Ei ole toista ilman toista

Omat aikomukset, tahtomiset tahi suunnitelmat eivät aina asetu uomiin aiottuihin. Eilisen varalle olin aikonut pehmeää villasukkapäivää. Suloisen joutilasta oloa. Itseni vierellä viipymistä. Jotakin kaunista, hyvää ja tyynnyttävää.

Aamusella ensin piti hurauttaa neljästämme kolme opinahjoilleen. Rakas läksi aamuvarhaisella työnsä ääreen. Rauhaisastihan  tuo aamu alkoi. Rullasi kulku, sujui touhu.

 

Vaan kulman taakse häipyi niin ehtiminen, jaksaminen kuin hyvä tahtokin. Aamun minuutit soljuvat sukkelaan, omaa huimaa vauhtiaan. Arjessa, niinkuin koko elämässä ei itsestäänselvyyksiä saisi olla. Ei. Auto kun ei kulje ilman avainta. Ja kun se on hukassa, olin minä tuossa eilisessäni hukassa. Tyystin. Eikä aika antanut armoa. Ei. Nyt voin kutsua eilisen tuomaa kommelluksien ketjuksi, mutta siltä se ei tuntunut siinä hetkessä.

LApset pääsivät perille. Minulle päivä toi kolhuja konkreetteja sekä sydänalassa sattuvia. TAakka painoi. Nyt katson eilisen tuntoja tummana häivähdyksenä suuren valoisuuden keskellä. Ei olisi aamua ilman iltaa. Ei tuntuisi hyvyys vailla hetkittäistä kompastelua yhtä suloiselta. Ehkäpä meille annetaan kantamusta tujakampaa toisinaan kuin vain muistuttamaan, ettemme senkään alla näänny.

 

 Laulun sanoissa....riko minut, jotta ehjäksi tulla saan....on suuri viisaus. Se asettuu elämässämme niin pieniin hetkiin kuin suuriin ratkaisuihin. Hauraina olemmekin vahvoja. VAillinaisina tunnemme täydemmin. Kiireen keskellä pysähtyessä näemme paremmin. Saamme olla juuri niin pieniä, tarvitsevia, särkyviä. Niin erehtyväisiä, väsyneitä. Ystäväni lapsi sai nimensä sunnuntaina. PAstorin sanoista asettui sydämelleni ajatus monen joukosta: näytä lapsellesi, että sinäkin erehdyt, teet virheitä. Elämää ei kuulukaan saada ympärilleen ikikirkkaina kehyksinä. Kolhut ja sumeat hetket kuuluvat elämään. Niistäkin kun aina osaisi löytää viisauden. Ei meidän reppuihimme kasata kiusallaan. Meitä ohjataan näkemään paremmin kipujemme kautta.

Tänä aamuna sytytin kynttilän. Annoin eilisen aamun haavojen parantua. Musiikin ja maiseman kauneuden annoin helliä ja hoivata. Oli hyvä hetki pysähtyä kuulemaan sydämelle laskettua. Hyvä hetki kertoa ne korkealle. Niin ihmettelyt, huolet kuin kiitoksetkin. Omat ja toisten. Oma läheiseni siellä kovin kaukana sai huokauksen lisäksi sormeni laittamaan viestin. Kerroin miten olen suojelusta osalleen pyytänyt. Ja nyt siitä kiitän, että meidän huokauksiamme kuullaan.

 Arjen rattaat jatkavat pyörähdyksiään. Välillä hiljaa ja natisten. Välillä hurjaa kiitoa. Vaikka lumeen juuttuisimme, saamme olla varmoja askeleiden johdatuksesta kohti hyvää.

 Nostan katseen taivaaseen.

 Pyydän askeleihin varmuutta.

 LApset pääsivät kouluun eilen. Pääsivät tänään. Ja pääsevät huomennakin. VAikka olisi avain siihen päivään hukassa:)

 Kohta on aika minun laittaa kiitokseni ilmoille tästä vapaani ensimmäisestä etapista. Jääkaapin ovesta riisutaan pian tiedotteet, muistamiset ja päivämäärät. Kohta on aika nauttia koko perheen voimin joutenolosta. Tänään sain tehdä sen itseni kanssa. Mitäpä siitä, että sitä eiliselle aioin. Tänään osasin olla siitä himpun verran kiitollisempi.

Joulu on taas askeleen lähempänä.