Eilisen muisto ja tämä päivä

 

 

 Eilinen päivä avautui eteemme auringon kultaamana. Tyyneys istui puiden oksilla. Tänään tuuli on vihmonut puuterilunta ympäriinsä. Aurinko viipynyt piilossaan. Minua on hymyilyttänyt. Olen myhäillyt ymmärtäen. Niinkuin päivät, olemme me itsekin. Erilaisia. Vaihtuvat tunnelmat ,mutta yksi pysyy. Se on rakkaus.

 

 Eiliseen syttyi lyhtyihimme  tuli tuikkimaan odotusta.

 

 Tänään eilinen on mukava muisto. Saimme ystävät vierellemme kotatulen äärelle. On hyvä joskus istua ja antaa asioiden vaihtua ääneen lausutuissa ajatuksissa. Tuntui turvalliselta antaa naurun ja ilon täyttää pieni tila välissämme. Tulen vaimea rätinä soi taustalla ja antoi ilollemme kauniin kehyksen. Vietimme "polvijuhlaa":) TÄssä kohtaa minun hymyni pyrkii ulos suustani ja sallin sen vaihtua tyytyväiseksi myhäilyksi. JOskus jokin kompastuskivi muuttuu kulmakiveksi. Minun kohdallani polvi on tehnyt sen!

 

 Tänään puut pääsevät laulamaan lämpöään takkaan. Suljen sormeni kiittämään. Sormet, joiden iholla vielä viipyy rakkaan kosketus. Tästä päivästä, eilisestä. NAutin tulen vaimeasta sävelestä. Liekkien leikkiessä sisimpäni asettuu tyyneyteensä. PÄivän tohinat saavat jäädä. Suljen silmäni ja huudan ääneti, miten tahdon kiittää. Kiittää ja luottaa. USkollisuuteensa, joka kantaa ajasta toiseen.

 

On aika syttyä, aika sammua. On aika olla vaiti, on aika puhua. On aika itkeä, aika nauraa. On aika kiireelle, aika levolle. On aika jaksaa, aika olla hauraana. On aika askelille, aika tyynesti pysähtyä. Mutta aina on aika rakastaa, luottaa, uskoa.

ILOUUTINEN!

 Sunnuntai toi tullessaan sisälleni tyyneyden. Osasin hyväksyä osalleni asetetun taakan ja kivun. Tunsin, miten minun pysähtymiselleni oli syy. Kuin opastus, viitta, joka osoitti oikean suunnan. Jotta osaisin avata juuri oikean oven, etten kulkisi ohi. Sanoja, joihin pukisin tunteeni tuossa sunnuntaini hetkessä, niissä ohikiitävissä  sydämelleni lasketuissa sanoissa ja sävelissä. Ei sellaisia sanoja ole. Kyynelten pehmeydessä oli lupaus siitä, että saan olla turvassa. Hyvä olo hyrisi sisälläni.

 Niinpä tuon voimani turvin kuljin maanantaina lääkäriin. Varmana siitä, mitä tuleman piti. Toiveikkaana siitä, että josko kuitenkin. Tiesinhän, että Hän olisi kuullut lukuisat rukoukset,  jotka jo toivat osalleni ilon ja kiitoksen. "Sattui niin ONNEKKAASTI.....normaalisti, mutta NYT...." Tohtorin viisaissa sanoissa soi minulle kuin kaikuna kiitos korkeammalle! Kun suljin tuon oven ja astuin hissiin, en enää mahtunut ihoni sisään:) Nostin käteni kiittämään ja annoin huuliltani luvan sanoille, joissa lauloi ylistys, kiitos, kunnia Hänelle. Vain Hänelle. Ei se ollut onnekkuutta. Se oli sitä suurta rakkautta, jonka turvissa saan astua uuteen päivään. Päivä toisensa jälkeen. Se oli Hänen kättensä työtä.

Kuin vuoripuro, minä pulputin iloni ilmoille. Se kupli ja hyppi sydämelläni ja tahtoi päästä kuuluville. Jaoin iloni ystävän kanssa, rakkaan kanssa. Siinä hetkessä sain ylleni pehmeät hiutaleet, joiden laskeutuessa poskilleni, muistin samanlaisen hetken kuukauden takaa. Miten hiutaleiden viileässä hyväilyssä viipyikin niin hellä rakkauden kosketus. Niiden alla seisoin sydän iloa laulaen. Illalla sain kuulla lapseni suusta, kelle kiitos kuuluu. Tyttökin kiitti ja kertoi hoksanneensa, kuka on voittaja! Niin. Nyt minulla on edessäni neljä viikkoa, joissa vierelläni asuu hiljaisuus. Sain avata sen oikean oven. Nyt otan aikaa kuunnella sydämelleni puhuttua. Laulun sanat" Riko minut, jotta ehjäksi tulla saan..." täyttyivät kohdallani. Tästä tulee hyvä tammikuu. Helmikuu jaksaa odottaa omaansa.

Kurkistan taakse ja siirrän katseen tulevaan

Minun oli aika pysähtyä. Tarkoituksensa tälläkin, vaikken sitä vielä osaa nähdä. Tänään olen antanut ajatuksilleni luvan lainehtia. Olen lipunut menneen vuoden aalloilla ja tähynnyt sydämeni silmin taivaanrantaan. Kiitänyt pitkin joen jäätynyttä pintaa muistoissani. Kulkenut astuttujen polkujeni viertä ja kuunnellut.

 Kuorrutan kiitollisuudella monta mennyttä hetkeä. Olen saanut paljon. Hyvyyden sylissä, vahvoilla käsivarsilla. RAkastettuna, hoivattuna. Olen saanut lapsen lailla heittäytyä suureen syliin, pehmeään ja aina avoinnaolevaan. Armon oksalla olen voinut laulaa niin ilon kuin surunkin säveleitä. Monelle annetulle, osalleni tarkoitetulle olen saanut kartan. Löytänyt reitin ja ymmärtänyt väylän. Mikään ei ole ollut turhaa. Jokainen askel on ollut tarpeen, jotta pääsen perille. Etten eksy.

 

Uuteen edessäolevaan astun luottaen. Puristan kättä kädessäni ja tiedän, että saan askeltaa turvassa. KAikki osalleni aiottu on jo Hänen tiedossaan. Suunnitelma alkavan vuoden päiville on valmiina. Haluan antaa itselleni luvan tuntea sen. Pitää taidon löytää arjesta  ne pienet ihmeet. Toivon voivani olla toiselle se, mihin voimani riittävät. Kulkea,mihin sydämelleni puhuttu johdattaa. Haluan kaikellani uskaltaa heittäytyä yhä hartaammin Isäni syliin. Ammentaa rakkauttaan ja rakastaa. 

 "Rakas Jeesus siunaa meitä, anna meille enkeleitä, siivillänsä meitä peitä, älä koskaan meitä heitä." Tämän olen saanut kuulla tänä vuonna 363 kertaa. Tänäänkin. Huomenna. Ja pyydän seuraavat 365 kertaa. Lapsen lailla haluan luottaa, uskoa ja toivoa. Siipien siunaavaa suojaa pyytää. Sinullekin.

 Hyvyyden helmiä on vuoteeni riittänyt. Ilon, valon ja tyyneyden siemenistä  paljon kauneutta osalleni. RAkkauden, luottamuksen ja ystävyyden versoista on kasvanut vierelleni puutarha, jossa levähtää. Kipu, taakka ja murhekin on mahtunut raidoiksi elämäni mattoon. Harmaa kuitenkin saa värit vain hehkumaan. Ajallaan. Synkkyyden sateen jälkeen raikkaus asettuu kuin aamukaste kimaltelemaan elämän lehdelle. KAikella on ja on ollut aikansa. Tulee olemaan. Kun uskoo ja luottaa.

 

Ystävyyden lahjasta haluan kiittää. Hän on antanut sen voimakseni. Sitä haluan kaikellani vaalia. Suljen silmäni ja näen ystävän vierelläni. Siinä hän on silloinkin, kun matka välillämme on pitkä. Sanansa auttavat, kun pää painuu ja taakka painaa. LÄsnä hän on ollut iloissani. Suruissani. Olemme saaneet virrata kuin vuoripurot alas elämän rinnettä. Ystävyyden virrassa kyyneleet ovat pisaroita. Riemun sekä liikutuksen. Huolen ja helpotuksen. JAettuina. Koettuina. Kohotan käteni kiittämään kuluneista ja annan sijan uusiin päiviin. Uusiin uomiin. Siunauksen tuulen alla.

 

Pyydän vain, pidä meistä huolta!

JA tiedän, että pidät.

RAkkaudellasi, viisaudellasi.

Herra, sinä olet laupias,

muista minua,

osoita ikiaikaista hyvyyttäsi.

Ps.25:6

SIUNAUSTA PIAN ALKAVAN VUODEN JOKAISEEN PÄIVÄÄSI!

Roihutkoon ystävyyden ja rakkauden tuli.

Liplattakoon luottamuksen laineet.

Hetkiä juhlan mentyä

Joulun maut alkavat hiljalleen olla enää muistijälkinä minussa. Äiti ilahdutti tänäkin vuonna minua taatelikaakkusella. Minä niin tykkään sen muistoja tuovasta mausta. Se siirtää minut pieneksi tytöksi mummolan jouluun. Muistojen maku on rikas ja rakas. Aattoaamun puurot mantelilöytöineen lusikoitiin tänäkin vuonna kotavalkean äärellä lumikauneuden keskellä. JOuluaaton hartautta kuulimme tutun papin sanoissa. Juhla-aterian maut ja tunnelmat ovat nyt muistoina sydämellä.

 

 Joulu saa vielä hetken viipyä luonamme. Tunnelmaani hieman tummentaa luokseni saapunut kipu. Vyötäisiltäni visiitilleen varasi sijan. KAverikseen kehooni sai kipuilevan polven. KArvakavereitamme ulkoiluttaessa joulun alla sattui haaveri. Juosta jolkotti tohinan tuoksinassa polveni syrjään ja jätti kivun ilkeän. Tahtomattaan ottavat osansa oloilun pehmeydestä. Miksi, miksi? Sitä mietin ja muistuttelen heti perään, että murehtiminen ei tässäkään auta. Pitää pysähtyä. Aivastellen availin eilistä lumiaamua ja muistin vanhan sanonnan: ei kaksi ilman kolmatta:) Tähän aamuun sain hetkeksi 9vuotiaamme höpöttämään unikuvistaan vierelleni. Sitten jo kipaisi poika keittiöön ja hymyillen kuuntelin kaakaonsa valmistumisen ääniä.

 Vielä sytyttelen aamuhämärässä kynttilöihin liekit. Vielä sipaisen kuusen koristeen kimaltelevaa pintaa ohi kulkiessani. Siirrän oksalta toiselle. En halua päästää käsistäni tätä aikaa, joka antoi omansa. Eilen jo rakas kipaisi aamuvarhain töihin. Aloitti arkensa. Jäin peittojen alle lämpimään. Sain nousta kahvin tuoksuun, kiitos isommalle tyttöselle! Pienemmät kisailivat lautapelejä ja tutkailivat aattoillan saamisiaan. Arki saa osaltamme vielä odottaa! Hiljalleen kääntyy katse taaksepäin ja aatoksista avartuu tila uuden tulla. Siipien suojissaoloa, sitä toivon. Hetkiimme saapuviin.

VAlkeus istuu tiiviisti kaikkialla. Minä tyydyn nyt hetken sen kauneutta haikaillen katselemaan läpi ikkunan. LApset pukevat ylleen ja valjastavat voimansa lumitöihin. Sen jälkeen saavat heittäytyä sen lumoon. Tekevät tunneleita kinoksiin. Liukuvat,laskevat ja hyppivät. Minäkin haluaisin. VAan nyt on aika minun olla aloillani. Illalla saan kuunnella kotatulen laulua. Kertaako menneen  mukavia murusia vai tuoko  jo lähelle tuulahduksen tulevasta. Kuuntelen.Luottavaisin sydämin.

Riihipirtti hiljenee juhlaan

 SAin liikuttua lapsen hakiessa ensimmäistä todistustaan. Hymyilin tuntiessani sisälläni äidinriemun opettajanhelpotuksen sijaan. Tämä vuosi jakaa minulle lahjojaan. Pieniä ihmeitä, joihin saan tarttua ja kiittää. Suuri ihme syntyi lahjaksi meille kauan sitten.......On tullut aika seisahtua sen ihmeen vierelle.

 

 Koti tuoksuu puhtoiselta. Suuri valkea liina on silitetty pöydälle odottamaan juhlakattausta ylleen ja rakkaita sen ääreen. Joulun somisteet ovat löytäneet paikkansa. Illalla kuusi saa omansa ylleen. Tänä jouluna pienimmäisemme saa lukea jouluevankeliumin. Sitä kuunnellessa sydämeni avautuu ottamaan vastaan meille annetun. Kaikellani jään viipymään seimen äärelle. Kiitän lumilahjasta, tuosta kauneudesta, jonka Luoja maalasi eteemme. Kiitän rakkaistani, joille pyydän siunaavan käden viipymistä yllänsä. Kiitän ystävistä lähellä ja kauempana. Kiitän rakkaudesta, jonka suuruutta sanat eivät riitä kertomaan. Annan kyyneleilleni luvan tulla. Ne ovat juhlakyyneleitä, onnen ja riemun pisaroita rakkauden meressä.

 Riihipirtti hiljenee nyt jouluunsa. JOkaiselle, joka täällä piipahtaa, haluan toivottaa kauneinta joulua. Ihanimpia hetkiä rakkaittensa lähellä. Tunnelmallisia ja rakkaudentäyteisiä ilon ja riemun päiviä. Annathan sydämesi laulaa ja kiittää lahjasta, joka lapsessa meille annettiin! Ole siunattu!

Rauhaisaa Joulua!

Tule joulu kultainen

 

Ajatuksissani kapuan kohti suurta. MAlttamaton sydän lyö odottaen. VApahtajamme syntymäjuhla on kohta jo tässä. Koettavana, vastaanotettavana. Minä avaan sydämeni ovet ja tuuletan sisintäni. Mieli on lohdullinen ja tyyni. Nyt jo saan käännyttyä kohti tulevaa iloa. Otan joulun vastaan kaikellani ja annan itselleni luvan olla kuin pieni lapsi.

Kotia on hiljalleen laitettu juhla-asuun. RAkas haki  kahden pienimpämme kanssa kuusen. Se odottaa terassin nurkalla pääsyä paikalleen. NAutin kuusen tuoksusta. Sitä on kotimme saanut jo itsenäisyyspäivältä asti suurissa havukimpuissa. Muistoissani palaan lapsuuteen....kauas mummolan jouluun. Miten voimakkaana kultaisena muistona minussa elää joulukuusen koristelemisen tärkeys. NAutin siitä yhä! Jokainen enkeli, pallo ja kristalli asettuu omalle sijalleen rakastavin sormin. Yhdessä lasten kanssa. Joka ikinen somistus saa ihailun osakseen.

 

 LAhjat ovat peittyneet kääreisiinsä ja odottavat piiloissaan. Jokainen saa jotakin kovasti toivomaansa. Jotakin tuiki tärkeää. Hyödyllistä ja pientä yllättävää. LAhjoissa tänä vuonna vähän on paljon. Joulussa tärkeintä se ei saa olla. Tärkeimmän olemme jo saaneet. KAuan sitten. Sen suuren rakkauden alla haluan levätä tämän juhla-ajan. Omieni lähellä.

 Keskiviikkona sain liikuttua koululaisteni juhlassa. Levänneenä. Iloiten siitä, että tämä vuosi tuli luokseni. Lumihiutaleiden tanssin lumoihin keinahtelin liikuttuneen hymyilevin silmin. Tyttönen aivan säteili valkoisissaan. Miten tärkeää oli, että jokainen pääsi esiintymään. Kaikilla oli osansa, paikkansa. Tonttupoikani toivotti joulua tervetulleeksi luokkansa kanssa. Runon reipas rytmi soi ajatuksissani. Olin niin ylpeä omistani. Kiitollinen. Näissä hetkissä on arvonsa.Seimikuvaelma kosketti puhtoisuudellaan, vilpittömyydellään sisintäni. Kuljin tuohon yöhön vuosien taa ja sain löytää kirkkaan tähden alta lahjan. Armon ja rakkauden lahjan.

 Illalla tyttö pyysi, että äiti, istahda tähän sängylle, kun minulla on paljon kerrottavaa! Ja olihan sitä. Äidin kyyneliin saakka. Miten monenlaisia kyyneleitä olenkaan tällä viikolla itkenyt. Kertoi, miten hyvältä tuntuu tietää, että äiti ja isä huolehtivat. Turvallisena saa käydä unten syliin, kun luottaa, että aikuiset eivät ennen nukahda! Jatkoi: kaikista huolehtii Jumala, eikö niin äiti?! Jutustelimme pitkän tovin. TAlletin sanat sydämelleni. Ne ovat siellä antamassa voimaa ja luottamusta hyvään. SAivat valon tuikkimaan tummuuteen. Kiitollisena lapsen askeleita valaisevasta suljen sormeni ja hymyilen.

JOulun syliin saamme istahtaa ihan pian. YStävän kortin sanat "Iloisella odotuksella on siivet" muistuu mieleeni ja näinhän se toden totta on. Joulun odotuksen siivin kohoan korkealle, kauas huolten ja murheiden luota. Täytän jokaisen hetken ilolla siitä, mitä meille on annettu! Arki saa tuokioksi väistyä.

RAitoja

 Istuin ompelukoneeni seurana. Raitaa. Surinan soidessa korvissa, mittailin mietteissäni oman sydämen kankaani raitoja. JOuluisessa kankaassa punainen, beige ja valkea , mutta nyt omien joulusävyjeni seurana tummempi raita. Miten se onkaan todellisuutta, että juuri kun tuntee olevansa pehmeässä sylissä elämässään, niin huokaukseen asettuu painava taakka. Rikkinäisyyteni, säröni tunnen tänään kipeämmin. Ristiriita asettui rakkauden tunteen rinnalle.

 

 Kunpa omaa itseäänkin voisi tarpeen tullen somistaa. Kuin tuolit joulupukuunsa. JOs voisi itsensä ympärille kietaista nyörin, rusetin. Keventämään tuntoja, antamaan silauksen suloisen. Peittää tummuuden tunnon, työntää pois turhan taakan. Asettaa sivummas sydämessä kuplivan kummastuksen. VAan kun on saanut lahjakseen tuntevan sydämen! Kiitollisuuteen pitäisi kietoa kipukin. Ei sitä suotta jaeta. TArkoituksensa silläkin, niin yritän kääntää itseni taas muistamaan. Tämäkin lasti, jonka alla olkapääni painuvat, on suunniteltu, osalleni aiottu ja tarkoitettu.

 

 Joulua on tänä aamuna laulanut sydämeeni Carola. I denna natt blir världen ny....KLIK!

Ajatuksissani olen matkannut kauas ensimmäiseen jouluun.....Tänä vuonna jouluuni värittyy uudenlainen tunnelma. Sen sanoiksi pukeminen on vaikeaa. Se tunne, joka valtaa sydämeni sopukat. Se kiitos tuona yönä annetusta. Uudesta. Sa rakkaus joka säteili tallin pimeässä lämpöään. Sen lämmön tahdon pitää sisimmässäni. KAikellani ottaa vastaan sen suuruuden.

 

Tätä hetkeä reunustaa haurauteni. Kuuntelen sen ääntä. Itketyn itkun vaimeaa tuntoa. Voisipa sen jo laittaa pakettiin. Pois näkyvistä. Ottaisin esiin kun ensin vahvistat. Kun annat voimia kestää. Kun luottamus asettuu takaisin aloilleen, luottamus hyvään. Luja tunne siitä, että tämä kipu tarvittiin nostamaan esiin jotakin ,joka kääntyy siunaukseksi.

 SYdämelle lasketaan. Sieltä nostatetaan esiin. Sydämeni ääniä olen ehtinyt kuunnella tänä erityisenä aikanani uudella tavalla. Nöyränä. Suuressa sylissä on hyvä olla juuri nyt, heikkona ja silti suuren rakkauden vahvistamana. KAtsahdan kirjan ylle laittamaani pehmeää sydäntä. YStävälle. JOkaiselle erityiselle jotain pientä. Kertomaan, että on tärkeä.

 Pikkuinen pyysi uutta tukkaa. Tiesi tarkkaan, mitä tahtoi. Pitkät palmikot jäivät kampaajalle. Nyt leikkaan tumman raitani kuin palmikon. Etsin sille tarkoituksen. PAketoin. Ja annan CArolan jatkaa hoivaamistani laulullaan.

 

Istahdan sohvan pehmeyteen ja hymyilen. Mustempi saa värit loistamaan kirkkaammin. Kunhan vain näen!

 Herra on lähellä niitä, joilla on särjetty sydän,

hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.

Ps. 34:18