lauantai 10. tammikuuta 2009

KARKULAINEN PALASI KOTIIN.....


Hetki.
Se pieni suuruus.
Tänään jouduin silmäkkäin hetken kanssa.
En saanut siitä kiinni.....
TArtuinko väärään hetkeen?
Enkö osannut olla tyytyväinen auringon kultaamaan taivaaseen,
uskollisen karvakaverin seuraan,
vienona humiseviin puunlatvoihin,
ylleni laskeutuneeseen rauhaan?

Reippain mielin astelin karvaisen ystävämme kanssa kaksisteen pihapolkua metsän läpi. Kota odotteli meitä ja tervetulleeksi vierelleen toivotti. Viskelin palloa.....koira häntä vinhasti ilosta keikkuen jolkotti pallon perään kerta toisensa jälkeen. Meillä oli kivaa! Eikö se riittänyt minulle vai miksi aistini herpaantuivat?! Ohikiitävä hetki. Ystäväni näki jotakin minua mielenkiintoisempaa!!!!!!!!!Tapojensa vastaisesti se kiisi kuin pikajuna matkaan. Huutoni kaikui niihin humiseviin latvuksiin. Tallustin sinne tänne ja takaisin. Ei missään! Istuin , itkin ja rukoilin.
Puolitoista tuskan täyttämää tuntia kertasin yksikseni kadottamaani hetkeä. Anelin. Pyysin. Kiitin siitä, että minua kuullaan. Valitukseni vastaanotetaan. Sitten tuttu karvainen ja väsynyt matkalainen tuijottaa minua läpi ikkunan. KIITOS!!!!!!!!!Tätä hetkeä en hukkaa. JA jotain tästäkin opin.

Posted by Picasa

9 kommenttia:

  1. Hui, henkeä pidätellen luin kertomuksesi loppuun, onneksi oli onni ja enkelit matkassa!
    Kaunis kuvakollaasi!! Kiitos Tinttarus, sinulta sain "lopullisen" kimmokkeen ryhtyä kuvankäsittelyohjelmaa opettelemaan. Ja niin, koukussa ollaan täälläkin, pahemman kerran :/...

    VastaaPoista
  2. Huh, loppu hyvin kaikki hyvin! Onneksi sessu löytyi. Ihana kuvakollaasi...

    VastaaPoista
  3. Hanna ihanainen! Mukavaa, jos minusta oli kimmoittajaksi:) Kurkitaan mielenkiinnolla millaisia juttusia opimmekaan tässä kevään myötä.....
    Kyyneleet on kuivuneet ja ilo palannut kasvoilleni, mutta kiitoksen suuren olen tässä nakannut tuonne ylöspäin.Meillä tosiaan on kuuntelija, varjelija, joka kantaa suurilla käsivarsillaan ja johdattaa eksynyttä eteenpäin. Hyvä niin.

    VastaaPoista
  4. Hups! Mari tupsautti viestin justiinsa samassa kun itsekin:) Kiitos vielä haasteesta....kipaisin sen noukkimassa luotasi ja makustelen tutkailen itseäni ja koukin kuusi eniten itsessäni istuvaa asiaa esiin.....
    Juup. Tuolla terassilla turrikkainen jo haukahtelee. Hyvä siinä onkin olla, kun sai tuhdin aterian ja lämpimän rapsuttelutuokion emännältä. En voinut sille edes olla vihainen. Itkien sitä täällä oottelin.....Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin.

    VastaaPoista
  5. Moi!
    Tiedän tuon tunteen.. Onneksi teillä oli onni matkasssa ja suojelusenkelit mukana:) Meille kävi lähes samanlainen juttu tuossa 3 vuotta sitten, valitettavasti ei päättynyt onnellisesti. Koiraa etsittiin radiossa ja taksien sekä ystävien avulla. Vuorokauden itkin ja seuraavana aamuna koiramme löytyi ykköstieltä kuolleena. Oli varmaan mennyt siihen, kun tie oli talvipakkasella lämpimämpi kuin piennar.. No, nyt olen yli päässyt asiasta, silti joka ilta iltarukouksessa muistan koiraani, se oli perheenjäsen 8 vuotta, joten ei sitä aikaa mitenkään voi unohtaa.

    VastaaPoista
  6. Voi...halaus ja rutistus sinulle ja enkelterveinen sinne jonnekin sinun koirallesi. Auton alle jäämistä minäkin eniten tänään pelkäsin.

    VastaaPoista
  7. Onneksi taivaaniskä kuuli sinun pyyntösi:) Joskus vastaavassa tilanteessa olen istunut minäkin mättäällä kädet ristissä. Meillä tässä jännät viikot...pian mamma saa hauva vauvoja=)

    VastaaPoista
  8. Kyllä on ihana kun rakas lemmikki löytyy. Olen minäkin hakenut Olga koiraa pitkin metsiä ja oli kamalaa, kun ei tiennyt missä koira on.
    Viivin retki ei päättynyt hyvin ja pieni ihana kisu jäi auton alle.
    Onneksi teidän hauva pääsi takaisin kotiin.

    VastaaPoista
  9. Voi millainen päivä sinulla on ollut. Onneksi kaikki päättyi lopulta hyvin.
    Meilläkin muutaman vuoden takaa vastaavanlainen kokemus, joka oli TODELLA raskas. Päätyi lopulta onnellisesti sekin. Huh-huh.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥