Syysluonto Luojan maalaamana lumoaa minut. En saa kyllikseni tuon väriloiston ihmettelemisestä. Lauantain haravatanssini seisahtui tuon tuosta. Oli vain saatava viivähtää hetki toisensa jälkeen ja imeä ympärillä olevaa. Kuin kietoisi värikästä liinaa harteilleen. Lämmintä ja hyvänolontuovaa. Ihastellessani eilen pihapiirimme puita, soi sunnuntaina sieluni täyttäneen Tunturimessun laulu sisimmässäni. Pohjoisen puolelta oksaton puu. Niin pieni. Niin heikko. Ei se seiso pystypäin. Ei saanut lumisuojaa, sen tunturin jyrkkyys ehkäpä esti. Vääntyi tuskasta, mutta jäi juurilleen. Paljaana ja yksin. Silti sisällään kuoren alla luja luottamus. Tulee kevät ja valon voima. Tuo pieni mitätön vielä kohottaa vihertyvät oksansa ylistäen taivasta kohti.
Mekin voimme tuon tunturikoivun lailla luottaa siihen, että kaiken taakan ja paljaaksitekevänkin jälkeen voittaa valo. Katson keltaisen ylleen pukenutta vaahteraa ja hymyilen. Nyt on hyvä olla. Nyt saamme ylistää. Ja kiittää!
Valoa ja iloa sinunkin päivääsi!
Kiitos kauniista puhuttelevasta tekstistä ja upeista kuvista!!
VastaaPoistaOlen myös katsonut joitain pensaita tai puita ja ihmetellyt niitä värisävyjä. Sitä loistoa ja vivahteikkuutta ei saisi maalaus- väreillä sekoitettua!
Syystuulen raikkautta ja lämpöinen ajatus juuri sinulle!
VastaaPoistaMaria
Mikä ihana kiitosmieli kohoaakin sinun postauksistasi! Oikein hymy huulilla luen niitä! Siunausta ystäväiseni!
VastaaPoista