Omenapuu luovutti lehtensä. Riisui itsensä paljaaksi. Valmistautuu ottamaan valkean lumitaakan syliinsä. Minä olen viime päivinä tuijottanut tuota puuvanhusta ja tuntenut oloni yhtä tyhjäksi. Joskus kovat sanat satuttavat, riisuvat pehmeyden harteilta ja saavat olon tuntumaan paljaalta, hauraalta. Lähelläni on minulle tärkeä ihminen. Niin lähellä, että sanoilla satuttamista on vaikea hyväksyä. Kovasti koetan kääntää sen tuoman kovan möykyn sisälläni valkeaksi lumihunnuksi oksilleni. Yritän. Antamalla anteeksi. Yrittämällä ymmärtää.
Kun ilo jättää hyvästit hetkeksi. Kun liekin antama lämpö hiipuu. Kun taivaanranta täyttyy harmaasta. Kun aamun sarastuksessa viipyy vierelle asettunut alavire. Silloin käännän kasvoni kohti korkeinta. Odotan.
Täytän tyhjyyden toiveikkuudella. Syvyydestäkin huudahdan puoleesi. OSoitan jokaiselle pienelle ilolle oman paikkansa. JOtta unohtuisi, jotta pienenisi ja pois jo kipaisisi tuo kurja tunne. Jotta pettymys peittyisi lumeen.
KAikella on aikansa. Niin uskon. Ja luotan. JA merkityksensä.
Piirrän harmaudelleni rajat. Siirrän sen sivummalle ja päätän ottaa ilolle isomman tilan. Taas.
JOs pitäisi luonnehtia itseään, olisi ensinnä mielessä: Iloitsen ISOSTI ja suren SUURESTI.
MArraskuu alkoi harmaana. Silti sen saapumisessa on lupaus valosta ja ilosta. Se tuo joulukuuta lähemmäs. Neitokaisemme hihkaisi aamusella: nyt on jo marraskuu, pian tulee lunta! Seisahduin ajatuksiini. Niin. Pian tulee valkeus. Työnnän hiljalleen taaemmas muiston mustista sanoista. Kun on tullut loukatuksi, alkaa siitä matka kohti eheytymistä. Elämässä kaikella on tarkoituksensa. Taakka tuo tullessaan uuden toiveikkuuden.
Sytyttelin sisimpäni lyhtyihin uudet liekit.
Ihmisiähän me.
VastaaPoistaSanoissamme vajavaisia,
ihmisyydessämme repaleisia.
Välillä heittelee lauseita,jotka toivoisi saman tien voivansa vetäistä takaisin,mutta niinhän ei voi tehdä~ikävä kyllä.
Puolustamme pientä reviiriämme kynsin ja hampain,varsinkin silloin kun mielenlaatu ei ole kovin kummoinen.
Jos tulee mutkia matkaan,ärsyynnymme entistä sähäkämmin ja eihän se tarvitse kuin muutama väärä sana tai lause ja "sota" on pystyssä.
Rikkinäisiä rikkinäisten keskellä,vajavaisia vajavaisten välissä ja täällä pitäisi voida elää ja vielä sovussa.
Siinä onkin mahdoton tehtävä.
Mahdoton se on.
Riita,eripura,kina ei ole kiva asia,mutta niitä vain tulee,minkäs teet...
Niiden selvittely ei olekaan sitten ihan simppeli juttu..
Miten paljon onkaan niitä,joiden hampaankolossa on riidan,kinan tai erimielisyyden tähden sanomista,mutinaa,kaunaa,jopa vihaakin...
Huhhuh!!
Ja jos toinen ei suostu keskustelemaan,antamaan anteeksi,sopimaan,siinä oletkin sitten surusi kanssa.
Voi meitä ihmispoloja!!!
Voi meidän rikkinäisyyttä ja vajavaisuutta...
Ja se ei tarvitsisi kuin hymyn, halauksen ja sovinnon.
(Ja miten kaikki olisikin taas hyvin...)
Mutta siinä taitaakin olla maailman vaikein tehtävä!!?
Sydämen sulamista,mielen nöyrtymistä ja taipumista se tarvitsee...
Sitä ei voi muuta kuin pyytää tässä eripuraisessa ja sekavassa maailmassa Taivaan Isältä.
Lohtua ja rauhaa sinulle sinne.
Seviköön asia,jotta sydän ei surisi,mieli ei haavoittuisi ja ajatus ei takkuilisi!!
Suru ei ole kiva asia.
Huoli ei mukava ystävä ole.
Rutistan sinua lujasti ja kuiskuttelen tykästymiseni sinulle!!<3<3<3
Toivotaan että tämä asia selviää pian....
Sillä kahdessa surevassa sydämessä on kaksi surevaa sydäntä liikaa..Sinun ja hänen!!!
Hänkin varmasti suree loppujen lopuksi....
P.s:
Myös minä iloitsen isosti ja suren suuresti.
Joko tai.On ja off!!!
Täysillä tai ei mitään...
Paljon tai vähän.
Mutta se onni on,että rakastan rutkasti,mutta en vihaa valtaisasti...
Viimeisen kohdalla tahdon olla hyvin vaisu,vaatimaton suorastaan..
En tahdo vihata ollenkaan..
Olet rakkaasti ajatuksissani!!
Tiedän tunteen, miltä tuntuu, kun on satutettu...
VastaaPoistasilloin on hyvä muistaa, että pahaolo kestää vain aikansa ja elämässäsi on paljon ilon aiheita, vaikka sillä hetkellä sitä on vaikea muistaa..
Toivotan sinulle kaikkea hyvää.. <3
Kiitos Katinkainen. Saattelit sanasi matkaan tunteella syvällä. Kiitos. Ahnaasti nyökytellen luin laittamasi. Kaksi surevaa sydäntä. Niin toivon, sillä ajatus siitä ettei tuo sanottu läikäyttelisi lainkaan sanojansa sisintä, satuttaisi vieläkin vain lisää. RAkkaudellisesti koetan omaa osuuttani hoitaa. Minäkin rakkaudessa rajattomuuksiin saakka ja rutkasti, vaan vihaa en vierelleni halua lainkaan, en edes himpun vertaa.
VastaaPoistaKuinka se voikin joskus olla niin vaikeaa se....rakasta vihamiestäsi ja rukoile hänenkin puolestaan.
Sanojasi lainaan ja totean loppuun että voi meitä ihmispoloja. HAlaan sinua erityisen lämpöisesti!
Irmastiinaakin halaan lämpöisesti!
VastaaPoistaNiinhän se on juuri, että surullisella hetkellä pitäisi napsia ne ilonaiheet esille. Sillä aina niitä kuitenkin riittä! Onneksi niin. AIkansa kestää ja sitten haihtuu....niin toivon.
Ihanan , syvällinen postaus.
VastaaPoistaUpposin tunteella sanoihisi.
Niin omakohtaisesti koettua.
Kitos taas evästyksestä.
Lämmin halaus sinulle ja isän siunausta.
Minunkin maailmani on niin harmaa, vaikka ei mitään harmautta elämässäni..
VastaaPoistatämä valon puute, pimeyden läsnäolo vaikuttaa, ainakin minuun niin syvälle, että joudun etsimään niitä valon hippusia..Löydän kuitenkin aina..
Kaunis kirjoitus, kauniit kuvat..
halauksia!!
Kosketti. Toivon sydämestäni sinulle haavan paranemista, ja hänelle, joka haavoitti havahtumista näkemään, mitä sai aikaan.
VastaaPoistaTodella kaunis,tunnelmainen,ja rauhallinen:)Kun on surullista,niin hymyile läpi kyynelten♥,toisen aiheuttama haava sydämmessä,toivotaan että parantuu♥
VastaaPoistaKaikkea hyvää sinulle ja halaus täältä sinne!
Ei kaikkea tarvitse yrittää ymmärtää parhainpäin.Hän joka pahoitti mielesi.Kantaa itse oloaan.Sinulle pehmeää hyvää mieltä ja lämpöisin ajatukseni.Kuten kuopus sanoo-"ei saa olla liian kilttikään toinen tottuu siihen ja luulee että voi olla aina miten haluaa.Vaikka mulla on pahamieli."
VastaaPoistaMarraskuuhusi ilon hetkiä .Kuitenkin
maria