Kulhojen tuomaa

 Tänään palanen tästä kosketusten ulottumattomissa olevasta maailmasta täällä hipaisi poskeani, hymyili ja tuli lämpimänä tapaamisena lähelle. Tapasin Vihreän talon herttaisen emännän Turun suurtorilla Wanhan ajan joulumarkkinoilla. Samalla täyttyi pieni pitkään taskuni pohjalla kulkenut haave. Uutukaiset kulhot pääsevät käyttöömme ensi kertaa aattoaamun puurohetkessä kotatulen tunnelmallisessa lämmössä. Nämä ovat ihanat!  Silittelen niiden kiiltävää pintaa ja ajattelen saven muovautumista taitavissa käsissä. Meitä jokaista on siunattu jollakin lahjalla. Jokainen osaa jotakin erityistä. Joku pukee sanoillaan lämmön toisen ylle. Toinen saa käsillään aikaan pieniä ihmeitä. Kuka laulaa, kuka soittaa. Taivaan Isän muovaamina olemme uniikkeja jokaikinen! Sateen ropsottelu ei haitannut lauantaiaskeleitani. Hyräillen matkasin tämän suloisen savenvalajan kojulta kohti keltaista autoani paperikassiani tarkkaan varjellen. Hyvillä mielin ympärilleni hymyten.

Sydämessä hypähti hyväolo. Tuntui mukavalta vaihtaa muutama sana ja nyökytellen todeta, että moni seikka yhdisti. Katsoin valoon, joka paistaa silmistä silloin, kun sydämen usko kulkee samanlaisessa maaperässä. Puurokupposten lisäksi sujahti ostoskassin paperikääreisiin soma kynttilänpidike. Se syttyi jo illan tummuuteen pieni valkoinen kynttilä sylissään. Sen valossa lähetän matkaan jouluajatukseni tekijänsä luo. Olen huisin onnellinen tämänpäiväisestä.

 Pienissä haaveissa itää siemen, joka kasvaa sisimmän kukkaseksi. Niin monesti pienuudessa lepää äärettömyys. Vähässä on enemmän kuin ymmärtääkään! Joulun lähestyminen pysähdyttää mietteeni. Tahtominen ja haaliminen, ahmiminen, paljouden paljous ja kiireen kanssa kilvan kulku. Miten liian monelta unohtuu ja hautautuu pienen tallin vaatimattomuudessa lepäävä lapsi. Olkien yli tallotaan ja tähden loisteen sijaan ahneus sokaisee silmät. Ei nähdä kaunista vehreää metsää puiden takana. Taivas ei laskeudu lähelle. Se vetäytyy katseen ulottumattomiin. Surullista. Kuin saviastia, joka saa kylkeensä särön, on hauras ja vaatii pehmeämmän kosketuksen säilyäkseen, olemme me pienet ihmisetkin. Särkyneenä vahvistumme sen rakkauden kosketuksessa, jolle haavoittuneena löytyy tila viereltämme. Surun puristaessa aistimme lämmön läheisyyden herkemmin. Haurautemme kasvaa vahvuudeksemme. Nyt pieni hymyni kuiskii joulun salaisuuksia suojakseni.

Tämä päivä kuljetti hellin ottein. Kantoi ja jakoi. Tuuditti kuin sylilasta silmiin katsoen. Huomiseen syttyy kolmas kynttilä. Kolmeen suuntaan huominen kuljettaa näitä rakkaita vierelläni. Minä saan isomman tyttösen seurakseni Isän kasvojen eteen , ammentamaan rakkauttaan, kiittämään ja laulaen ylistämään. Poikanen palloilee tahollaan ja pienempi neitonen kulkee omaan suuntaansa pelaamaan hänkin. Kolmas askel kuljettaa meidät kaikki isoäidin luo pöydän ääreen. Lämpöisiä tuokioita lupaa huominenkin.