmästelyä. Voi, miten riemuitsen saadessani olla lapsesi, Isä!

Etsiskelen pehmoista sanaa, joka selittäisi sen tunteen, kun vatsassa leijaa perhosia, kepeitä hyvänolon siivekkäitä. Kun poskiperissä kutittaa hymynhäiväksi pyrkivä väreily. Kun tyhjä täyttyy tärkeästä. Kun silmät löytävät kauneutta kaikkialta! Kun hyvä mieli hyrisee ja näkymättömät käsivarret kietovat lämpöönsä. Ja kaiken sen keskelle tupsahtaa tekstiviesti: rakastan sinua♥