keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Siemeniä

 Olen viipynyt pehmeässä tekemättömyydessä. Iloinnut suloisesta siemenpussista, joka saapui luokseni täältä. Kiitos! Pieni muistutus siitä, että jossakin tuon kimaltelevan valkean kauneuden alla lepää multava maa. Nyt ovat ensimmäiset siemenet odottelemassa pääsyä osallisiksi kasvun ihmeestä. Kevään korvalla nuo Anun lähettämät valkoisen Punakosmoksen siemenet muistuttavat helmikuisesta ystävänpäivästä:) Kevätkylvön lailla, minussakin kasvaa ja vahvistuu, versoaa. Uskon siemen.
RAkas toi tulppaaneja. Maanantaina. VAstaleivotun leivän tuoksu ja palamaan laitetut kynttilät ottivat vastaan kuorosta saapuilevaiset. Pieni hemmottelu arjen keskellä nostattaa hyvänolon hyrisemään sydänalaan. Tänään istuessani sohvan pehmeässä sylissä hyvä kietoutui vierelleni. Löytyi lukemastani, kumpusi kuulemastani, yltyi ymmärtämästäni. Sanat ovat kuin siemeniä. Kun ne osuvat oikeanlaiseen maaperään, alkaa kasvu. Sydämelläni kasvavan taimen kasvua haluan vaalia. Kitkeä sen tyvestä kiireen, epävarmuuden, vaatimukset ja huolien liian painon. LAnnoitan lempeydellä ja luottamuksella.

TApasin ystävän. Kerroin, miten tekemättömyyteeni on mahtunut niin paljon oman sisimmän siementen kasvua. Janon ja nälän tunne, johon ei auta ruisleipä eikä juureskeitto. KAipaus, joka ei väisty rakkaan halatessa. On ollut tilaa ja aikaa Hänen läsnäololleen. Jokaiseen päivääni olen Hänet päästänyt. Hänen voimassaan löytänyt uutta ja antanut sijaa uuden versoamiselle. Ehkäpä saanut siemenpussin taskuuni viljeltäväksi. Näiden siementen eräpäivä ei umpeudu. Itävyys ei vähene. VAloa ja vettä on aina tarpeeksi.
Tänä iltana on minun vuoroni viritellä kotiinsaapuville tuoksut ja tunnelmat. 
Rakkaalla on syntymäpäivä. On minun vuoroni hemmotella:)

VAikka ensilumesta on jo aikaa, jaan kanssanne lempikynäilijäni ajatuksen:


Mitäpä siitä,
jos ensilumi
sataa puutarhan ylle.
Unelmat eivät kuihdu.
Kylvetty ei katoa.
(Anna-Mari KAskinen)

17 kommenttia:

  1. Tänään ajattelin sinua kiitoksella ja lämpimin kämmenin♥(ne ovat kuin mustat runot,sanoin kolmas tytär:))
    Olen iloinen tästä ystävällisyydestäsi ,jonka tunnen kantavan minua arjessani niin sydämellisesti.
    Kiitos siemen lähti itämään myös minun ajatuksissani ,nyt on raskasta ,mutta jaksan.Ihanaa iltaa teille.
    Maria

    VastaaPoista
  2. Niin kaunis ja herkkä postaus!!<3<3
    Aikaa ja tilaa - niin - sitä pitää välillä ottaa Hänelle, ajatuksissa rauhoittua, hyvän olon saada sydämeen, rauhan mieleen, antaa uskon siemenen kasvaa...Mennä Isän syliin, kun tuntee siinä epäonnistuvansa ja luottaa Hänen rakkauteensa, silloinkin, kun itse kokee ettei sitä ansaitse.
    Iloa ja lämpöä viikkoosi,Ystäväin!<3

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus ja todella kauniita kuvia. Ihanaa keskiviikko illan jatkoa

    VastaaPoista
  4. Olen kiitollinen postauksestasi <3 Oikein siunattua ja suloista ystävänpäivän viikkoa sinulle ihanainen tinttarus!!!
    Kuinka tärkeää onkaan antaa meihin kylvetyn siemenen saada kasvaa ja versoa ja tuottaa hedelmää Taivaan Isän huomassa ja armossa!

    VastaaPoista
  5. Minäkin sain ihania tulppaaneja isännältä, kyllä kovasti lämmittää mieltä! Enkelirikasta viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Sain levätä lempeissä sanoissasi ja levollisissa kuvissasi - kiitos ihanainen♥
    Ja nuo Anna-Marin arvokkaat sanaset; unelmat eivät kuihdu eikä kylvetty katoa - tämän kun muistaisimme vaikeuksien keskelläkin..
    Valoa viikkoosi!
    Lämpöisin ajatuksin, Hannah

    VastaaPoista
  7. Kiitos Tinttarus... tänä talvena sanasi ovat vahvistaneet uskoani Taivaan Isään ja tämä usko on auttanut minua suuresti surun keskellä. Kiitos rukouksistasi mieheni puolesta, rukouksemme on kuultu. Peikko edelleen kuvassa mukana, mutta on posiitiivisiakin asioita lääkäriltä kuultu.
    Tietäisitpä miten hyvältä tuntui lukea, että olet ajatellut minua.... Kiitos!

    VastaaPoista
  8. Sanoissasi sain levähtää ja tuntea hyvää oloa. Lämmin rutistus sinulle ystävä.

    Anu
    ps. siemenet muistuttavat ilosta uuden edessä ja siitäkin, miten saadaan elämässämme nähdä kasvua, kun vain avaamme silmämme näkemään. Kasvua Hänessä. Siinä on ilo ja riemu.

    VastaaPoista
  9. MAria,
    :) mustat runot! Ihanasti ajateltu. Minussa hypähtää ilo, kun ajattelen sanojesi viestiä. Jokainen itämään lähtenyt siemen saavuttaa suuruutensa, kun aika on! Onpa sitten, ilon, kiitoksen, uskon tai kauniin pienen kukkasen:)
    KAnnan sinua ja läheisiäsi tiukasti rukouksissani. Ja minä en saa aikaan, Hän saa. Jos voi tehdä sitä kauttani, on kiitollisuuteni mittaamaton. Halaus sinulle ihanalle!

    Marge,
    kiitos. Aika, jonka nipistää Isän läsnäololle, ei mene hukkaan. Kun antaa sydämessään tilan ja luvan asettua, Hän sen tekee. Ja me saamme vain ammentaa hyvyyttään ja huolenpitoaan. Voi hyvin ystävä!

    VastaaPoista
  10. Johanna,
    kiitos sanoistasi. Olen innoissani yrittänyt opetella valokuvauksen saloja:) Hiljalleen ehkäpä opin uutta.....
    Mukavaa torstaita!

    -T,
    hymyn nostatit suupieliini sanoillasi ja hyvän olon sisimpääni, kiitos.

    VastaaPoista
  11. Kaunis postaus jälleen! Kiitos!

    Mietin että, mahtaiskos sinusta tulla kirjailija.. niin hyvin osaat pukea sanoiksi tunteesi..
    Ehkäpä proosan tekijä tai sitten runojen?!

    Siunattua päivää ja kohta tulevaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Purnauskis,
    tulppaanit on vaan niin ihkuja:) Onneksi rakas on oppinut, että niitä saa tuoda kotiin milloin vain ja aina olen yhtä kiitollinen ja riemuissani:)
    Enkeleitä sinunkin luoksesi ja suloisia hetkiä!

    Hannah,
    huokaisen kiitokseni sinullekin. Tuntuu niin hyvältä kuulla, että sanani ja kuvanikin lepopaikan tarjoavat:) Anna-Marin sanoissa on minun lempparilepopaikkani:)
    Iloa ja valoa ja lempeitä ajatuksia sinun luoksesi!

    Irmastiina,
    sanasi saavat kyynelhelmet silmiini. Sormet laitan sormieni lomaan ja kiitän Taivaan Isää. Hänen huolenpitoaan pyydän osallesi edelleen.
    Sinua ja miestäsi lämpimästi ajatuksissa ja rukouksissa kantaen. Meidän pyyntömme, kiitoksemme ja huokauksemmekin kuullaan.

    Anu,
    kiitos sinulle ihanalle. Siemenpussi odottelee kevään saapumista ja jokaisen siemenen saan istuttaa iloiten!
    Uutta kasvaa meissä ,kun annamme siihen tilan. Uutta Hänessä.
    HAlaus sinulle, ystävä.


    Esther,
    ihan poskilleni hiipii vieno puna. Oi, olisi ihanaa saada laittaa sanoja kansien väliin...
    Kirjoittamani on tällaista ajatusteni virtaa....usein on tunne, että laitan sanoiksi sen, mitä Isä sydämelleni laskee:)
    Iloa ja valoa luoksesi!

    VastaaPoista
  13. Aivan ihastuttavia sanoja ja ajatuksia. Kolahti juuri nyt minuun :)

    Mukavaa torstaiehtoota!

    VastaaPoista
  14. kasvun ihme on meissä kaikissa, itsessämme..
    Kun saamme valoa, huolenpitoa..

    Ihmettelen kuitenkin, miksi varjojen maassa, surujen keskellä tapahtuu enemmän kasvua, laajentumista, jos ei sitten ihan kaadu maahan..
    Miksi silloin on enemmän läsnä elämässä..
    Miksi itku pysäyttää enemmän kuin nauru, huokaus hiljentää ..
    Miksi silloin on enemmän kysymyksiä..

    Ja kun myrsky riepoo sut alas, nöyränä mutta tyhjänä vain pysähdyt..

    VastaaPoista
  15. Kaunis kirjoitus, samoja tuntemuksia varmasti jokaisella silloin tällöin. Ne on arvokasta tiedostaa.

    Kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
  16. On niin totta, että pienet hemmotteluhetket arjen keskellä ovat tärkeitä. Nuo mainitsemasi kukat ovat sieltä parhaimmasta päästä; tuovat ihanaa valoa ja väriä harmaisiin ja nyt niin kylmiin päiviin. Täytyisi itsekin muistaa käydä ostamassa. :)

    Onnellista viikonlopun jatkoa sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥