Hauraiden hetkien hyvyyttä

Tässä päivässä on ollut jotain herkkää ja haurasta. Olen palaillut muistoissani viime elokuulle. Katselin kuvia lasten ensimmäisestä koulupäivästä. Hymy kiipesi suupieliini ja hyvä olo hyrisi sisälläni. Tuo muisto on minulle niin suunnattoman rakas. Sain olla siinä koulun pihalla halaamassa ja huiskuttamassa. Läsnä. Ja nyt olen saanut näitä päiviä jo paljon. Jokaisella oma antinsa. Joissakin mollisointuinen sävelkin, mutta jokaisesta päivästäni olen tänäänkin kiittänyt. Läksyjen tekemisen hetkellä tuo niin täynnä tarkkuutta ja järjestelmällisyyttä olevainen ekaluokkalaisemme huudahtaa otsa repun sisällä: aapinen jäi! Napsautan silmäniskun perille ja kuiskaan: ei hätää, ota äidin! Huh, huokaisee ja rientää kirjoittamaan monenmoisia sanoja varistekstistä vihkoonsa. Tämä pieni hetki olisi kulkenut ohitseni ellen saisi olla nyt tässä. Miten pikkuruisissa hipuissa onkin näin paljon ihmeellistä.

JOskus on hyvä seisahtaa näkemään taaksepäin. Monelle kohdalleni osuneelle, osalleni annetulle näen ääriviivat ihan uusin silmin. VArjoista nousee näkösälle uutta. Hetkiin tarttumisen hauraus on ollut päiväni vahvuus. En ole ehyt, mutta olen arvokas. En ole valmis, mutta olen paljon. En ole perillä, mutta nautin matkani teosta. Haavani ja arpeni hyväksyn. Säröni ja rikkinäisyyteni kääntyy ympärilleni kannatteleviksi käsivarsiksi. Pyydän vain vähän ja silti se, mitä saan on niin uskomattoman suurta. Lupauduin seurakuntaan pitämään jokusen opetuksen lapsille. Olen innoissani. Kevään kantavana teemana on "Haloo, olis asiaa!!" Meidän arkemme täyttyy informaatiotulvasta. Tuutin täydeltä tietoiskua sieltä ja täältä. Mutta Jumalallakin on meille asiaa. Ihan ajankohtaista . Minäkin haluan kuulla sydämeni merkkiäänen. Viesti tuli. Tyttö kurkki olkani yli tekstiäni. (Sitä, joka valmistui ja jonka jokin nappasi sfääreihin. Katosi. Deletoitui itsestään. Ei tallentunut) Istahti vierelleni ja sanoi: Äiti, sitä nyt mietin, että kun kaikilla on kännykät. Ja jos ne jää johonkin, niin voi laittaa sormista semmoisen kännykän ....tässä kohtaa ristii kätensä ja hymynsä on leveä....että sillä saa viestin aina perille. Opettaja minussa väistyy jonnekin kovin kauas. Opin juuri jotakin. Sain viestin lapseltani. Ja tiedän, kuka on operaattori. Hän, jonka puhetta haluan kuunnella. Löytää sille ajan ja pysähtyä kuulemaan. Ja Hänellä on asiaa.

Tommy Hellstenin sanoissa on viisaus: Kestää aikansa ennenkuin ihminen ymmärtää, että hänellä on jo kaikki mitä hän tarvitsee. Tärkein annettiin kauan sitten. Siitä kiitän. Ja tästä päivästä. Ei mitään kummempaa, silti niin paljon. Iloa ja pikkuisen kipua. Leikkiä, laulua ja paljon sanoja. Puhuttuja, kuultuja, kirjoitettuja. Sain kuulla, että olen tärkeä. Se lämmittää aina. Kerron sen itsekin. Haava sormeni tyvessä terävän veitsen jäljiltä. Nauru unohtuneelle. Paljon pieniä kaikuja arjessa. KAiken pohjana suunnaton lohtu ja luottamus. Kiitos!