Sade oksillani

  Sade saapui huuhtelemaan valkeuden oksistoista. Ensi ajatus oli rujo ja surullinen. Kaipaus kauniiden kuuraoksien perään tuntui kirpaisevan sydänalaa. HAikeus otti helmasta ja jäi viihtymään vierelle. Oli kuin uuden alkusäveliään vielä soittelevan vuoden arki olisi asettunut juhlan sijalle. HUomenna se alkaa. Arki. Reput on tutkailtu, todistukset allekirjoitettu ja vaatteet viikattu valmiiksi.

Vaan ei arjen saapuessa juhla kokonaan väisty. Olen tutkaillut sydäntäni. Kuulostellut ja pyytänyt puhdistusta. Olen asettunut arkeeni odottamaan omaa sadettani. Sen suloisessa kosketuksessa on ripaus juhlantuntua. Oloni on kuin pienellä kaarnalaivalla puron tyvenessä. Juuri se hetki, kun kuulee kevätsateen kohinan. Kun odotus palkitaan ja matka saa alkaa! Minun sateeni saapui.

Sen pehmeydessä seisoin ja tarjosin kasvoni pestäviksi. Sade sai koskettaa. Puhdistaa ja tuoda uutta. Hymyillen nyökytän ymmärrykselleni. Uudenlainen kiertokulku, uudet purot saavat asettua uomiinsa. RAkkauden tuuli kuljettaa kaarnapurttani uuteen kevääseen ja aikanaan taas uuteen talveen. Pienen puron pisarat pääsevät valtamereen. RAkkauden aavaan aallokkoon.

Ahnaasti tartun tämän sateen soittoon. Hyräilen uutta laulua, tapailen  nuotteja, joiden kirjoittajan kynästä saan niin paljon. Kaiken. Hän lähetti sateen. Hän virvoitti uuden tuulen. Hän antoi laululleni laineet. Hän. Hän oli läsnä tänään kun sain iloita ystäväni tyttösen suuressa päivässä. Uuden alkunsa puhtaudessa olkoon suuri siunaus. Se kantakoon hänen askeliaan yli esteiden, ohi vuorten, aina vain kohti uutta unelmaa. Luottamus olkoon matkaeväänään tällä suloisella neidolla! Iloitsen kanssasi!

SYdämeni oksistolle saa sataa uusi taakka kuin uusi puhdas lumi. Se ei paina. Sen alla en koe voimattomuutta. Sen kantamiseen kanssani on lupautunut lähettäjänsä. Se annetaan kuin lainaksi, hetken matkaa eteenpäin vietäväksi. Minulleko? Siinä on lahja, joka purteeni lastattiin. Siksi piti seisahtaa, jotta näkisi paremmin, ettei kulkisi ohi, jotta löytäisi ja osaisi avata. Ettei jäisi purkamatta niin moni murhe. Ei tanssimatta ilon tahti. Ettei huomiota vaille, osaansa ilman asettuisi sijoilleen. VAan saisi kaiken lempeän huomion. Tulisi kerrotuksi takaisin matkaan laittajalleen.

Hän laskee lahjassaan sydämelleni sinut. LÄheltäni. Toisen jostain kauempaa. Tutumman kuin vieraammankin. JOkaisen hellästi kuin lumihunnun oksilleni. KAnnettavaksi. Kuuntelen sydämelläni jokaisen osalleni jaetun. Sanattomat huokaukset kanssani. Lähettäjänsä lupaus kantaa on luottamukseni lähteenä, puroni virtana. VAhvuus piirtyy sisimpääni. Kuin nuo hennot oksat ,kestän tuulet ja tuiskut. Kauneudellaan antoivat iloa. Saanko samoin loistaa kirkkauttaan ohitse kulkeville?! Ilona, valona. Kaarnalaivana kulkea uutta puroa. VAhvaksi veistettynä, suurella viisaudella vyötettynä.

Uudenlainen kiertokulku piirtyy hymyksi kasvoilleni. Kirkastuu. Selkiytyy sateen langettama kosketus. Elämän kanssa käy liian helposti, että askeleet kuljettavat ohitse. Helmoihin takertuu turhaa.  Hetket häviävät.  Lipuu laivallaan ohi sataman toisensa jälkeen.  Sulkee korvansa kuulemasta, silmänsä näkemästä. Sydämensä ymmärtämästä. 

Sade oksillani, purteni tuuli. On Hän, jonka käsistä lähtee jokainen pisara. JOnka kuiskauksesta otan jokaisen siihen suljetun, osalleni lasketun. JA annan osani. Puen sanoiksi huulilleni. Kiedon välittämisen viittaan ja kohotan kämmenelleni kuin pääskyn, jonka lennosta saan nähdä uuden sateen saapumisen. Luottaen.