Valkeus kaiken yllä

 Viime päiviin on osalleni annettu kaikkinainen valkeus. Tyyneys ja hyvyys istahtivat vierelle. Rakkaus ja rauha ottivat itselleen tilan. Jakavat lempeyttään. Hellästi koskettivat, ojensivat kätensä, johon sain tarttua. Ymmärrystäni ylempi kiitos virtaa kyynelissäni. Olen kaikeltani kosketettu. 

 

 Lumihuntuun pukeutunut puhtoisuus kaikkialla. Valkea pehmeys hennoilla oksilla. Näissä lumisissa päivissä on ollut minulle lahja. Ystävyyden. Rakkauden. Anteeksiannon. Armon. Äitiyden. Voinko muuta enää pyytää? Voiko mitään enää puuttua? Kiire, taakka, arjen murheet kutistuvat taskuun laitettaviksi. Siloittuvat.Nyt avaan käteni kurkottamaan kohti korkeinta. Sydämeni ovet ovat apposen auki. Lumen hento keveys on osa minua.

 Riihipirtin pihapiiriin syttyi tuike kymmeniin lyhtyihin. Jokaiseen sytytimme liekin lämpö sydämessämme. Jokainen tulitikun raapaisu soi kutsua erityisten vieraiden saapua luoksemme. Tätä iltaa ei kamera tallentanut, se piirtyi sydämen filmiin. Luminen polku kuljetti saapujat kotatulen lämpöön. Minun mieleni suli kiitokseen näistä ystävistä. Hymyhelmien nauha suupielissä. Sanoissa vilpittömyys ja välittäminen. Lapsen laulussa usko ja toivo. Tulen äärellä jokaista yhdisti suuri rakkaus. Tarjoilun vaatimattomuus peittyi juhlan tuntuun. Pieneen hetkeen saapui suuruus.

 Pirtin hämärässä hörpimme iltateen. Hiljennyimme. Annoimme Hänenkin olla läsnä. Lähellämme. Luonamme. Sisällämme. Sydämestäni kaikellani kiitän näistä ystävistä. Hymyillen totesimme olevamme kiitollisina osia palapelissä, jonka rakentaja on meitä rakastanut. Paljon. Ja rakkautensa on ehtymätön.

(Joh. 3:16 kertoo sen.)

 

 Sunnuntaiaamuna aikaisin istuin ja kuuntelin. Kuuntelin hiljaisuutta vierelläni. Tyyneyttä sisälläni. Astuin ulos kauneuteen ja kohotin kasvoni vastaanottamaan lumihiutaleiden kepeän kosketuksen. Oli minun suuri juhlapäiväni.

Sain kertoa tarttuneeni parhaaseen mahdolliseen käteen kohta kolme vuotta sitten. Halusin nyt osoittaa miten tiukasti haluan askeltaa Hänen viitoittamaansa tietä. Elämäni luovutan Hänen käsiinsä. Luottaen. Käsi kädessään kulkien. Pisarat kasvoillani sekoittuvat kyyneliin. Suuren rakkauden kyyneliin.

 Kanssani iloitsi rakas. Liikutus läikähti minussa katsoessani lapsia vierellään. Heistä kiitokseni huokaisin hiljaa. Iloni, juhlani täydentyy läheisteni läsnäolossa. Kanssani riemuitsi sydänystäväni. Kiitin siitä, miten hän on jaksanut minua kantaa. Tukena ja lohdutuksena hän on ollut rinnallani. Iloni ja riemuhuutoni olen saanut jakaa. Ystävän ymmärtävä, myötäelävä läsnäolo elämässä on kallisarvoinen aarre! Ja mihin kaikkeen tämän ystävyyden tie onkaan minua johdattanut. Kynttilän muodossa uuden elämän verso. Silmu, joka saa puhjeta kukkaan kauneimpaan!

Eilen juhlimme esikoisen täysi-ikäistymistä. Äidin sydämellä saakoon tuo nuori poika olla ikuinen lapsi. Siunauksen tuulia tielleen pyydellen häntä muistan jokaikinen päivä. Juhlahetki kotona oli iloisen puheensorinan ja nauruntäyteinen. Lämmin. Hyvien tähtien alla sain päiviini monta juhlaa. Kunpa saisi elämäänsä kulkea siunattujen tähtien tuikkeessa..............

Tänä aamuna heräsin anivarhain lumiauran ääniin. Uni karkasi luotani ja poimin näiden päivien helmet kunkin vielä omanaan. Nöyränä kiitin. Kurkistin aamun hämärään. Kuusenkynttilöissä näin paljon........Tämän talven lumeen tuuditan itseni. Otan ne muistojeni valkeiksi kehyksiksi. Ensilumella on minulle tulevina vuosina uudenlainen merkitys. Nyt hiljennän mieleni joulun saapumiseen.

"Tule lähelle, Vapahtaja.

Ihmeesi tee,

että jouluuni säteilee

taivaan ihanuus."

Pia Perkiö