sunnuntai 5. toukokuuta 2013

♥ Niin paljon meitä rakastat♥

Sain aamussani viipyä läheisyydessäsi. Kiitollisuus rytmitti sydämeni tahdit. Kohotin hiljaa hymyten käteni kuin lapsi kurkottamaan kohti rakkautta ja turvaa , Isää. Sinä puhuit tänään minulle. Sanasi piirsivät sisimpääni jotakin äärimmäisen kaunista. Kuin erämaahan olisi piirtynyt virvoittava keidas. Kuvastin, josta heijastuivat sinuun luottavat kasvoni uusin ilmein. Maistelin jaettujen sanojen virtaa, joka tuntui lähettävän kevätlempeitä laineitaan juuri omien viluvarpaideni iloksi. Tiedäthän, se tunne kun laiturin reunalta, kallion poskelta, saa antaa varpaansa kesäveden kutiteltaviksi!

Viime viikoissani viipyi paljon painavaa, ihmetystä, kipua. Olin varpusrukka siipisulat solmussa, kaikki voima poissa, oma oksa kadoksissa ja tuulten tuivertama. Nyt näen, miten löytäessämme lähteen kuivuuden keskeltä, jaksamme kyllä riemuita, vaan huomatessamme veden juomakelvottomaksi, nousee kysymysten myrsky, kuohuu ymmärtämättömyyden koski. Miksi?! Eikö jo riitä, nurisemme kuin kansa kauan sitten. Riittää. Kutsut ja johdatat ja joskus löydämme itsemme silti mahdottoman edestä. Sen mahdottoman, jonka turvin löydämme aivan lähellesi. Haluat nostattaa ne tyrskeet, joiden alta nousee pintaan kaikki se, mikä todella vaatii huutoa puoleesi. VAin koska rakastat meistä jokaista. Kuin linnunpoika lapsenasi avaan nyt suuni suuntaasi. Ymmärrän ,mikä sydämeni lähdettä myrkytti. Miksi vaativat sulkani silittävää kättä. Tänään olen ollut puhtaan veden rantamilla, janonnut, virvoittunut ja riemuinnut. Voimassasi.
" Oon ,äiti ,pieni lintu vain ja suojaan siipien, taas tahdon aurinko kun mennyt on. Nyt ajatukset kulkevat vain hiljaa hiipien. Mä vierelläsi istun tuokion. Mä pääni painan kainaloos niin syvälle kuin saan ja kuulen kuinka sydän lepattaa. Sä kerrot mistä tuuli tiensä löytää maailmaan ja mistä ihmislapset voimaa saa." Tätä lauloi tyttönen tänään vierelläni. Tuo, joka vappupäivänä muiden keltapaitaisten Jippii-lapsosten kanssa täytti kirkon portaat ja jakoi sävelin siemeniä sydämiin. Voi, lapseni, miten paljon sinua rakastan, ajattelen. Ja saman kuulen Isäni huulilta. Kuulethan sinäkin?

10 kommenttia:

  1. Voi Tinttarus kuulen, kuulenhan minä!
    Kiitos sinulle tästä tekstistä♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos taas! Tää sun blogi on ihana lempeä lepopaikka. ♥ Puhdasta vettä minäkin kaipaan!

    VastaaPoista
  3. Hi there, just became aware of уour blog through Google,
    and found that it is reаlly іnformativе.
    I am going tο watch out for brussels. I will be grateful іf you continue this in future.
    А lot of pеople will be benefited from
    yоur ωritіng. Cheегs!

    Μy web page: Journey Manual Nz

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Tinttarus, kun palautit mieleeni tuon ihanan herkän laulun tyttäresi laulaman. Kaunista toukokuuta sinulle, ystävä!

    VastaaPoista
  5. Irmastiina,
    ♥ paras ääni ikinä!
    Kiitos sinulle, jaksat aina jättää merkin käväisystäsi!
    Valon voimaa päiviisi!

    Tiikerimaa,
    mukavasti sanoit, kiitos♥
    Auringon hoivaa!!Ja puhtaitten vetten solinaa!

    Minnukka,
    sinä suloinen♥
    Voi hyvin! Iloa ja valoa ja linnunlaulua!!

    Anonyymi,
    nice to meet you here. You are the very first person from outside of Finland, who left me message. Thank you ♥
    Nice things, you said, I´m happy!!
    See you again here!
    Everything good for your days!

    Hitunen,
    kiitos♥
    Päiviisi paljon kaikkea kevätiloa!

    VastaaPoista
  6. It's perfect time to make some plans for the future and it is time to be happy. I'vе reаԁ thiѕ
    post and іf I cοuld ӏ dеѕіre to suggest you
    few inteгeѕting thіngѕ
    or aԁѵicе. Μaybe yоu саn wrіte nеxt aгticles referгing tο this article.
    ӏ dеsire to read more thіngs abοut it!


    my ωeb site Basic: Take a trip

    VastaaPoista
  7. IHANA!!♥ Täällä sanon, kyynelsilmin...Kiitos rakas ystävä!♥

    Lämpöinen halaus sinulle!!

    VastaaPoista
  8. Kuulolla täälläkin♥

    Luonani olisi sinulle haaste. Käyhän kurkkaamassa ja poimi halutessasi matkaasi. Lämpöinen halaus kerallesi!

    VastaaPoista
  9. Voi miten kauniita tekstejä, luin useamman ja löysin osasta niin itseni, kiitos näistä voimaannuttavista sanoistasi :) Oikein ihanaa viikonloppua, aurinkoa ja keväisiä sulosointuja elämääsi ja riemukasta äitienpäivää.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥