torstai 25. helmikuuta 2010

Hetki vapaata taudin kourista

 
VAnha valkea ikkunanpoka roikkui toisen samanmoisen keralla puuvajan seinustalla. Siinä ne olivat viihtyneet ja vaihtaneet turinan jos toisenkin jo parin vuoden ajan.Saaneet seurailla Riihipirttiläisten touhuja ja vuodenaikojen vaihtumista.  Nyt nappasin toisen sisälle. Se näytti silmääni veikeältä ihan vain sellaisenaan, mutta sujautin kuitenkin kranssin ja ristin pokalle seuraksi. Kranssiin jätin vielä pienet valotkin. Jouluvaloiksi en niitä enää tituleeraa, olkoon talvituikuttajat! Pikkumies on jo saanut voimansa vatsataudin jäljiltä takaisin, nyt on sitten iskän vuoro. Kelju visiteeraaja tuo tautimokoma. Pitikin saapua seuraksi hiihtolomalla. Mokoma rontti! Vaan kun sille hyvästiksi heilautan kättäni, niin osaanpahan taas kiittää terveydestä ja tarmokkaista läheisistäni. Voisihan paljon pahemminkin olla. Yksi vatsatauti ei saa painaa mieliä matalaksi. Ei.
  
 Pysähdyn välillä aattelemaan lumen alla nukkuvaa luontoa. Mikä voima onkaan kevätauringolla, kun se oikein pääsee mittoihinsa. Sulattaa valkean kauneuden ja kutittelee hereille kaiken vihreän. Suljen silmäni ja tunnen leppeän tuulen kasvoilla keveänä hyväilynä. Miten kokonaisvaltaista onkaan Luojan luoma suuruus ympärillämme! Miten tarkkaan harkittu yksityiskohtia myöten. Sen kaiken keskellä saamme askeltaa! Ja nauttia! Jokainen päivä on oman kiitoksensa ansainnut. Kiitän eilisen annista, luottaen kuljen huomiseen. Tästä päivästä iloitsen ja ammennan.
  
 "Jokaiseen metsän puuhun, kiitos on kätkeytynyt.
Se on vain piilossa vielä.
Se on vain unessa nyt."
Palanen lempirunoilijani Anna-MAri KAskisen runosta......
  
 Eilen pääsimme lyhyelle istahdukselle kotaan. VAtsatauti antoi kuin vapaapäivän itsestään. Ei taida tautiturjake ihan itsekäs ollakaan. Vaikka tänään väänsikin isukin petin pohjalle. Iltapäivällä laitoimme kotanuotioon tulen ja lämmitimme kuumaa kaakaota. Miten rakastankaan nuotion ritinää ja lämmön loimotusta kasvoillani.
  
 Liekkeihin imeytyy katseeni ja ajatukseni. Nuotion laulu saa sanattomat sanat. Koen hyvänolon ja annan sen virrata hymyksi huulilleni. Elämän mukavissa pienissä toveissa on niin valtavasti voimaa.
  
 Minäkin nautin olostani....
  
 ...ja minä :)

6 kommenttia:

  1. Toivottavasti tauti hellittää ja jättää teidät rauhaan!
    Ihanaa talvimaisemaa!
    Siu siu!

    VastaaPoista
  2. Pikaista paranemista sinnepäin <3 Meillä töissä lapsilla oli norovirus ja nyt kun siitä on päästy alkoi kuumetauti, jossa mukana pahaa yskää.Suloisia nuo teidän haukut<3

    VastaaPoista
  3. Voimia sairastupaan! Noroa täälläkin jo ihan liian lähellä joten odotellaan... ja loma alkamassa...
    Onko tuo kota teidän oma? Olisi kiva joskus nähdä kuvaa sisältä. Meilläkin on tuolla nurkalla kota ja se kaipaisi jotain pientä päivitystä osakseen...

    VastaaPoista
  4. sääli että sairastatte lomalla.meilläkin on hiihtoloma täällä Norjassa,mutta onneksi vain pienin poika oli kipeänä.kuulostaa ihanalta istua tuollaisessa kodassa nuotion ääressä.taidankin laittaa pikkunuotion omalle pihanurkalle ja pitää retken lasten kanssa.

    VastaaPoista
  5. Jokainen päivä on tosiaan kiitoksensa ansainnut, kuten kirjoitit :). Kaunis tuo runo.

    VastaaPoista
  6. Ihanaa Kaskista ja mukavaa tunnelmaa täällä siltikin, vaikka se tauti ei hellitä otettaan. Tykkään hurjasti pokastasi ja talvituikuttajat oli hyvä keksintö :)
    Kodassa saa kyllä varmasti tunnelmista parhaan siinä tulen loimutessa. Sellaiset hetket ovat ihan helmiä.
    Paranemista toivon teidän perheeseen ja levollista oloa viikonloppuun.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥