Voi itku sananmukaisesti :'( Muistan puolentoista vuoden takaisen bernimme poismenon yhä läheisesti. Ikävä tulee vieläkin hetkittäin, mutta suurin suru on helpottanut. Mutta esimerkiksi nyt kun luin tekstisi, niin tunnen rinnassani sen tuskan, jota varmasti sinä tällä hetkellä tunnet. Voimia surun läpikäymiseen <3
Voi. Muistan sen surun, kun oma sakemanni jäi auton alle. Se suru on suunnaton. Perheenjäsen poissa. Voimia sinulle toivon. Joskus tuska helpottaa, suru ei katoa koskaan.
Voi miten surullista... Otan kovasti osaa suruunne.
Meillä kuoli ensimmäinen lemmikkimme (kissa) pari vuotta sitten kun hyppäsi tyttäremme sylistä suoraan auton alle. Ihan kamalaa se oli kaikille... Varsinkin 11-vuotias tyttömme, joka oli siis yrittänyt viedä kissamme turvaan ison tien toiselta puolelta kodin puolelle, oli tapahtuneesta niin järkyttynyt ettei edes hymyillyt moneen viikkoon. Oltiin jo ihan huolissamme hänestä, mutta lopulta suru alkoi väistyä. Kissa haudattiin koko 8-henkisen perheemme voimin vanhaan vauvapyyhkeeseen kiedottuna tyhjälle tontille talomme vieressä. Lapset tekivät haudalle kahdesta puupalikasta ristin ja käyvät sytyttämässä lyhtykynttilään tulen aina silloin tällöin vieläkin. Nyt meillä asustaa ihana 1-vuotias koira, mutta suru kissasta nousee aina välillä pintaan. Voimia sinulle!
Luinkin aamulla suruisasta tapahtumasta perheessänne. Mihin Unski kuoli? On varmaan lapsille erityisen raskasta, kun oma turvallinen lemmikki kuolee. Uskon, että ikävän ja surun hellittäessä jäljelle jää mukavat muistot. Suru ottaa aikansa, aina, mutta elämä kulkee eteenpäin. Olen oppinut kantapään kautta. Taivaan Isältä toivon siunausta jokaiseen päivään, jotta löydän elon iloa. Suru painaa yhä, ikävä on nyt kaunista...mutta silti ikävää, suunnatonta. Jaksamista teille. Iloitkaa toisistanne ja kauniista muistoista!
Voi surun päivää, voi Unskia, voi teitä. Itke, muistele, katsele kuvia. Koiraystävä on niin läheinen. Ennen Maisa-terrieriä meillä oli Emma-mäykky. Itkimme ääneen koko perhe, kun hautasimme sen kotipihaan. Ikävä meni vähitellen pois ja aika kypsyi Maisan tulla. Onneksi on valokuvat. Pala kurkussani toivon rauhallista yötä ja vähitellen helpotusta suruusi.
Hei, tiedän miltä tuntuu. Ensimmäisen kultaiseni menetin ihan yllättäen kolme vuotta sitten. Samaalla lailla toivoin ihmettä matkalla eläinlääkärille kuin tekin. Mutta sitä ei tapahtunut. Suru oli ja on vieläkin suunnaton. Voimia teille. Lapsen surua vaan on niin vaikea katsoa ja kestää.
Kiitos teille kaikille ihanista lohdun sanoistanne. Luin nämä kaikki myös rakkaalle ääneen. Tämä päivä on ollut raskas. Aamulla ei enää tuota suloista karvakuonoa siinä ollutkaan. VAin kaipaus. Ja onneksi monta kaunista muistoa. Kiitos, olette ihania kun jaksatte välittää.
Voi! Otan osaa suruunne, ikäväänne!
VastaaPoistaVoi,että mikä surullinen tapaus on sattunu,on ihanan näköinen koiruus ollut♥,vaan toivotan parempaa elämääsi ja koeta jaksaa surusta huolimatta!
VastaaPoistaTäältä paljon haleja sinulle♥
Tähän ei ole sanoja.
VastaaPoistaVoimia ja valoisampaa jatkoa teille!
Voi itku sananmukaisesti :'( Muistan puolentoista vuoden takaisen bernimme poismenon yhä läheisesti. Ikävä tulee vieläkin hetkittäin, mutta suurin suru on helpottanut. Mutta esimerkiksi nyt kun luin tekstisi, niin tunnen rinnassani sen tuskan, jota varmasti sinä tällä hetkellä tunnet.
VastaaPoistaVoimia surun läpikäymiseen <3
Otan osaa suruunne!
VastaaPoistaOn aina tuskallista luopua jostakin mistä todella pitää.
Toivotan teille enkeleitä ja halauksia...<3
Otan osaa suruunne!
VastaaPoistaPerheenjäsenestä luopuminen on tuskallista...Voimia ja siunausta surussanne <3
VastaaPoistaVoi kuinka surullista. Voimahalaus!
VastaaPoistaVoivoi... Halaus.
VastaaPoistaVoi.
VastaaPoistaMuistan sen surun, kun oma sakemanni jäi auton alle. Se suru on suunnaton. Perheenjäsen poissa.
Voimia sinulle toivon. Joskus tuska helpottaa, suru ei katoa koskaan.
otan osaa!!
VastaaPoistaVoimia!
VastaaPoistaVoi miten surullista... Otan kovasti osaa suruunne.
VastaaPoistaMeillä kuoli ensimmäinen lemmikkimme (kissa) pari vuotta sitten kun hyppäsi tyttäremme sylistä suoraan auton alle. Ihan kamalaa se oli kaikille... Varsinkin 11-vuotias tyttömme, joka oli siis yrittänyt viedä kissamme turvaan ison tien toiselta puolelta kodin puolelle, oli tapahtuneesta niin järkyttynyt ettei edes hymyillyt moneen viikkoon. Oltiin jo ihan huolissamme hänestä, mutta lopulta suru alkoi väistyä. Kissa haudattiin koko 8-henkisen perheemme voimin vanhaan vauvapyyhkeeseen kiedottuna tyhjälle tontille talomme vieressä. Lapset tekivät haudalle kahdesta puupalikasta ristin ja käyvät sytyttämässä lyhtykynttilään tulen aina silloin tällöin vieläkin. Nyt meillä asustaa ihana 1-vuotias koira, mutta suru kissasta nousee aina välillä pintaan. Voimia sinulle!
Lämmin osanotto suureen suruunne <3
VastaaPoistaOsanottoni! Se on ihan omanlaisensa suru. Voimia kovasti.
VastaaPoistaSurullista. Lemmikit ovat osa perhettä, yksilöitä jokainen. Saatan vain aavistaa millainen ikävä teillä on. Muistot jäävät elämään...
VastaaPoistaKyyneleet silmissä täällä ja siellä..
VastaaPoistaEnkeleitä vierellenne kulkemaan..toivon ja lähetän..
Luinkin aamulla suruisasta tapahtumasta perheessänne. Mihin Unski kuoli? On varmaan lapsille erityisen raskasta, kun oma turvallinen lemmikki kuolee. Uskon, että ikävän ja surun hellittäessä jäljelle jää mukavat muistot. Suru ottaa aikansa, aina, mutta elämä kulkee eteenpäin. Olen oppinut kantapään kautta. Taivaan Isältä toivon siunausta jokaiseen päivään, jotta löydän elon iloa. Suru painaa yhä, ikävä on nyt kaunista...mutta silti ikävää, suunnatonta. Jaksamista teille. Iloitkaa toisistanne ja kauniista muistoista!
VastaaPoistaVoi surun päivää, voi Unskia, voi teitä. Itke, muistele, katsele kuvia. Koiraystävä on niin läheinen.
VastaaPoistaEnnen Maisa-terrieriä meillä oli Emma-mäykky. Itkimme ääneen koko perhe, kun hautasimme sen kotipihaan. Ikävä meni vähitellen pois ja aika kypsyi Maisan tulla. Onneksi on valokuvat.
Pala kurkussani toivon rauhallista yötä ja vähitellen helpotusta suruusi.
Suureen suruun lämpöisin ajatus ja halaus.
VastaaPoistaVoi pientä :( Olen niin pahoillani puolestanne. Voimia koko perheelle.
VastaaPoistaonpa surullista...voimia ja jaksamista <3
VastaaPoistaSurussa meitä enkelit auttaa.Suuri joukko heitä nyt teille, tällä kertaa. Voimahalaus Kaisalta
VastaaPoistaOtan osaa suruunne
VastaaPoistaHei, tiedän miltä tuntuu. Ensimmäisen kultaiseni menetin ihan yllättäen kolme vuotta sitten. Samaalla lailla toivoin ihmettä matkalla eläinlääkärille kuin tekin. Mutta sitä ei tapahtunut. Suru oli ja on vieläkin suunnaton. Voimia teille. Lapsen surua vaan on niin vaikea katsoa ja kestää.
VastaaPoistaKiitos teille kaikille ihanista lohdun sanoistanne.
VastaaPoistaLuin nämä kaikki myös rakkaalle ääneen.
Tämä päivä on ollut raskas.
Aamulla ei enää tuota suloista karvakuonoa siinä ollutkaan.
VAin kaipaus. Ja onneksi monta kaunista muistoa.
Kiitos, olette ihania kun jaksatte välittää.
Osanottoni suruusi.
VastaaPoistaOtan osaa suruun ystävän poismenosta. Oma koirani kuoli 3. lokakuuta 2010. Yhä on ikävä. Kirjoitin Puhista täällä: http://kaikenkarvainen.blogspot.com
VastaaPoistaNo voi harmitus!!! Otan osaa. Lämmin halaus sinulle <3
VastaaPoistaVoi Tinttarus, sydänlämpöinen halaus suureen suruunne.
VastaaPoista