VANHA KELKKA HAAVEILEE................................

Joku Riihipirtin vieras saattaakin muistaa, että minulla on hassu intohimo "kätkeä" metsäämme kaikkea sinne oikeasti kuulumatonta. (Kurkista vanhoja postauksia, jos jäit miettimään, mistä höpisen.... :)) Tämä vanha kelkkapolo löytyy läheltä puuvajaamme, jäkäläisen pikkukallion laelta. Kesällä se saa kyytiinsä kukkaruukun taikka enkelin.....syksyn tullen se aloittaa haaveilun..................................
.....................lumisesta talvesta. Se vaipuu aatoksissaan muistoihinsa....nuoruusvuosiinsa, jolloin se sai kiidättää jalaksillaan nauravia, punaposkisia lapsia mäkiä ja polkuja ylös ja alas.
Nyt vaikka kunnon talvi tänne eteläiseen maamme kolkkaan onnistuisi saapumaankin, saa tämä kelkkavanhus totisena todistaa sitä tosiasiaa, että lapset kaivavat vajastaan esiin uutuuttaan kiiltävät, värikkäät menopelit. No, sen verran minun käy vanhaa kelkkaa sääliksi, että olen aatellut lyhdyn istuttaa sen turvalliseen kyytiin!Pari hypähdystä alas kalliolta....askel, toinen ja stop. Siinä!! JUu, löytyy vielä lisää talvesta haaveissaan unelmoivia...........siinä se nojaa puunrunkoon laiskasti kuin nukkuisi. Mutta tietää se kyllä, että tuleepa sitten lunta tai ei, niin tämä lintukoto pääsee keskeiselle paikalle keittiön ikkunan taa. Siinä se jo monena talvena on uljaasti seissyt vastaanottamassa ruokavieraitaan.2006 tammikuun pakkaspäivän kelkkailukuvan myötä tältä päivältä ja näiltä haaveiluilta HEI!

Myrskyn jälkeen..................

Tämä "koppa" on hyvästellyt kesän kukkaset ja yksikseen miettinyt syntyjä syviä terassin hyllyllä...
Syysmyrsky, joka oli kaadellut vaalimainoskyltit ja vienyt sähköt Suomen talouksilta, oli tuuppinut tuivertaessaan koppapoloisen pitkin maita,mantuja lojumaan.....
Lapset sen poimivat ja pelastivat.............
Se pääsi sisätiloihin lämmittelemään ja mielipahaansa purkamaan.....
Nyt tuossa hyllyllä rappujen reunalla ihmettelee.....
Minäkin ihmettelen.....
Milloinkas pääsisin metsästämme hakemaan siihen jotakin mukavaa kannettavaa.....
Mutta se polvi kun jatkaa kiukutteluaan..... ja niin jatkan minäkin.Tämä kaunokainen puhui minut viime talvena ympäri Loviisan Aitan alakerrassa. Kertoi olevansa yksin ja haluavansa johonkin, missä olisi paljon muita enkeleitä. Aneli ottamaan luokseen.....Pääsi meille Riihipirttiin. Nyt pääsi uuteen paikkaan seinälle.....

Tämän lipaston rinnalle..................

Haaveissa........

Niin se vaan on, että yksi päivä kerrallaan.....Kipuinen polvi kiukutellut eilisillasta. Olo kuin tällä väsyneellä.....Tankkausta c-vitamiinilla. Kauniita katsella, maukkaita maistella!Nyt vaan ootellaan, josko olo alkaisi taas olla, kuin tällä pirteämmällä.....
Haaveissa. Olen muistellut kesää.........................
Ja toivonut kunnon talvea.......................

Raitista ilmaa...auringonpaistetta....IHANAA!!!

Autuas olo.
Jälleen pitää sanoa, että KIITOS!!
Ja niiaisinkin vielä syvään, JOS kykenisin.
Polven toiminta on edelleen rajallista. Ja voinpa tässä paljastaa, että omistan maailmankaikkeuden alhaisimman kipukynnyksen....hmh. Mutta pienin askelin.....

Tänään otin kyllä oikein LOIKAN! Auringonkultaama luonto houkutteli siinä määrin, että nakkasin kameran taskuun ja kyynärsauvat ojoon, aimoannos uskallusta ja yritteliäisyyttä ja siinäpä se: Olin 9 vuorokauden jälkeen vihdoin ULKOILMASSA!!Oma tuttu pihapiiri tuntui paratiisilta. Könkkäilin ympäri talon, terassin raputkin selvitin! Sitten pikkukierros nurmikon kautta. Oi oi oi, miten huumaavalta tuntui vieno syystuuli kalpeilla kasvoillani. Nautin jokaisesta kuivuneesta lehdestä, rynttyyn painuneesta perennasta, sammaleesta kallioiden kupeessa,.....JIPPII, miten elämä hellii!! Uskollinen karvainen ystävämme kiikutti ihmeissään rakasta palloaan minulle ja istahti tottuneesti odottamaan potkua. AUTS! Pelkkä pallon potkaisemisen ajattelu aiheutti viiltävää tuskaa polveen.....Liika on aina liikaa. Töytäisin kyynärsauvallani palloa....melkein metrin päähän :) Arvaattekin varmaan, kokiko koirulainen ulkoiluhetkemme yhtäkään vertaa samanverran hurmaavana kuin emäntänsä! Onneksi saapuivat pikkuhiljaa koululaiset kotiin ja pääsi karvaveijarikin lenkilleen.

Sitten tuon maagisen hetken aiheuttaman intoni lumoissa päätin könkätä vielä kurkistuksen kasvimaalle.......Viimeiset salaatit ja pinaatit hymyilivät (ehkäpä virnuilivat?!) minulle. Kyynärsauvat saviset, mieli iloinen! Enkä edes suostunut harmistelemaan rikkaruohojen vallankaappausta...Ja sitten alkoikin jo polvi toppuutella.....shh....mars sisään ja kylmäpussi polveen, emäntä makuulle!Voimakas uhmaikä iski kesken kaiken.....vielä hitaasti.....pieni hetki vielä.....kurkistus puuvajalle. Siellä se seisoi paikoillaan. Vanha kaappi tuntui kertovan: menehän nyt! Toivu kuntoon, jotta jouluun mennessä saisin ylleni jotain kaunista.....Hmmm.....Löytyisikö teiltä rakkaat ystävät ehdotuksia tuohon heinäseipäistä kootun puuvajamme päätyyn?! Kaapin päälle...ikivanhoihin seinään nojaaviin tikkaisiin?

Mutta nyt iso lämmin kiitos vielä kaikille toipumista toivotelleille!
Kiitos kiitos kiitos!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Aurinko alkaakin jo painua mailleen. Tämä oli hyvä päivä.

I BELIEVE IN ANGELS...........

Enkeleitä elämän täydeltä! Polvi alkaa hiljalleen taipua. Oi, onnellisuutta 90 astetta!! Joten istahtaminen ilman suurempaa tuskaa mahdollistuu. Kiitos! Enkeleitä könkkäilin tänään kyynärsauvojen siivittämänä kuvaamassa.

Arvontakin kaikessa arvokkuudessaan on saatu suoritettua: and the winner is.....(=rumpujen pärähtelyä :)).....Mari from Wanhatar!! Onnea Mari! Lähetän sinulle (kunhan selvittelen mihin?) herkkien hetkien tahi syysflunssan varalle ENKELINENULIINAT, jotka ovat peräisin Loviisan Aitasta.....sekä pikkuruiset vaaleansiniset vanerisydämet, jotka voi laittaa vaikkapa pakettikortiksi. Reiätkin niissä on ,vaikkei kuvasta näy!Sade on siivittänyt tätä päivää. Ankeaa, harmaata,mutta rauhoittavaa ropinaa.....
Kaksi keskimmäistä lapsukaista joutuivat olosuhteiden pakosta saapumaan koulusta kotiin polkupyörillä 4 kilometrin taipaleensa. Olin henkisesti ladannut itseni kohtaamaan kiukkuiset, litimärät, henkisesti nujerretut lapset, vaan ei!!!!!Ei sinne päinkään! Ovelle kolkuttelivatkin iloiset, punaposkiset, kylläkin liti-ja vielä lötimärät koululaiset kuorrutettuina pyörän lokasuojien heittämällä savensekaisella hiekalla. Ekaluokkalainen ylvästeli ääneen:"Äiti mä oon AIVAN märkä! Tosi paljon satoi vettä! Hiukan siistii!" Ja taas piti minun tarkistaa ankeita aikuisenasenteitani. Mutta hurraa goretexit ja drymaxit!!!!!Tämän hetken lopuksi , tyttöjen huoneiden enkeleiden kera laitan lempirunoilijaltani runon "Vesipisara":
Kuin hento vesipisara
elämäni on,
vaan sinä olet valtameri
suuri, pohjaton.

Kun haihtuu vesipisara,
jää meri elämään,
ja pisarakin painautuu
sen syliin lepäämään.
Enkeleitä tähän päivään, huomiseen, jokaiseen.................................................

POLVIOPERAATIOSSA.......

Syysflunssa alkaa olla selätettynä runsaiden rohtojen, kuumien hunajavesikupposten ja lukuisten peitonalushetkien avulla. Uutta jännitystä elämään tuo tiistaina operoitu polvi. Kyllä tässä päivänä muutamana olen taas osannut olla kiitollinen siitä, että on jalat, joilla köpsötellä etiäpäin ja kaksi kättä, joilla puuhastella! Nyt kun kädet on varattuna kyynärsauvojen pitelyyn ja toinen jalka "roikkuu" toimettomana polvi kääreissä, niin yksinkertaisetkin elämän itsestäänselvyydet ovat SUURTEN ponnistelujen takana. Toisaalta: ai, kun tuntuu kivalta olla kerrankin kaiken huomion keskipisteenä :) Lapset kiikuttavat kilvan vesilasia, lukulaseja ja aikakauslehtiä, pikkupurtavaa (=KARKKIA!!!!!!!!!!!!!) ja mies keittää kahvit ja kyselee, mitäs äitsyn tekisi kaupasta mieli.....Juu, edelliseen postaukseeni viitaten: elämä on iso kasa pieniä paloja, joista MUISTETAANHAN olla kiitollisia. Kohta pääsen taas minäkin kävelylenkille metsäpoluille.......
Ainiin! Ystävät hyvät! Edellinen postaukseni sai 11 kommenttia ja olin jo julkistanut tuon hupsun ideani juhlistaa 10 kommentin täyttymistä pikkuruisella yllätyksellä arpoen!! Siispä nyt tuumasta toimeen: Aion (kaikki vaan on juuri nyt hiukan verkkaisempaa & vaikeampaa.....) rustata kaikkien kommentin jättäneiden nimet lappusille ja viikonlopun aikana suoritamme lapsosten kera suuren juhlan ja jännityksen siivittäminä arvonnan, jonka tulos paljastunee seuraavan postaukseni yhteydessä!

Ystäväni kävi kahden lapsensa kanssa minua tervehtimässä. Hän kun tiesi avuttoman tilani, toi tullessaan pakastepiirakat ja pakastepullat sekä muovikassillisen hedelmiä. Sain istuskella samaisessa kontti ylhäällä-asennossa tekemättä mitään, vain rupatella mukavia ja katsella kuinka ystäväni pilkkoi ihanan hedelmäsalaatin ja paistoi pullat ja piirakat. Ihanaa! Kiitos ystävistä :)

Raahautuminen tähän koneelle ja istuskelu luonnottomassa asennossa toinen kontti suorana pianojakkaran päällä voisi olla näkemisen arvoista, mutta jätän sen vain lukijan mielikuvan varaan.....Mutta jopa itseäni hymyilyttää.......

Ennen kuin lysähdin tähän, yritin ottaa kuvan, pari , jotta saisin tunnelmat juuri tämän päivän tapahtumista.....liian suuri urakka ilman kaikkia käsiä ja jalkoja! Ja kun juuri nyt nautin yksin kotona olon harvinaisesta tunnelmasta, ei ollut niitä tutun turvallisia apureitakaan! Ovat jääkiekon parissa mies ja lapset.......(Ja luottavat minun makoilevan sängyssä polvi tyynytornin päälle tuettuna! )Siispä kuvallinen antini tällä erää on hieman niukka :)

Hiljalleen laskeva aurinko kultaa taivaanrantaa. Tämä syyslomapäivä on ollut antoisa ja kaunis.
KIITOS siitä.

Mukavia syksyisiä hetkiä teille kaikille toivotellen, Tinttarus-toipilas Riihipirtiltä

ELÄMÄ on KOLLAASI.........

Elämä on suuri ihme jo sinällään. Olen viime aikoina tietoisesti ruvennut muistuttamaan itseäni: Sinun tulee olla kiitollinen, siitä kaikesta, mitä on. Kiitos siispä elämästäni. Pienistä paloista koostuu suuri kokonaisuus, vähän kuin elämänkokoinen palapeli. Rakennamme sitä osa kerrallaan ja riemuitsemme sopivista paloista, toisaalta emme saisi antaa vääränkään palasen lannistaa, vaan yrittää kahta enemmän. Niin. Pala palalta eteenpäin.....

Päätin tehdä neljä pientä palapeliä, kuin neljä vuodenaikaa kokonaista vuotta rakentamassa.
Olkoon ensimmäisen nimi: KAIKEN ALKU- vihreää ja vehreää, kuin luonto keväällä....
Toisena kuin kesän väriloisto luonnossa: INTOHIMO-elämän pienistä asioista voi nauttia suuresti! Elämä kaipaa välillä väriä. Siitä pitää ammentaa iloa synkempiin hetkiin.....

Kaipaamme elämäämme lämpöä. Kun paleltaa, haluamme lämmintä ylle! Kun murhe valtaa mielen, kaipaamme toisen ihmisen lämpöä. Mikä voikaan lämmittää sydäntä joskus enemmän, kuin läheisen ihmisen läsnäolo, kauniit sanat, välittäminen.....Olkoon kolmas palapelini nimeltään ME- yksin ei meitä ole luotu olemaan.....Muistetaan elämänmittaisella matkallamme läheisiämme!
Neljäs palapelini on ristitty olemaan HARMONIA- kaiken tulisi säilyä tasapainossa. Kuten talvella aika pysähtyy, luonto rauhoittuu. Kaikki on olemassa, mutta suojassa lumen ja levon maailmassa. Ihmisen elämään sisältyy tänä päivänä hirmuinen määrä virikkeitä. Olen ruvennut omille lapsilleni opettamaan pysähtyneiden hetkien arvostamista, pienistä asioista nauttimista ja summa summarum sitä kaiken alussa kertomaani elämän arvostamista.