keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Uuden edessä luottaen

Kuuntelin nukkuvan kodin hiljaista tuhinaa. Hienoinen levottomuus keinutti yöaalloillaan. Keho ihmettelee saamaansa ja koittaa asettua uomiinsa kuin askelman päässä vuoroaan odotteleva uutukainen vuosi. Uusi ja puhdas alku, palanen elämätöntä elämää iloineen ja suruineen. En malta laittaa pientä muistikirjaani ulottuviltani. Listaan ilmaantuu kiitollisuuden hippusia, ihmeitä iloittavaksi. Kummitytön nuttura, kämmenteni välissä lämpimät lapsenposket, joiden kummuilta sain poimia vilpitöntä iloa. Apteekin tädin kaunis palmikko. Ja loskaksi muuttuneen lumipeitteen litsahdus saappaan alla apteekkireissulla. Kannan alkavaan vuoteen listani ja jatkan, jatkan, jatkan. Miten hyväätekevää onkaan poimia iloja ja huomata, että niitä ihan tanssahtelee ympärillämme. Aivan hiljaisin ja vaimein askelin, etteivät häiritsisi. Niiden helmeily sykähdyttää! Haluavat tulla hyväksytyiksi, huomatuiksi sellaisina kuin ovat. Riemuitsen jokaisesta löydöstäni! Ja tiedän, luotan, uskon, että saan kartuttaa listaani läpi alkavan vuoden kulun! Siunaavien käsien suojassa. Itsenäni.
Vuoden viimeisenä päivänä käärin hellästi ja vaalien talteen sen hyvän, joka osalleni oli suunniteltu. Itselleni avattu uusi arki. Esikon opiskelupaikka. Poikasen menestyksekäs palloilu ja oikeaksi osoittautunut opintopaikan valinta. Tyttösen vilpitön into niin monen edessä. Neitosen elämässä viipyvä hyvä. Isän elinpäiviin riittävä terveys vaikean sairauden rinnalla. Äidin levollisuus vanhan tutun muututtua olemaan täynnä levollisuutta ja pientä onnea. Rakkaan rakkaus, myötäkuljetut askeleet ja huolenpito. Kodin kauneus ja lämpö. Ystävyyden lahja. Lähellä ja loitompana olevat tärkeät. Rukoukseen ehtivät omat kädet. Sydän, jonka uumenissa sykkii luja luottamus kaiken antajan hyvyyteen. Silmät, jotka väsymyksenkin hetkellä jaksavat avautua näkemään huikeat pienet ihmeet!
Käännän katseen kohti alkavaa! Lapset odottavat hiipivää pimeyttä. Reppu on pakattu ja uutukaiset lamput ladattu. Lähimetsään suuntaamme askeleemme. Niin, minäkin, vaikka voimat ovat vähäiset. Löydän hajanaisia aatoksia sisimmästäni. En lähde valloittamaan vuoria, kohotan silmäni tavoittamaan vain tutun metsän sylissä kohoavan kallion laen. Sinne jaksan kiivetä kokemaan lasten riemun, tuntemaan rakkaan käsivarret hetken ympärilläni. Vasta kun on lupa rakettiriemuun! Illaksi syttyy kotatuli. Maistelemme herkkuja, ihmettelemme mennyttä ja pyydämme yhdessä suojaa uuteen! Niinkuin tipautan sulan tinakengän saamaan uuden muodon kylmään veteen, jättäydyn muovattavaksi Luojani käsiin. Paras suunnitelma on se, joka valmiiksi on laadittu. Siihen luottaen suljen vanhan ja avaan uuden. 

Psalmin sanoin pyydän: Varjele minua niinkuin silmäterääsi, peitä minut siipiesi suojaan! Aamen.
Suljen sinut saman pyynnön suojaan, kulje luottaen, saakoon ilo ja toiveikkuus olla valona poluillasi vuoden 2015 päivissä!

lauantai 27. joulukuuta 2014

Tänään puhun kuvin♥

 Talven lumo levittäytyi juuri juhlan alle. Jääkaapin oveen lapset olivat laittaneet arvelumme, mitä kukin ajatteli mustan maiseman ympäröidessä, voiko jouluun yltää valkeus. Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo, hymyilen ajatuksissani, joihin mahtuu nyt kovin heiveröisesti ja hauraasti. Niin suurta luottamusta on lapsenkaltaisuudessa! Riemu lumentulosta oli valtava! Joulu sai puitteekseen puhtauden. Kuusemme alla lepää vanhan nukenkehdon keinussa kapaloihin kääritty suuruus! Puhtaus♥ 
Omat askeleeni jaksoivat aattoaamussa kulkea kotatulen tunnelmaan joulupuurolle. Eilen astuin varoen nuuhkimaan pakkasraikkautta tuokioksi. Lapset ja rakas ovat luistelleet, metsälenkkeilleet ja puuhanneet ulkosalla. Olen iloinnut rinnalla ikkunan läpi hymyillen. Joulupäivän illan  saunasta uskalsivat pikkuiset kirmata ilkosillaan ympäri talon. "Pistipä veren kiertämään!", riemuitsi poikanen poskillaan onnenpuna. Nyt pulkkailevat ja nauttivat lomaolosta mummolassa. Minä hörpin höyryävää ja iloitsen äidin kutomista villaisista polvisukista sekä ikkunan takaa avautuvasta kuulaudesta. 

 Rauha sisimmässä. Rakkaimmat vierellä. Esikon lukiesssa aattoillassa evankeliumia tunsin sydämen hypähtävän yksinkertaisen onnen voimasta. "Luit kauniin rukouksen", kuiskasi rakas painaessamme päät etsimään unta. "Kiitos ,yllätyin iloisesti lahjastani", iloitsi neitonen vähästään. Veljesten erityinen yhteys. Joulukodin kauneus. Tyttösen laulu ja kitaransa heleät sävelet. Kiitollisuuden kiteiden vaimea kimmellys. Esikon antamassa kynttilässä palaa kolme sydäntä. Isä, Poika, Pyhä henki. Pyyhkäisen kyyneleen nuhaisten kasvojeni kummulta. Syntymäjuhlansa keskellä Hän on vierellämme eikä häviä, vaikka  kynttilät sammutetaan, kuusi kannetaan pihan perälle ja arki asettuu juhlan jälkeen omiin uomiinsa. 



 Kuljetan katsettani kodin pienissä ihmeissä. Pysähdyn kiittämään. Ja tunnen rakkauden lämmön. Flunssa häipyy , vaikka nyt pitääkin lujasti otteessaan. Olen malttamaton kuin pieni lapsi. Tämä tunne, että ihan pakahdun pelkästä ajatuksesta päästä peuhaamaan lumisen kotimetsän uumeniin.....Kiitollisuus kietoo käsivartensa antamaan lohtua, luottamusta. Lepään vielä hetken♥



maanantai 1. joulukuuta 2014

Tuhat lahjaa ♥

Katseeni poimii talteen tämän hetken kauneutta. Hiljaisuuden vierelläni soittama vaimea melodia tuudittaa joulukuun ensimmäiseen päivään sytyttämäni kynttilän liekkiä kirkkaan lasimaljan sille tarjoamassa pesässä. Rakkaan antamien ruusujen terälehdiltä löydän yhä valkeuden. Maisemasta se suli liian varhain. Ensilumi untuvineen ehti maalata sydämelle hennon  vanan, valonsäikeen, johon tarttua, kun hämärä syleilee. Pöydän kulmalla lepää Tuhat lahjaa. Kirja, jonka kantta sipaisen ohi mennessäni. Hymyssäni istuu hiven haikeaa. Tänään rivit loppuivat, jättivät sydämelle nöyrän kiitollisuuden, rauhan. Kirjaa oli vaikea laskea irti käsistään. Luettujen sivujen jakama valaisee, osoittaa polkua läpi seuraavan saapuvan pimeän. Kyynelhelmien kostuttamat sivut muistuttavat siitä, miten päiviimme kätkeytyy tuhansittain hetkiä, joissa voi nähdä Jumalan äärettömyyden. Luulin osaavani tarttua hetkiin, huomata pienet arjen ihmeet, poimia talteen tärkeän ja lausua hiljaisen ,luottavaisen kiitoksen Kaiken antajalle. Luulin. 

"Kun keskityn hetkeen täydellisesti, ajan kulku hidastuu ja elän hetken koko täyteyden, reunoja myöten täyden hetken.", kirjoittaa Ann Voskamp. Tämän kirjan luettuani, haluan tehdä hänen laillaan. Alan hengittää kauneutta vierelläni.  Kiitos kustannusosakeyhtiö Uusi Tie tästä lahjasta! 

Ann Voskamp haastettiin kirjaamaan ylös tuhat asiaa, joita rakastaa. Annin elämään oli mahtunut paljon vaikeaa. Tragedioiden keskellä huulille noussut huuto "Voiko Jumala olla hyvä?!" Hän tarttui haasteeseen.
1.     Aamun varjot vanhoilla puulattioilla.
118. Tulenräiske takassa. 
363. Auringonsäteistä heijastuvat värit saippuakuplissa.
882. Hampaattomat hymyt.
1000. Ylösnousemuksen kukka, Amaryllis, lahja, jota odotin vuoden.
Lista ei pysähtynyt tavoitettuun tuhanteen, vaan se jatkuu yhä. Omassani on nyt 57. 
"Kiitoslistan kirjoittaminen on Jumalan hyvyyden ajattelemista"
 "Todellinen rakkauden haaste, joka edellyttää, että astun Hänen läsnäoloonsa, kuuntelen Hänen rajattoman rakkautensa puhetta ja opin tuntemaan Hänen määrättömän armonsa." 
Ann Voskamp uskoo, että kiittämisestä voi tulla elämäntapa. Ihmiset hänen lähellään alkoivat huomata muutoksen, jonka eucharisteo- kiittämisen kieli- hänessä sai aikaan. Tuska, katkeruus, viha ja kauna väistyivät, antoivat tilaa Jumalan olla syvemmin läsnä. "Onko niin, että vasta, kun elämästämme otetaan jotakin pois, yllätymme, miten yltäkylläistä se on."  Metsämme reunassa kohoaa kallio. Aika ajoin löydän itseni istuskelemasta sen laelta. Kyykin hopeanharmaalla jäkälämatolla ja ihmettelen alas levittyvän tutun maiseman nostattamaa tyytyväisyyttä. En haikaile kaukomaille, en tavoittele taivaan tähtösiä.  Kalliohetkissäni ristin käteni ja puhun Jumalalleni. Kiitän ja kyselen. Ja Hänen läsnäolonsa kietoo minut kirkkaimpaan tähtisateeseen, armon sadekuuroon. 

Minulla kalliotuokioni, Annilla peltohetkensä, jossa miltei kosketti kuuta. "Käännän kasvoni tummuvalle taivaalle, jota kuun suunnaton helmi valaisee; makaan liikkumatta pellolla. Makaan siinä kauan. On elokuu. Varpunen lentää ylitseni matalalta, yllättää minut. Kuu on niin valkoinen. Voisin maata tässä ikuisesti, kuiskaillen ainoaa kieltä, jolla voi ilmaista kunnioitusta Jumalalle: kiitollisuuden kieltä.", hän kirjoittaa Nyökyttelen ahnaasti lukiessani, sydämeni syke tiivistää tahtiaan, innostun ja kiitän. Kiitän. Ilo pulppuaa, pyyhkäisin nopeasti näkökenttää sumentamaan vierähtäneen liikutuksen kyyneleen , jotta näkisin sanat selvemmin. Ahmin ajatuksia ja linkitän niitä omiin sisälläni olleisiin. Sydämeni voi olla yhteydessä Jumalaan missä vain! Myös elämän synkimmissä hetkissä Hän on läsnä. Hän tekee työtään, jotta Hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi. Jumala on aina hyvä. Raskaimmissa hetkissämmekin. "Kiittäminen rakentaa luottamusta.""Kun sillat tuntuvat pettävän, me putoamme Kristuksen turvalliseen syliin, todelliselle sillalle, emme toivottomuuteen. On turvallista luottaa! Saamme olla heikkoja ja jatkaa matkaa, sillä Hänen voimansa tulee täydelliseksi suuressa heikkoudessamme ja naulojen puhkaisemat kädet auttavat meidät pystyyn."
Kirjan luettuani hamuilen Raamattuni lehdiltä Ann Voskampin kirjaansa tallentamia sananpaikkoja. Ilo ja kiitos- eucharisteon ihmeet. Opeta minua näkemään, huokaisen hiljaisen pyyntöni. Haluan oppia löytämään Jumalan läsnäolon ruusun piikissä, harmaan pellon aavassa keikistelevän harakan pyrstössä, lasteni olankohautuksissa. Tahdon nähdä! Tahdon kiittää! Luottaa! Kiitos edeltää aina ihmettä, sanoo Ann Voskamp. Ilo pienestä tekee elämästä suurta! "Hän ottaa elämäni käsiinsä ja muuttaa sen siunaukseksi."

Tämä kirja kosketti , hipaisi ihon alle syvemmin kuin yksikään lukemani kirja. Rivit punoivat sydämeni eteisiin kiitospitsiset verhot. Kirja pitää hennoin säikein minua otteessaan yhä. Puristan sitä sylissäni, en malta olla palaamatta sen lehdille. Kauneuden näkemisen nälkäni on kyltymätön! Kiitoksen lahjan löytäminen muutti Ann Voskampin elämän. Tämä lukukokemus liikahdutti jotain omassani. Tuhat lahjaa-kirjan suomentanut Susanna Hirvikorpi saa minulta lämpimän kiitoshalauksen. Hänen on onnistunut pujottaa juuri oikeat sanat avaamaan Voskampin herkkää , hetkittäin jopa runollista tapaa ilmaista ajatuksiaan ja oivalluksiaan. 

58. Pienten kivien pyöreys lasikulhon syvyydessä 59. Kirjan välistä pilkottava silkkinauha. Jatkan omaa listaani. Otin haasteen vastaan, ota sinäkin! Mutta lue ensin tämä ihana kirja:)

- Tässäkin Jumala on-