Erityisiä tulppaaneja:)

 

En malta toppuutella itseltäni tätä innostusta, oivaltamisen riemua ja hersyvää hymynhelmeilyä. Olen saanut olla oppijana uudessa. Yrittäen ja erehtyen on hyvä ohjenuora elämässä melkoisen moneen, mutta ei paras mahdollinen valokuvaukseen. Nyt sen alan ymmärtää. Ja silti en vielä ymmärrä kuin ihan vähän enemmän kuin eilen. Mutta opin. Ammennan ja iloni on tuuppimassa minua eteenpäin opinpolullani.  Kiitollisuutta en unohda. Se kulkee kerallani kurssille:) Tänään innostuin uudesta ihanasti narisevaisesta tulppaanikimpusta ja vietin sen vierellä aikaani. Palautin mieleeni uutukaista tietoani. Säätelin ja tarkensin muistaen ihanan opettajamme neuvoja. Kuvia kukistani räpsin valtaisan innostuksen vallassa. Ilon pulputus minussa riitti työntämään monta murhetta hetkeksi syrjään.

 

 

MAhtaakohan linssini läpi keväämmällä jo tallentua taidokkaitakin otoksia. Hymyilyttää ja myhäilyttää. Aika lapsen kengissä olen tämän taidon kohdalla. Nöyryys istuu minussa. Se lienee hyvä maaperä uuden omaksumiselle. Monessa. Tulppaanit piirtyvät nyt aivan erityisinä sydämelleni. Pääsivät ensimmäisenä poseeraamaan minulle kurssilaisena:) Tämä opettaa minulle muutakin. Uusin silmin pohdin oppimista kaikkineen. Tämä taitaa antaa opettajalle minussa uusia siemeniä. Luulen. Se, mikä toiselle on itsestäänselvää, on vielä oppivalle aivan uusi ja ihmeellinen maailma. Sitä on hyvä itselleen aika ajoin muistuttaa.

 

Oppimista elämässämme riittää. Tyttöni, tuo talven topakka neito, totesi tänään minulle kuin ohi mennen, ettei osaa sillä lailla silmät kiinni kuin toiset. Rukoilla. Ja minä poimin heti kiitoksen ja laitoin matkaan. Että rukoilee. Toiselle helppo ja ominainen on toiselle vierasta ja ihmeellisen verhon peittämää. Nuorimmaisemme, kevään kepeä neito, sai sydämen sopukkani sykähtämään eilen. Kuunteli, kun kertoilin rakkaalle iloista ihmetystäni. Eräs hyvin läheiseni on lähentynyt. Kauan niin kovana ja loitolla oltuaan. Ihmetykseni puin ilahtuneiksi sanoiksi. Kevätneito kohautti hartioitaan, hymyillen kuiskasi tietävänsä siihen syyn. Poistui kuin kevättuulahdus paikalta ja mennessään hihkaisi:olen rukoillut! Voi, niin minäkin. 

 Tätä päivää on aurinko hellinyt. Säteillään saanut kylmän kimaltamaan. RAkkaalla oli vapaata. Vei minut lohikeittolounaalle Kahvila Navettaan. MAinoksessa kerrottua:

Wanha,yli satavuotias kivinavetta oli aikoinaan suoja lehmille ja hevosille.Tänä päivänä punatiiliset puitteet tarjoavat ihmisille tunnelmallisia hetkiä niin arkeen kuin juhlaankin.
Navetta on aina ollut tärkeä kyläläisten kohtaamis-paikka,josta noudettiin maito ja kuultiin tärkeimmät paikallisuutiset.


Ihana paikka ja hyvää ruokaa. Jo ensimmäisellä visiitillä siellä hämmästelin erityisen lämminhenkistä ystävällisyyttä, jota saimme osaksemme. Arjen keskellä luksusta oli tämänkin päivän lounaamme.

Nyt hipsin lisäämään puita takkaan. RAkas saapuilee pojan kanssa jääkiekon parista. Kiitollisuuteen kiedon päiväni. Huomiselle pyydän siunaavan kätensä kosketusta. Pienistä iloista kasvaa suuruus.